WRC: Teemu Suninen ei päässyt maaliin asti Australian MM-rallissa

Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela.

Moni ehkä ihmetteli aamun WRC-uutisessa, ettei Teemu Suninen ollut mukana tuloslistassa.

Sunisen matka Australian MM-rallissa katkesi kuitenkin vain yhtä erikoiskoetta ennen maalia. Opintomatka kaukana kotoa oli siihen asti sujunut suotuisissa merkeissä.

Sunnuntaina sade oli kastellut erikoiskokeet kisakaupunki Coffs Harbourin pohjoispuolella siihen kuntoon, että kolmantena autona reitillä ollut Suninen ei ollut uskoa silmiään.

Maltti oli valttia vaikeissa olosuhteissa. Tällä kertaa ei kuitenkaan maltistakaan ollut apua, sillä Sunisen auto hyytyi reitille, kun ajamatta oli enää seitsemän kilometriä pitkä Power Stage.

– Laturi hajosi, emmekä pystyneet sitä korjaamaan. Niinpä ralli jäi meiltä kesken ennen viimeistä erikoiskoetta, mutta kilpailu oli meille muilta osin hyvä. Voin olla tyytyväinen moniin asioihin – varsinkin joihinkin erikoiskoeaikoihin, joita ajoin.

Oppia tarttui Sunisen ajohaalarin hihaan etenkin irtosoralla ajamisesta. Australian erikoiskokeilla tiet ovat paksun soran peitossa, eikä rengas pure tavalliseen tapaan tien pintaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here