Hätäkeskus sai tiedon taksin anastamisesta taksiaseman edustalta.
Poliisi sai etsintöjen ansiosta havainnon noin pari tuntia myöhemmin anastetusta taksista Tohmajärvellä ja yritti saada taksin pysähtymään.
Taksia luvatta kuljettanut ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysvaloa vaan pakeni Tohmajärveltä VT6:lle.
Kuljettaja pakeni poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen sekä jätti muutoinkin noudattamatta toistuvasti liikennesääntöjä pakomatkan aikana, mm. suoritti vaarallisia ohituksia sekä ei noudattanut väistämisvelvollisuuksia.
Poliisi sai pakenevan taksin pysähtymään lopulta ja otti kiinni sitä kuljettaneen mieshenkilön. Taksin pysäytys ja henkilön kiinniotto sujuivat rauhallisesti.
Miestä epäillään tällä hetkellä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0 promillea, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle.
Poliisi selvitti kiinnioton jälkeen mieshenkilön henkilöllisyyden, jolloin ilmeni ettei hänellä ole ajo-oikeutta, joten häntä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Miehen epäillään myös tämän tapauksen lisäksi useista muista ajoneuvoihin ja omaisuuteen kohdistuneista rikoksista Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueella.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai poliisipäivystykseen p. 029 541 5320 ma-pe klo 08-16.15.
Lue myös
Henkilöauto osui koululaiseen Kuopiossa — poliisi kaipaa autoilijaa ja havaintoja!
Porin katoamistapaus: Poliisi pyytää nyt yleisövihjeitä punaisesta Hondasta
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //