Poliisin mukaan päihtynyt mies yritti ajaa koululaisten päälle

Poliisi epäilee 25-vuotiaan miehen yrittäneen ajaa henkilöautolla kolmen 10–13-vuotiaan tytön päälle taloyhtiön pysäköintialueella Malmilla Helsingissä.

Poliisin mukaan epäilty teko tapahtui tiistaiaamuna kello 8 jälkeen.

Kouluun matkalla olleet tytöt olivat havainneet pihassa miehen, joka kuljeskeli henkilöauton ympärillä. Hetken kuluttua mies meni autoon ja kiihdytti suoraan kohti tyttöjä.

Tytöt juoksivat eri suuntiin karkuun. Auto pysähtyi hetkeksi, mutta lähti sitten yhden tytöistä perään.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisin mukaan tyttö joutui väistämään jalkakäytävältä metsän puolelle puun taakse piiloon, ettei auto osuisi häneen.

– Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Sivulliset henkilöt osoittivat poliisipartiolle, mihin mies oli pysäköinyt kilvettömän henkilöauton ja mihin asuntoon mies oli mennyt. Poliisi otti miehen kiinni asunnosta. Miehen epäillään olleen tapahtumahetkellä päihtynyt, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Reijo Enqvist Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi epäilee miestä epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mies ei ole esittänyt erityistä motiivia toiminnalleen. Asian esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten poliisilla ei ole tapauksesta tässä vaiheessa lisätietoja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän