Ford Ranger -malliston uusi erikoismalli tulee Eurooppaan

Fordin uusi erikoismalli Ranger Super Duty saapuu Eurooppaan. Malli on kehitetty kaikkein raskaimpiin ja haastavimpiin tehtäviin erittäin vaativassa maastossa.

“Super Duty on Fordin nimi yhtiön kaikkein vahvimmille ja suorituskykyisimmille ajoneuvoille. Ranger Super Duty on kehitetty asiakkaille, jotka tarvitsevat vahvan ja suorituskykyisen tuotteen vaativiin tehtäviin ja joille kantavuus, käyttövarmuus ja auton vahva rakenne ovat ratkaisevan tärkeitä. Lisäksi Ranger Super Duty soveltuu hyvin korirakentamiseen”, sanoo Oy Ford Ab:n hyötyajoneuvojen myyntijohtaja Reima Sievänen.

Lue muita juttuja Ford Rangerista.

Uudella Ranger Super Dutylla ei ole eurooppalaista tyyppihyväksyntää tieliikennekäyttöön, joten Oy Ford Ab ei julkaise mallille normaaliin tapaan asiakashinnastoja. Kiinnostuksesta auton hankintaan voi kuitenkin normaaliin tapaan olla yhteydessä Ford-liikkeeseen

Malli on suunnattu asiakasryhmille, joille lainsäädäntö mahdollistaa poikkeamisen tyyppihyväksyntävaatimuksista, esimerkiksi Puolustusvoimille ja käyttöön tieliikenteen ulkopuolella

Perustuu Euroopan myydyimpään avolava-autoon

Super Dutyn perustana on Ford Ranger. Ranger on ollut Euroopan myydyin avolava-auto jo 11 peräkkäisenä vuotena – viime vuonna yli 47 prosentin markkinaosuudella. Myyntimenestyksen lisäksi Ranger on saavuttanut merkittävän tunnustuksen Ranger Ladattavan hybridin (PHEV) voitettua arvostetun ”International Pick-up Award 2026/2027” -palkinnon.

Kuva: Ford.

Ranger Super Dutyn ominaisuudet vakuuttavat: kantavuus on jopa 1 982 kiloa, vetopaino jopa 4 500 kiloa ja suurin sallittu yhdistelmämassa 8 000 kiloa. Näiden ominaisuuksien ansiosta Ranger Super Duty on täysin uudenlainen tuote keskikokoisten avolava-autojen markkinoilla. Mallilla pystyy vetämään erittäin haastavissa olosuhteissa raskasta perävaunua samalla, kun lavalla on raskas kuorma. Uuden Ranger Super Dutyn kantavuus on lähes kaksinkertainen ja vetokapasiteettia on tuhat kiloa enemmän verrattuna nykyisiin vahvimpiin Ranger-malleihin.

Älykkäät teknologiat helpottavat raskaan kuorman käsittelyä ja perävaunun kanssa ajamista, ja vahvat mekaaniset ratkaisut puolestaan varmistavat etenemiskyvyn ja käyttövarmuuden vaativissa olosuhteissa.

Räätälöitävissä tarpeiden mukaan

Ford Pron valtuutettujen korinrakentajien verkoston kautta autoihin voi tilata erikoistarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja, kuten nostolaitteita, kuormakoreja, kippejä ja muita erikoismuutostöitä.

Vahvistetussa rungossa on helposti saavutettavia kiinnityspisteitä, mikä helpottaa kolmannen osapuolten lisävarusteiden ja erikoislaitteiden integrointia Ranger Super Dutyyn. Ohjaamossa on kuusi esiasennettua 60 ampeerin kytkintä, jotka voi konfiguroida eri käyttötarkoituksiin.

Kuva: Ford.

Ranger Super Dutyssa on myös ohjaamoon integroitu kiinnitysjärjestelmä, jonka ansiosta pienen näytön tai kannettavan tietokoneen voi asentaa kojelautaan ilman muutostöitä.

Valmiina vaativimpaankin maastoon

Ranger Super Duty on ulkomitoiltaan samankokoinen kuin tavallinen Ranger. Mallin runkoa, jousituksen kiinnikkeitä ja vetokoukkua on vahvistettu merkittävästi. Siinä on lisäksi kaikkien aikojen suurin ja vahvin Rangeriin asennettu taka-akseli. Ranger Super Dutyn pyörännavoissa on kahdeksan suurempaa ja vahvempaa pyöränpulttia, joissa on omat momentti-indikaattorit.

Voimanlähteenä toimii Fordin 3-litrainen V6-turbodieselmoottori, joka tuottaa tehoa 209 hv ja vääntöä 600 Nm. Moottori täyttää Euro 6.2 -päästöstandardit.

Malliin on saatavana kuusi eri ajotilaa: Normaali, Eco, Muta/Urat, Hiekka ja Kivikko. Yhdessä Rangerin uusimman nelivetojärjestelmän kanssa tämä takaa erinomaisen etenemiskyvyn vaihtelevissa olosuhteissa. Nelivetojärjestelmä ohjaa vääntömomentin automaattisesti pyörille, joilla on paras pito.

Kuva: Ford.

Aiemmin vain Ranger Raptoriin saatavilla ollut uusi etutasauspyörästön lukko on vakiovarusteena Ranger Super Dutyssa. Yhdessä takatasauspyörästön lukon kanssa se takaa optimaalisen etenemiskyvyn pehmeällä ja epätasaisella alustalla.

Kahluusyvyys 850 mm ja maavara 299 mm

Päivitetyn alustan ansiosta Ranger Super Dutyn maavara on jopa 299 mm. Ilman kuormaa mallin lähestymiskulma on jopa 36 astetta, jättökulma 29 astetta ja ylityskulma 26 astetta. Kahluusyvyys on 850 millimetriä – taso, joka on aiemmin ollut saatavilla vain Ranger Raptorissa.

Useat huohottimet ja ilmanottoaukot on sijoitettu korkealle, jotta riski veden pääsemiseksi niihin on pystytty minimoimaan. Alusta, moottori ja voimansiirto on suojattu suurlujuusteräksestä valmistetuilla pohjapanssareilla.

Kuva: Ford.

Maastossa mekaanista suorituskykyä tukevat eri toiminnot, kuten kääntösädettä alhaisissa nopeuksissa pienentävä Trail Turn Assist ja tasaisen hitaan nopeuden haastavissa paikoissa ylläpitävä Trail Control -maastovakionopeudensäädin.

Jakovaihteiston komponentit ovat suuremmat ja vahvemmat kuin muissa Ranger-malleissa. Alennusvaihteisto on peräisin Ford F-Series Super Duty -mallista.

Huippuluokan kuljettajaa avustavat teknologiat

Ranger Super Duty on ensimmäinen Ranger-malli, jossa on kuljettajaa avustavat teknologiat Smart Hitch ja Onboard Scales. Järjestelmät näyttävät perävaunun aisapainon ja antavat kuljettajalle reaaliaikaisen yleiskuvan lavalla olevan kuorman painosta suoraan ohjaamon 12-tuumaisella kosketusnäytöllä.

Ford Trailer Backup Assist helpottaa perävaunun kanssa peruuttamista.

Muut kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat samat kuin muissakin Ranger-malleissa. Takaosan anturit ja kamerat on koottu yhteen yksikköön päällirakenteiden asentamisen helpottamiseksi.

Sisäänrakennettu moduuli mahdollistaa navigoinnin, verkkopalvelut ja ohjelmistopäivitykset.

Ford Ranger Super Duty on nyt tilattavissa. Ensimmäisten toimitusten odotetaan alkavan vuoden 2026 jälkipuoliskolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän