Jyväskylän liikennepoliisiyksikön partio suoritti tänään iltapäivällä raskaan liikenteen valvontaa tiellä numero 4.
Partio kiinnitti huomiota kuorma-autoon, jonka takaosa oli täysin pimeä ja siten valaisemattomalla tieosuudella pimeän aikaan vaikea havaita.
Auton etuosassa oli vaarallisten aineiden kuljettamisesta varoittava oranssi kilpi.
Poliisi pysäytti auton Mämmensalmen P-alueelle.
Poliisin tiedotteen mukaan autossa oli kuormana vaaralliseksi aineeksi luokiteltavia ilotulitteita ja ne oli kuormattu muun irtotavaran kanssa samalle lavalle.
Ajoneuvon merkinnät olivat vaarallisten aineiden kuljettamiseen puutteelliset, eikä mukana ollut hyväksymistodistusta, jolla se hyväksytään räjähdysaineiden kuljettamiseen.
Poliisille selvisi lisäksi, että autosta puuttui pakollisia varusteita ja dokumentteja.
Rikosilmoitukseen tulivat nimikkeiksi vaarallisten aineiden kuljetusrikkomus kuusi kertaa ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.


