6.9.2017 09.35
Nissan julkisti tänään uuden Nissan Leafin. Täysin sähkökäyttöinen uusi Leaf on Nissanin ensimmäinen auto Euroopassa, jossa hyödynnetään täysipainoisesti yhtiön edistyksellisen ajoavustinteknologian ensimmäisiä edistysaskeleita.
Autossa on Nissanin mukaan runsaasti uutta teknologiaa, kuten e-Pedal-järjestelmä, joka mahdollistaa ajamisen ja jarruttamisen uudenlaisella tavalla.
Myös Leafin toimintamatka on nyt entistä pidempi – 378 km* yhdellä latauksella.
Uuden Leafin myynti käynnistyy Euroopassa tammikuussa 2018.
Uuden Leafin sähköinen voimalinja parantaa auton suorituskykyä entistä suuremman tehon ja väännön ansiosta. Uuden voimalinjan täydentää uusi litiumioniakku, joka tuottaa enemmän tehoa ja lisää energian varastointikapasiteettia.
Paremman energiataloudellisuuden lisäksi uusi sähköinen voimalinja tarjoaa 110 kW:n huipputehon. Suurin vääntö on nyt 320 Nm, joten myös kiihtyvyys on parantunut.
Uuden Leafin toimintamatka on kasvanut 378 kilometriin yhdellä latauksella (NEDC-testisyklin mukaan mitattuna).
Lisäksi Nissan lanseeraa vuoden 2018 lopulla isommalla moottori- ja akkukapasiteetilla varustetun version niille asiakkaille, jotka haluavat ajaa Nissan Leafillään tätäkin pidemmälle.
Jarrupoljinta tarvitaan vain voimakkaisiin jarrutuksiin
Uudessa Nissan Leafissa on kolme älykästä teknologiakokonaisuutta, jotka helpottavat ajamista.
Käytössä ollessaan ProPilot Park pysäköi auton automaattisesti hallitsemalla ohjausta, jarruja ja vaihteiden vaihtoa.
Uusi teknologia mahdollistaa liikkeellelähdön, kiihdytyksen, hidastamisen ja pysähtymisen vain kaasupoljinta käyttämällä. Nissan käyttää teknologiasta nimeä e-Pedal.
Kun poljin vapautetaan, regeneratiiviset jarrut ja kitkajarrut pysäyttävät auton vaiheittain kokonaan. Auto pysyy paikallaan myös jyrkässä rinteessä, kunnes poljinta painetaan uudelleen.
Äkillistä, voimakasta jarrutusta vaativissa tilanteissa on edelleen käytettävä jarrupoljinta.
Liikkuva energialähde
Uuden Nissan Leafin akkuja voidaan hyödyntää myös liikkuvina energialähteinä.
V2G-teknologia (Vehicle to Grid) mahdollistaa Nissanin sähköautojen täydellisen integroinnin sähköverkkoon ja kaksisuuntaisen latauksen, jonka ansiosta omistajat voivat myös myydä sähköä takaisin verkkoon.
Uuden Nissan Leafin älypuhelinsovelluksen avulla käyttäjä voi tarkkailla auton akun varaustilaa, etsiä lähimmän latauspisteen ja lämmittää tai jäähdyttää auton matkustamon sopivaan lämpötilaan jo etukäteen.
Uudet sisätilat
Uuden Nissan Leafin sisätilat on uudistettu täysin.
7-tuumaisen näytön asettelu on uudistettu, jotta keskeiset toiminnot, kuten Safety Shield ‑toiminnot, akun varaustilan näyttö, toimintamatkamittari ja audio- ja navigointijärjestelmän tiedot olisivat selkeästi näkyvissä ja käytettävissä.
Navigaattorilla varustettujen autojen tietoviihdejärjestelmään on lisätty tietyissä maissa Apple Carplay ‑toiminnallisuudet.
* NEDC-testisyklin mukaan
2017 Nissan Leaf, alustavat tekniset tiedot (Euroopan markkinoille tuleva malli)
- Kokonaispituus 4,480
- Kokonaisleveys 1,790
- Kokonaiskorkeus 1,535/1545
- Akseliväli 2,700
- Raideleveys edessä/takana 1,540/1,555
- Pienin maavara 150
- Ilmanvastuskerroin (Cd) 0.28
- Renkaat 205/55R16 tai 215/50R17
- Paino/suurin kuorma (kg)
- Ajopaino (min) 1,535
- Matkustajakapasiteetti 5 matkustajaa
- Kokonaispaino 1,765-1,795
- Litiumioniakku, 40kWh
- Moottorin suurin teho 110 kw (150 hv)/3283~9795rpm
- Suurin vääntömomentti 320 Nm /0~3283rpm
- Toimintamatka 378 km (NEDC)
- Latausaika (normaali lataus) 16 tuntia (3kW), 8 tuntia (6kW)
- Latausaika 80 prosenttiin (pikalataus) 40 minuuttia
- Huippunopeus 144 km/h