Ralli: Eerik Pietarinen varmisti lauantaina Suomen mestaruuden

Juhana Raitanen ja Eerik Pietarinen.

1.9.2018 22.42

Tuusulalainen rallikuljettaja

Eerik

Pietarinen

on voittanut rallin Suomen mestaruuden SM1-luokassa. Mestaruus varmistui lauantaina ajetussa SM-Rallissa Sastamalassa ja Huittisissa. 

Škodalla TGS Worldwide -tallissa ajava Pietarinen voitti kilpailun yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa.

Škoda Fabia R5 -ralliautolla ajavan Pietarisen suomenmestaruus tuli nyt SM1-luokassa. Mestaruus ei ole kuitenkaan ensimmäinen laatuaan, sillä viime vuonna Pietarinen voitti mestaruuden SM2-luokassa.

Tällä kaudella edessä oli siis uusi luokka, mutta jälki on ollut suorastaan huimaa.

– Kaikki on mennyt tällä kaudella aikalailla nappiin. Ollaan kuitenkin saatu neljä voittoa, yksi kakkossija ja yksi kolmas sija. Toivoin tietysti, että mestaruudesta ajettaisiin tällä kaudella ja hienoa, että se toteutui, tuore mestari sanoo päättäväisesti.

Lähitulevaisuudesta Pietarinen osaa paljastaa hieman yksityiskohtia.

– Turkuhan se olisi seuraava SM-ralli syyskuun lopussa, mutta ainakin sitä viikkoa ennen käydään ajamassa Italian kansallisen rallisarjan mestaruuskilpailu Rally Adriatico, Pietarinen paljastaa.

Toiseksi rallissa ajoi niin ikään Škodalla ajava Emil Lindholm, joka jäi Pietarisesta 14,4 sekuntia. Kolmas oli Ford Fiestalla japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta, jolla eroa kärkeen kertyi 16,8 sekuntia.

Rallin SM-sarjan seitsemäs ja viimeinen kilpailu, SM TeijoTalot-ralli ajetaan 28.-29. syyskuuta Turussa ja Salossa.

Enset SM-Ralli, Sastamala ja Huittinen 1.9.2018

SM1-luokka
1. Eerik Pietarinen 45.48,4
2. Emil Lindholm + 14,4
3. Takamoto Katsuta + 16,8
4. Nikolay Gryazin + 25,1
5. Kristian Kiviniemi + 28,9
6. Teemu Asunmaa + 39,4
7. Juha Salo + 1.12,7
8. Ville Pynnönen + 1.22,2
9. Marko Mänty + 1.27,2
10. Tomi Tukiainen + 1.49,6

Epäviralliset SM-pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen

SM1-luokka
1. Eerik Pietarinen 127
2. Teemu Asunmaa 83
3. Emil Lindholm 77
4. Marko Mänty 59
5. Nikolay Gryazin 57

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän