20.6.2018 22.20
Volvo vihkii tänään käyttöön ensimmäisen yhdysvaltalaisen tuotantolaitoksensa Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.
Uusi tehdas vakiinnuttaa yhtiön aseman maailmanlaajuisena autonvalmistajana, jolla on tuotantolaitoksia kaikilla kolmella suurella myyntialueella.
Tehtaan rakentaminen Etelä-Carolinaan on osa Volvon kansainvälistä tuotantostrategiaa, jonka ohjenuorana on “rakenna siellä, missä myyt”.
Ensimmäinen yhdysvaltalainen tuotantolaitos täydentää Volvon kahta tuotantokeskusta ja yhtä moottoritehdasta Euroopassa, kolmea autotehdasta ja yhtä moottoritehdasta Kiinassa sekä kokoonpanotehtaita Intiassa ja Malesiassa.
Charlestonin tehdas alkaa valmistaa vuoden 2018 syksyllä uutta urheilullista Volvo S60 -sedania, joka pohjautuu yhtiön skaalautuvaan SPA-alustaan.
Vuodesta 2021 alkaen tehtaassa valmistetaan myös seuraavan sukupolven Volvo XC90 -katumaastureita. Tehtaalla valmistettavat autot on tarkoitettu sekä USA:n markkinoille että vientiin.
Volvo investoi tuotantotoimintaan USA:ssa noin 950 miljoonaa euroa. Yhtiö luo Charlestonin tehtaalle tulevina vuosina noin 4 000 uutta työpaikkaa. Noin 1 500 henkilöä työllistetään tämän vuoden loppuun mennessä.
Uusi Charlestonin tehdas sisältää 300 henkilön toimistorakennuksen, jossa on työntekijöitä tutkimus- ja kehitystyö-, hankinta-, laadunvarmistus- ja myyntiosastoilta.
Tehdas voi valmistaa 150 000 autoa vuodessa täydellä kapasiteetilla. Tontin pinta-ala on 6,5 neliökilometriä ja rakennusten pinta-ala 213 677 neliömetriä. Tehtaan rakennustyöt alkoivat vuonna 2015.