Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin maanantaina huimista rangaistusmaksuista liikennevakuutuksen laiminlyönneistä. Vakuutus on pakollinen kaikille moottoriajoneuvoille.
MOT:n selvitys osoittaa, että pakollisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seuraamukset voivat kohota yli 10 000 euroon.
Jutussa kerrotaan useammasta laiminlyönnistä.
Helsinkiläinen Anita Ström-Sosoin pojan moottoripyörän liikennevakuutus jäi vahingossa maksamatta lasku vakuutuksen laiminlyönnistä oli yli 7 000 euroa.
Jutun mukaan Radio Porin juontaja Julle Kallio on yksi niistä suomalaisista, jotka ovat yrittäneet valittaa Valtiokonttorin päätöksestä. Hän sai alun perin yli 15 000 euron laskun ja vei asian hallinto-oikeuteen.
Kallio hävisi hallinto-oikeudessa ja vei jättilaskunsa korkeimpaan hallinto-oikeuteeni. Kallion vakuutusmaksua vastaavaa osaa jouduttiin oikeuden päätöksen mukaisesti alentamaan, mutta laskun laiminlyöntiosaa vastaavasti kovennettiin. Kalliolle jäi maksettavaksi edelleen yli 7 000 euroa, todetaan MOTin jutussa.
MOT:n selvityksestä käy ilmi, että vuosittain määrätään lähes 1 500 laiminlyöntimaksua, jotka ovat 1 000 ja 5 000 euron välillä.
Sadat ihmiset saavat jutun mukaan vieläkin suurempia laskuja, jopa yli 10 000 euroa.
Jutun mukaan lasku muodostuu kahdesta osasta. Laiminlyöntimaksu on niin sanottu rangaistusosa. Se puolestaan pohjautuu vakuutusmaksua vastaavaan maksuun, jonka pitäisi lain mukaan olla ”kohtuullinen”.
Ylen jutun lopussa on linkki televisio-ohjelmaan.
Katso myös tämä: Näkökulma: Onko liikennevakuutuksen unohtamisesta seuraava maksu kohtuuton?