Poliisin tärkeä muistutus: Tutustu kunnolla auton hallintalaitteisiin, ennen kuin lähdet liikkeelle vieraalla autolla!

Kuva: CvB.

Kuopiosta etelään menevällä moottoritiellä sattui tänään aamupäivällä kolmen auton ketjukolari.

Poliisin mukaan onnettomuus aiheutui kun ensimmäisen henkilöauton kuljettaja ei osannut täysin käyttää itselleen tuntematonta ajoneuvoa ja ajoneuvo menetti nopeuttaan ilmeisesti vaihteen mentyä vapaalle.

Ajoneuvo pysähtyi kuljettajan hämäännyttyä tilanteesta lopulta ajokaistalle. Takana tulleet kaksi henkilöautoa eivät havainneet tilannetta ajoissa ja törmäsivät pysähtyneeseen ajoneuvoon.

Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Uusia, moderneja ajoneuvoja on tullut ja tulee jatkossa yhä enemmän liikenteeseen. Poliisi muistuttaa, että ennen kuin lähdetään liikenteeseen uudella, itselle tuntemattomalla ajoneuvolla, kuljettajan tulee tutustua ajoneuvon hallintalaitteisiin ja perehtyä ajoneuvon ominaisuuksiin.

Toisaalta poliisi haluaa myös muistuttaa tilannenopeuden merkityksestä, tarkkaavaisuudesta liikenteessä ja liukkaista tienpinnoista.

Tässäkin tapauksessa liian moni jätti hiljentämättä ajonopeuttaan onnettomuuspaikkaa lähestyessään ja poliisin hälytysvalot huomattuaan. Tästä aiheutui useita läheltä piti -tilanteita ajoneuvojen liukastellessa liukkaalla tiellä myöhäisten jarrutusten takia.

1 KOMMENTTI

  1. Tämä on enemmän kuin totta. Lyödään avaimet kouraan ja sanotaan, että anna mennä. Jos ei ole koskaan ajanut automaattivaihteista (itsellä ollut 50 ja myös 50 käsivaihteista), varmasti polkimet menevät sekaisin. Ajoin 20 vuotta sitten Kyproksella vas.kätistä 1300 km ja Suomeen tullessa pari päivää takailin vas. kädellä vaihdetankoa, mutta käteen osui vain oven kahva. Nykyisissä autoissa on 100 näppylää eikä mistään saa selville palavatko takana parkkivalot vai ei. Yleensä eivät pala, sillä ohjekirjassa 300 sivua eikä niitä kukaan lue.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here