Virpin tarina videona.
18.6.2018 12.25
Apu hädän hetkellä on korvaamatonta, varsinkin liikenteessä.
Useimmiten käsitys tapahtuneesta – ja sitä kautta tarve kiittää – herää kuitenkin vasta jälkeenpäin, jolloin auttaja on jo jatkanut matkaansa.
Autoklinikan Sankari Liikenteessä -kampanja innoitti lukuisia ihmisiä eri puolilta Suomea jakamaan tarinoitaan heitä tien päällä auttaneista henkilöistä.
Järvenpääläinen Virpi oli siskonsa ja poikansa kanssa matkalla Raahesta Ouluun, kun hänen autonsa alkoi päästää savua.
Auto oli jätettävä tien pientareelle, ja Virpi matkakumppaneineen jännittivät, kuinka ehtisivät Oulusta lähtevään junaan ajoissa.
Paikalle saapunut ohikulkija kuitenkin tarjoutui hinaamaan auton lähimmälle huoltoasemalle ja antoi Virpin seurueelle vielä kyydin Ouluun.
— Olemme miettineet jälkeenpäin lämmöllä meitä auttamaan pysähtynyttä henkilöä. Hänen ystävällisyytensä, rauhallinen toimintansa ja nokkeluutensa tilanteessa pelastivat lomaltapaluumatkamme, Virpi kiittelee.
Kaikki kampanjassa kerätyt tarinat kävi läpi asiantuntijaraati, jonka jäseniin kuuluivat Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Petri Kajanne, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen sekä Helena Ruuska Autoklinikan asiakaspalvelusta.
Raati valitsi yli 60 tarinan joukosta vaikuttavimmat kertomukset, joissa auttajan neuvokas toiminta oli pelastanut vaarallisen tai pulmallisen tilanteen liikenteessä.
Raadin esiin nostamissa tarinoissa esimerkiksi huono sää oli aiheuttanut hankalia tilanteita matkustajille.
Joskus auttaja on myös itse aiheuttanut vaaratilanteen, mutta jäänyt auttamaan tilanteessa osallisina olleita.
Ruuska nostaa esimerkiksi tapauksen, jossa nuori mieskuski törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen. Nuorukainen auttoi naisen tieltä sivuun, varmisti että tämä oli kunnossa sekä soitti paikalle poliisin ja ambulanssin.
— Vahinkoja sattuu liikenteessä, mutta on hienoa huomata, että tilanteesta myös kannetaan vastuu. Reippaalla toiminnalla voi vähentää tilanteen aiheuttamaa pelkoa, sanoo Ruuska.
Lue tästä muut voittotarinat: www.sankariliikenteessä.fi