Rekisteröinti: Uusien autojen tilausten surkea tilanne hidastaa autokannan uusiutumista

Kesäkuussa rekisteröitiin 9 163 uutta henkilöautoa, mikä on 23,9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana on rekisteröity yhteensä 46 875 henkilöautoa, joka on 7,7 prosenttia viime vuotta enemmän.

Alkuvuoden rekisteröinnit ovat 15,5 prosenttia takamatkalla pitkän aikavälin tammi-kesäkuun keskiarvosta.

Huhti-kesäkuussa nähty rekisteröintien kasvutahti edellisen vuoden lukemiin verrattuna johtuu viime vuosina poikkeuksellisen korkeaksi kasvaneen tilauskannan purkautumisesta, kun jo vuonna 2021 alkanut tuotantoa jarruttanut komponenttipula on väistymässä.

Vaikka alkuvuoden rekisteröinnit ovat olleet nosteessa, rekisteröintikehityksen odotetaan kääntyvän laskuun syksyllä, sillä uusien autojen asiakastilauksia on kertynyt alkuvuoden aikana poikkeuksellisen vähän. Asiakastilausten kuvaa voi verrata 1990-luvun lamavuosien vaikeaan tilanteeseen.

Kun uusien autojen tilaukset ovat alhossa, käy taas käytettyjen henkilöautojen kauppa vilkkaana: kauppoja tehtiin autoliikkeissä kesäkuussa 4,9 prosenttia viime vuoden kesäkuuta vilkkaammin. Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana käytettyjen autojen kauppaa on autoliikkeissä tehty noin 4,3 prosenttia viime vuotta enemmän.

Uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin kesäkuussa 1 178, joka on 29,9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa, jossa komponenttipula oli syvimmillään.

Alkuvuoden aikana on rekisteröity yhteensä 5 698 pakettiautoa, mikä on 2,9 prosenttia viime vuotta enemmän. Määrä jää noin 20 prosenttia viiden viime vuoden keskiarvoa alemmas.

Kesäkuussa rekisteröitiin yhteensä 407 kuorma-autoa. Määrä on 32,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Yli 16 tonnin painoluokassa kuorma-autoja on alkuvuoden aikana rekisteröity yhteensä 1 552, joka on 24,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana.

Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja on kesäkuun loppuun mennessä rekisteröity 106, joka on 32,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 455, joka on 21,0 prosenttia viime vuotta enemmän.

Uusia linja-autoja on vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana rekisteröity 115, joka on noin neljänneksen vähemmän kuin pitkän aikavälin keskimääräinen alkuvuoden rekisteröintien määrä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän