Uuden verkkopalvelun avulla auton huollon voi varata helposti netin kautta

Kuva: CvB.

Autoilijat ovat saaneet avukseen palvelun, joka helpottaa korjaamon löytämistä ja nopeuttaa ajan varaamista. Verkkopalvelu Autokorjaamo.fi toimii samaan tapaan kuin hotellivertailusivustot eli se listaa valitun alueen autokorjaamoja ja tietoja niistä.

Mennessään sivustolle autoilija ilmoittaa autonsa rekisteritunnuksen ja ajokilometrit sekä haluamansa paikkakunnan. Sen jälkeen sivusto kertoo hänelle lähimpien korjaamoiden sijainnit sekä niiden tarjoamien töiden hintoja ja vapaana olevia aikoja. Lopuksi autoilija voi varata ajan haluamastaan korjaamosta.

Palveluun alkaa kertyä asiakkaiden arvioita autokorjaamoista, joten jatkossa kuluttajan valintaperusteena voi olla myös muiden antama palaute.

Ajanvarauksia 24/7

Tähän saakka autonkorjaajaa on voinut olla vaikea tavoittaa puhelimitse, koska hän työskentelee valtaosan päivästä autojen parissa eikä toimistossa.

Uuden verkkopalvelun ansiosta autoilija saa varattua itselleen mieluisan palveluajan ilman, että hänen tarvitsee jonottaa puhelimessa tai käydä korjaamossa. Samalla autonkorjaajan aikaa vapautuu tuottavaan työhön.

Autokorjaamo.fi-sivusto avattiin toukokuun alkupuolella. Muutamassa viikossa autokorjaamojen tietoja on näytetty sivuston kautta jo satojatuhansia kertoja, ja autokorjaamot ovat tehneet noin 70 000 kustannusarviota tai mekaanikoille suunnattua työohjetta. Autokorjaamo.fin on luonut autokorjaamo-, autohuolto- ja varaosaketju AD. Palveluun voivat halutessaan liittyä kaikki autokorjaamot.

Apua yrittäjille

Autokorjaamo.fi-palvelu on korjaamoille samalla kevyt toiminnanohjausjärjestelmä, joka auttaa liiketoiminnan kehittämisessä.

AD:n yhteistyökumppanin Poplapayn ja sen pilvikassa APIn ansiosta korjaamoyrittäjä saa halutessaan esimerkiksi helppokäyttöiset ja luotettavat, integroidut maksupäätteet. Ne ovat heti valmiita käyttöön.

Yrittäjän tarvitsee vain laittaa virtajohto pistorasiaan ja odottaa muutamia minuutteja, minkä jälkeen hän voi vastaanottaa korttimaksuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here