F4-sarja: Konsta Lappalainen kaksi kertaa viiden sakkiin

4.6.2018 21.50

17-vuotias espoolaiskuljettaja Konsta Lappalainen koki vaihtelevan viikonlopun Venäjän Nizhny Novgorodissa, kun SMP F4 NEZ Championship -formulasarjan kauden toinen kisakokonaisuus ajettiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Tuplapaalu aika-ajoissa vaihtui kolmessa kisalähdössä kahteen viidenteen sijaan ja yhteen keskeytykseen.

Lappalaisen viikonloppu alkoi sangen hurjalla osoituksella suomalaisen vauhdista, sillä aika-ajot kahteen ensimmäisen kilpailuun olivat tyystin nuoren miehen näytöstä.

– Aika-ajoissa oli puolimärkä keli ja se sopi meille erittäin hyvin. Olimme lopulta aivan ylivoimaisia, sillä paalu irtosi 1,4 sekunnin erolla, Lappalainen kommentoi vauhtiaan.

Ensimmäiset kaksi kilpailulähtöä ajettiin lauantaina 2. kesäkuuta. Lähdöt eivät kuitenkaan menneet nuorelta formulakuskilta suotuisten tähtien alla.

– Otin ekassa lähdössä varaslähdön ja tuomaristo antoi niiden johdosta varikon läpiajorangaistuksen. Tipuin sen jälkeen kahdeksanneksi, mutta pystyin napsimaan muutaman sijan ja olin lopulta viides, Lappalainen harmitteli.

– Toisessa kisalähdössä nostin kytkimen liian nopeasti ylös ja moottori sanoi sen jälkeen sopimuksen irti. Sen jälkeen vielä takaa lähtenyt kilpakumppani Belov rysäytti perään, joten se kisa oli siinä, suomalaiskuljettaja lisäsi.

Sunnuntain kolmanteen lähtöön ladattiin odotuksia siitä, pääsisikö Lappalainen näyttämään oikein kunnolla vauhtinsa myös kisalähdössä. Odotukset nuori suomalainen palkitsi torjuntavoitolla.

– Voin sanoa ihan suoraan, että kolmanteen lähtöön lähteminen jännitti jonkun verran, koska kaksi aikaisempaa olivat menneet penkin alle. Siinä oli paineita ottaa hyvä startti. Lähtö onnistui, mutta jouduinkin siinä sitten muiden kuskien kanssa vähän hodariin ja millään puolella ei ollut oikein tilaa ja spinnasinkin sitten. Samalla takasiipi irtosi, mutta pystyin ajamaan kuitenkin ruutulipulle asti, Lappalainen kertasi viimeiseen asti vaihderikkaita tapahtumia.

SMP F4 NEZ Championship, Nizhny Novgorod, Venäjä

Lähtö 1 / Lauantai 2.6.2018
1. Michael Belov 26:41.840
2. Isac Blomqvist +10.053
3. Ivan Shvetsov +10.411
4. Ivan Berets +14.344
5. Konsta Lappalainen +15.152

Lähtö 2 / Lauantai 2.6.2018
1. Pavel Bulantsev 19:40.152
2. Isac Blomqvist +0.950
3. Ivan Shvetsov +2.587
4. Patrick Schott +5.012
5. Ivan Berets +6.034

Konsta Lappalainen, keskeytys

Lähtö 3 / Sunnuntai 3.6.2018
1. Michael Belov 26:38.458
2. Isac Blomqvist +4.975
3. Pavel Bulantsev +17.516
4. Ivan Shvetsov +17.847
5. Konsta Lappalainen +18.301

SMP F4 NEZ Championship sarjan pisteet 2/7 osakilpailun jälkeen
1. Isac Blomqvist 98
2. Mikhael Belov 80
3. Ivan Berets 69
4. Konsta Lappalainen 58
5. Pavel Bulantsev 48
6. Ivan Shvetsov 45
7. Jesse Salmenautio 40
8. Freek Schothorst 36
9. Patrick Schott 27
10. Artem Lobanenko

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän