Ralli: Monipuolinen autourheilija pärjää näköjään lajissa kuin lajissa

25.2.2018 12.45

Rallikuljettaja

Simo Muhosella

on pitkä ja menestyksekäs autourheilutausta, vaikka ikää on vasta 21 vuotta. 

Nelivuotiaasta lähtien monenmoisella kilpa-ajoneuvolla ajanut jyväskyläläinen Muhonen on pitkällä urallaan saavuttanut Kartingin SM-pronssimitalin, voittanut Ranskan Formula F4 mestaruussarjan Le Mansin osakilpailun sekä napannut hopeasijat Porsche GT3 CUP Trophy Finland ja FINRace Trophy ratasarjoista.

Nyt hänen CV-luetteloon kirjataan uran ensimmäinen rallivoitto kun hän ja laukaalainen kartanlukija Jani Laitinen nappasivat Citroën C2 R2 ralliautolla luokkavoiton perinteikkästä Pohjola -rallista.

Toista kilpailukautta Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa ajava Muhonen starttasi jo 54. kerran järjestetyn, viiden pikataipaleen ja 61,20 erikoiskoekilometrin mittaiseen kilpailuun toiveikkaana.

Muutama viikko sitten sarjan Kangasniemen avausosakilpailusta heltisi palkintokorokkeen alin sija ja sen myötä tavoitteet olivat asetettu vähintään yhtä sijoitusta ylöspäin.

Loppujen lopuksi kaksikko kiersi vauhdikkaan reitin lähes minuutin nopeammin hopeasijan saavuttanutta Anssi Autiota ja pronssisijan ajanutta Pasi Välimäkeä nopeammin.

Maalilipulle saavuttaessa toisen polven autourheilija oli enemmän kuin tyytyväinen.

– Kilpailu ratkesi jo sen kolmannella pikataipaleella kun pahimmat kanssakilpailijat eli Kim Forsgren ja Roni Kauppi sortuivat ajovirheisiin. Vastaavasti kun me painoimme kaasun pohjaan niin sen pikataipaleen jälkeen ero kakkossijalla ajaneeseen kuljettajaan oli jo 17 sekuntia. Sitten vain nautiskeltiin loput kaksi pikataivalta kera toiseksi nopeinten erikoiskoeaikojen ja lopputulos oli enemmän kuin osasimme odottaa, Muhonen kertoo.

– Päälimmäinen tunne on helpotus. Kaudella 2017 saavutimme kolmessa ajamassamme kilpailussa kaksi kolmatta sijaa ja muutama viikko sitten Kangasniemellä olimme jälleen kolmansia. Nyt nostimme vauhtia ja se palkittiin lähes minuutin luokkavoitolla sekä yleiskilpailun neljänneksi nopeimmalla suorituksella eli tähänastisen ralliurani parhaimmalla
saavutuksella. Olen enemmän kuin tyytyväinen sekä ennen kaikkea helpottunut, että Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan osakilpailuvoittooni tarvittiin lopulta vain kuusi kilpailua, Muhonen jatkaa.

Menestyksen myötä Muhonen nousi Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan pisteissä viidennelle sijalle ja on siten vahvasti mukana mestaruustaistelussa kun sarja jatkuu kevättauon jälkeen kesäkuun toisena viikonloppuna Kouvolassa ajettavassa osakilpailussa.

Lopputulokset 54. Pohjola -ralli 2018, Oulu, Luokka 3, Top-5:
1. Simo Muhonen & Jani Laitinen, Citroën C2 R2, 34:29,6
2. Anssi Autio & Sakari Lappalainen, Ford Fiesta R2, +56,8sek
3. Pasi Välimäki & Sami Saari, Toyota Starlet, +1:04,2sek
4. Lasse Bussman & Jonas Wikström, Toyota Starlet, +1:23,5sek
5. Roni Kauppi & Markus Partanen, Citroën C2 R2, +1:31,2sek

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan 2018 tilanne 2/5 osakilpailua
1. Janne Luhtanen, Volkswagen Polo, 37 pistettä
2. Jaakko Tulla, BMW M3, 35 pistettä
3. Juho Koski-Lammi, Honda Civic Type-R, 35 pistettä
4. Teemu Varjo, Renault Megane, 32 pistettä
5. Simo Muhonen, Citroen C2 R2, 29 pistettä
6. Kim Forsgren, Toyota Starlet, 22 pistettä
7. Matias Oksanen, Ford Escort RS 2000, 22 pi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here