Poliisilta lisätietoa perjantain bussiturmaan

25.8.2018 13.07

Poliisi on selvittänyt Kuopion eilisessä onnettomuuslinja-autossa matkustaneiden kansalaisuudet.

Matkustajista 12 henkilöllä on Suomen kansalaisuus, 7 henkilöllä Ruotsin kansalaisuus ja 3 henkilöllä molempien maiden kaksoiskansalaisuus, todetaan Poliisin tiedotteessa.

Yhteensä linja-autossa oli 21 matkustajaa ja kuljettaja.

Onnettomuudessa on kuollut 4 matkustajaa. Loukkaantuneita on useita.

Poliisin mukaan kaikille uhrien omaisille ei ole vielä pystytty toimittamaan tietoa tapahtuneesta.

Lisäksi onnettomuudessa mukana olleista henkilöautoista yhden auton kuljettaja toimitettiin loukkaantuneena sairaalaan.

Onnettomuutta tutkitaan tässä vaiheessa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä neljänä kuolemantuottamuksena.

Poliisi selvittää onnettomuuden mahdollisina syinä teknistä vikaa, kuljettajan liikennekäyttäytymistä ja terveydentilaa onnettomuutta edeltävältä ajalta sekä liikenneolosuhteita.

Poliisi on tänä aamuna päässyt puhuttamaan onnettomuuslinja-auton matkustajia Kuopiossa.

Linja-auto on nostettu viime yön aikana pois junaradalta ja siirretty pois onnettomuuspaikalta jatkotutkimuksia varten.

Poliisi on tehnyt oman teknisen rikostutkinnan onnettomuuspaikalla. Muu tekninen tutkinta jatkuu edelleen.

Onnettomuuteen liittyvät omaisten kyselyt on ohjattu Kuopion yliopistollisen sairaalan numeroon +358 17 173 311.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here