Karavaanikansa kokoontuu viikonloppuna Turkuun

13.1.2018 12.30

Karavaanareiden unelmareissuille haetaan vauhtia Turun Messukeskuksesta Caravan Show -messuilta 12.-14.1.2018.

Matkailuautoja ja -vaunuja on näytteillä messuhalleissa joka lähtöön. 

Kaupankäynnin odotetaankin käyvän hyvin, sillä tuoreimmat myyntitilastot osoittavat jopa yli 20 prosentin kasvua ensirekisteröinneissä. Matkailuautoja myytiin 20 prosenttia viime vuotta enemmän ja matkailuvaunuja yli 21 prosenttia enemmän. Alalla on selvää nostetta.

Caravan Show’n erikoisuus on talvitreffialue. SF-Caravan Turku ry:n järjestämä talvileiriytyminen messukeskuksen läheisyyteen on todennäköisesti lajissaan ainoa. Paikalle odotetaan useita satoja vaunu- ja autokuntia.

Turun Messukeskuksen nettisivuilla osoitteessa www.caravanshow.fi voi ensimmäistä kertaa seurata suoria lähetyksiä kahden pariskunnan matkailuvaunuelämästä perjantaina ja lauantaina

SF-Caravan ry:llä on keskeinen rooli tapahtuman ohjelmatuotannossa. Asiantuntijat kertovat kuulijakunnalle muun muassa Baltian kohteista ja automatkailusta Eurooppaan.

Tänä vuonna messuilla palkitaan myös muun muassa koiraystävällisin leirintäalue. Palkinto luovutetaan messujen avajaispäivänä Koira matkalle mukaan -luennon yhteydessä.

Messujen ulkoalueella nähdään huippukuljettajien caramba-ajonäytös. Taitoajossa ajetaan erilaisia ratoja pitkin mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Suomesta tulevat lajin pohjoismaiden parhaimmat kuljettajat. Innokkaimmat pääsevät myös kokeilemaan ajamista.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän