6.5.2018 21.15
Yksi Classic Motorshown uutuuksista tänä vuonna oli Omistajien Helmet -osaston äänestys, joka osoittautui yleisöä kiinnostavaksi ja erittäin tiukaksi.
Kevään aikana yksityishenkilöiden Omistajien Helmiin ilmoittamista 66 ajoneuvosta valittiin 10 erilaista yksilöä, joista näyttelyvieraat saivat äänestää suosikkiaan.
Eniten ääniä sai Samuli Karhun omistama IFA F8 Cabriolet, vm. 1953.
Merkittävää tässä on se, että Samuli Karhu on vasta kuusivuotias.
Hän sai auton viime keväänä isoisältään, Paavo Koskelaiselta.
Classic Motorshow keräsi melkein 20 000 kävijää
Lahden Messukeskuksessa 5.–6.5. järjestetty klassikkoajoneuvonäyttely, Classic Motorshow, keräsi kahden päivän aikana yhteensä 19 384 kävijää.
– Näyttelystä saamamme palaute on jälleen hyvää, mikä on tärkeintä. Kävijämäärä ylitti tavoitteen. Lauantai oli näyttelyn 11-vuotisen historian vilkkain, mikä ruuhkautti liikennettä messukeskuksen ympäristössä, totesi järjestäjän edustaja ja Classic Motorshown isä Risto Laine.
Vuoden 2019 Classic Motorshow järjestetään 4.–5.5.2019. Teemana on tuolloin urheiluautot.