Rallisprintin SM-sarja palaa Vihtiin yli 30 vuoden tauon jälkeen

Rallisprintin SM -sarjan viimeinen osakilpailu ajettiin vuonna 1982 elokuun 14. päivänä Nummelan lentokentän rallicross -radalla. Tuolloin uransa ainoan henkilökohtaisen SM-mitalin, rallisprintin SM-pronssin, varmisti laukaalainen, sittemmin urallaan neljä rallin maailmanmestaruutta saavuttanut Juha Kankkunen.

5.5.2018   17.46

Rallisprintin SM-sarja jatkuu pienen tauon jälkeen sunnuntaina 6.5. Vihdin Nummelassa ajettavalla asvalttiosakilpailulla.

SM-pisteistä kilpaillaan Nummelan keskustan kupeessa sijaitsevan Veikkoinkorven yritysalueella.

Kaikki Suomen parhaimmat ja nopeimmat kuljettajat ovat mukana Fixus SM-rallisprintissä.

Kilpailussa on mukana reilut 100 kilpailijaa.

– Olemme iloisia siitä, että kaikki Suomen parhaimmat rallisprint-kilpailijat ovat mukana Vihdin osakilpailussa. Luvassa on kovatasoinen kilpailu pisteistä, sanoo Vihdin UA:n puheenjohtaja Mika Ahonen

Rallisprintin SM-osakilpailu on osa 50 vuotta täyttävän Vihdin Urheiluautoilijoiden juhlavuotta.

Veikkoinkorvessa ajetaan rallisprintin SM -sarjapisteistä kahden ja puolen kilometrin pituisella, vauhdikkaalla asvalttiradalla.

Rallisprintin SM-sarja järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1981.

Vihdin Urheiluautoilijat järjesti Nummelan lentokentällä SM -osakilpailun heti avauskaudella ja seuraavana vuonna Nummelassa ajettiin jälleen SM -pisteistä.

1980-luvun jälkeen Vihdissä ei ole kilpailu SM-pisteistä rallisprintissä eli SM-sarja palaa Vihtiin yli 30 vuoden tauon jälkeen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here