F1: Leclerc taistelleen Monzan voittajaksi

Charles Leclerc. Kuva: Ferrari.

Monzan GP:ssä ajettiin tiukka kisa voitosta. Loppujen lopuksi voittoon ajoi paalupaikalta lähtenyt Ferrarin Charles Leclerc.

Mercedeksen Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas taistelivat tiukasti myös kärkipaikasta, mutta lopullinen isku jäi molemmilta tekemättä.

Alussa Hamilton hiosti Leclerciä, mutta hän joutui hellittämään runsaat kymmenen kierrosta ennen maalia.

Bottas oli vaihtanut renkaita selvästi Hamiltonia myöhemmin ja näin Bottas nousi viimeisten kierrosten aikana tiukasti Leclercin kantaan.

Pari pientä virhettä viimeisillä kierroksilla vesitti kuitenkin Bottaksen ohitusyritykset.

Kisan lähtö onnistui hyvin ilman suurempi kommelluksia. Red Bullin Max Verstappen rikkoi autonsa etusiiven ja joutui tulemaan varikolle vaihdattamaan siiven.

Kierroksella 8 Ferrarin Sebastian Vettel pyörähti yhdessä mutkassa ja palatessaan radalle ajoi suoraan Racing Pointin Lance Strollin eteen. Stroll onnistui väistämään, mutta osui hieman Vettelin autoon ja ajautui samalla ulos radalta.

Vettel sai tempustaan kymmenen sekunnin pysähtymisrangaistuksen.

Kierroksella 20 Hamilton tuli renkaiden vaihtoon ja seuraavalla Leclerc teki samoin.

Bottas tuli renkaiden vaihtoon vasta kierroksella 28.

Bottas onnistui ajamaan kärjessä hyviä aikoja ja oli renkaiden vaihdon jälkeen hyvin lähellä Leclerciä ja Hamiltonia.

Kierroksella 42 Hamilton teki jarrutuksessa virheen ja joutui ajamaan turva-alueen kautta. Näin Bottas pääsi ohi jo aloitti nousun aivan Leclercin kantaan.

Bottas oli parhaimmillaan vain 0,5 sekuntia Leclercistä, mutta ohi hän ei päässyt.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen lähti viimeisestä rivistä ja ajoi maaliin sijalla 15.

Monzan GP

1 Charles Leclerc Ferrari             1:15:26.665
2 Valtteri Bottas Mercedes                  +0.835
3 Lewis Hamilton Mercedes               +35.199
4 Daniel Ricciardo Renault                +45.515
5 Nico Hülkenberg Renault                +58.165
6 Alexander Albon Red Bull               +59.315
7 Sergio Perez Racing Point               +73.802
8 Max Verstappen Red Bull                +74.492
9 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo        +1 kier.
10 Lando Norris McLaren                   +1 kier.
11 Pierre Gasly Toro Rosso                 +1 kier.
12 Lance Stroll Racing Point               +1 kier.
13 Sebastian Vettel Ferrari                 +1 kier.
14 George Russell Williams                +1 kier.
15 Kimi Räikkönen Alfa Romeo           +1 kier.
16 Romain Grosjean Haas                  +1 kier.
17 Robert Kubica Williams                  +2 kier.
Kevin Magnussen Haas                   Kesk.
Daniil Kvyat Toro Rosso                  Kesk.
Carlos Sainz McLaren                      Kesk.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here