Raskas kalusto oli tällä viikolla tehotarkkailussa Kajaanissa ja Vartiuksen raja-asemalla, todetaan poliisin tiedotteessa.
Moniviranomaisyhteistyönä toteutettu valvonta aloitettiin keskiviikkona Kajaanissa, missä Oulun liikennepoliisi, Aluehallintovirasto ja katsastustoimi tarkastivat yhteensä 38 ajoneuvoa.
Tienvarsitarkastuksiin sisältyi kuljettajan ajo- ja lepoaikojen tarkastaminen, kuormituksen ja kuljetusasiakirjojen tarkistaminen sekä ajoneuvon kuntotarkastus, jossa keskityttiin erityisesti liikenneturvallisuutta vaarantavien epäkuntoisuuksien, kuten jarru-, ja muiden ajoneuvojen alustan vikojen löytämiseen.
Kalusto oli poliisin mukaan pääosin hyväkuntoista ja hyvin huollettua, mutta joihinkin ajoneuvoihin oli kasautunut jarru-, kytkentälaite-, akseliston/jousituksen, rungon, päästöjärjestelmien, ja ohjauslaitteen vikoja, mitkä osoittavat huollon laiminlyöntiä.
Poliisi määräsi kaksi ajoneuvoa ajokieltoon lähinnä vakavien jarruvikojen vuoksi.
Ratsia paljasti myös useita huomattavia raakapuu- ja maa-aineskuljetuksien ylikuormia, jotka poliisin mukaan ovat arkea Kainuun teillä.
Torstaiaamuna valvontaa jatkettiin Vartiuksen raja-asemalla Tullin ja Rajavartioston avustamana.
Ajoneuvoja tarkastettiin yhteensä 56 kappaletta.
Valvonta kohdistui lähinnä ulkomaalaisiin ajoneuvoihin, joissa oli aikaisemmista rajavalvontatapahtumista poiketen runsaasti liikenneturvallisuutta vaarantavia vikoja, kuten vaurioituneita tuulilaseja ja jarruttomia pyöriä.
Neljä jarruvikaista ulkomaalaista ajoneuvoa käännytettiin takaisin rajan yli, jotta ne eivät vaarantaisi liikenneturvallisuutta Suomen teillä.