Henkilöauto syttyi tuleen autoliikkeen tiloissa

Autoliikkeessä sijaitseva henkilöauto syttyi tuleen 11.1.2025 lauantai-iltana Vantaalla. Palo oli saanut alkunsa auton konetilasta. (Korjattu päivämäärä klo 18.11. Alun perin oli vahingossa 11.2.)

Autoliikkeen työntekijä oli havainnut iltaviideltä savua liikkeen myyntihallissa ja aloittanut välittömästi alkusammutuksen. Paikalle tarvittiin kuitenkin apua pelastuslaitokselta, joka sai palon sammumaan.

Autoon tuli palon seurauksena mittavat vahingot, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Esiselvityksen mukaan palon epäillään syttyneen oikosulusta. Ulkoista syttymissyytä ei ole syytä epäillä.

Lue myös

Ajoneuvo- ja työkonepalot lisääntyvät kesäisin — merkittävin syy huollon laiminlyönti!

3 KOMMENTIT

  1. Kyllä uutisointi on nykyään tehokasta kun uutisessa joka on julkaistu näin Tammikuussa kerrotaan Helmikuussa tapahtuvasta tulipalosta. Toimittaja näkee ilmeisesti tulevaisuuteen. Ehdotankin hänelle palkankorotusta koska tulevaisuuteen näkevä toimittaja on varmasti palkkansa ansainnut.
    Toki ymmärrän että kyseessä on selvästi harmiton kirjoitusvirhe joka voi sattua kenelle tahansa etenkin jos kiireessä kirjoittaa mutta huvittava sellainen. Tsempit kyseiselle toimittajalle.

      • Eipä mitään. Arvelisin että toimittajan työ on joskus niin kiireellistä ettei noin pientä kirjoitusvirhettä kuin yhden numeron heitto kovin helposti huomaa. Ihan sattumalta sen itsekin huomasin. Automaattinen oikolukuohjelmakaan tuskin sitä huomaisi. Huvitti enemmänkin ja jos jollain konstilla saisikin tietää tulevia tapahtumia niin olisihan se erikoista mutta valitettavasti tosielämä ei ole samanlaista kuin tieteiselokuvissa joissa mikä tahansa kuviteltavissa oleva on mahdollista. 🙂

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän