Elämänturvaajat ohjaavat koululaisia turvalliseen tien ylitykseen

LähiTapiolan vuoden 2019 liikenneturvallisuusteko kääntää katseet suojateille; koulujen alkuun sijoittuva valtakunnallinen Turvallinen suojatie -tempaus jatkaa alkuvuonna käynnistynyttä suojatie-kampanjaa.

Tempauksessa on mukana LähiTapiolan alueyhtiöitä ja satoja kouluja ympäri Suomen.

Tempauksessa LähiTapiolan henkilökunta ja alueyhtiöiden kumppanit jalkautuvat 8.8.-15.8. välisenä aikana koulujen lähistöllä oleville suojateille ja vaarallisille risteysalueille ohjaamaan pieniä koululaisia ylittämään tien turvallisesti.

Vastaavia suojatie-tempauksia on järjestetty joissakin alueyhtiöissä aikaisemminkin. Nyt tavoitteena on toteuttaa valtakunnallinen tempaus läpi Suomen.

– Elämänturvayhtiönä haluamme nostaa esille keinoja, joilla teemme liikenteessä liikkumisesta turvallisempaa ja vähennämme onnettomuuksien määrää. Tänä vuonna keskitymme erityisesti suojateiden turvallisuuteen. Suojatie-kampanja käynnistyi alkuvuodesta ja sillä haluttiin muistuttaa autoilijoiden vastuuta tehdä suojateistä vaarattomia, sanoo LähiTapiolan hankejohtaja Hanna-Leena Jauho.

Eteläisessä Satakunnassa sijaitsevan LähiTapiola Lännen alueella osallistuvia kouluja on yhteensä 18 kappaletta. Noin 80 vapaaehtoisen elämänturvaajan joukossa on sekä alueyhtiön omaa henkilökuntaa että yhteistyökumppaneiden väkeä.

– Kumppaniurheiluseuroista muun muassa Rauman Lukko, LP Vampula Huittinen ja Fera Raumalta osallistuvat tempaukseen. Lähes kaikki haastetut kumppaniseurat lähtivät mukaan. Yhteistyötä ei voi tehdä yksin, sanoo LähiTapiola Lännen markkinointijohtaja Esa Nummi.

Raumalla suurin osa kouluista alkaa maanantaina 12.8., mutta esimerkiksi Eurajoella jo tänään torstaina 8.8. Koulut alkavat klo 9 kummankin puolen, ja siksi elämänturvaajat ovat turvaamassa suojateitä klo 08.30-09.30 välisenä aikana.

– Lukon puolelta tuli viestiä, että sopii aikatauluun hyvin, koska reenit alkavat kymmeneltä, Nummi nauraa.

– Pääasiallinen syy haastaa kumppanuusseurat mukaan tähän tempaukseen on ollut halu kantaa yhteiskuntavastuuta. Jokainen meistä on vuoroillaan ensimmäisen vuoden koululainen. Elämänturvayhtiönä haluamme olla aktiivinen osa paikallista yhteiskuntaa ja mahdollisuuksien mukaan ennaltaehkäistä vaaratilanteita, Nummi sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän