Poliisi on huolestunut liikenneturvallisuuden heikentymisestä

Kuva: CvB

Kovat, törkeiksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi luokiteltavat ylinopeudet lisääntyivät tammi-maaliskuun aikana edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna koko maassa noin 60 prosentilla. Rattijuopumuksissa kasvua oli noin 11 prosenttia.

– Liikenneturvallisuuden heikentyminen on ollut nähtävillä jo koko alkuvuoden ajan, ei pelkästään nyt poikkeusoloissa, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Kiinnijäämisriski kasvanut

Kallio muistuttaa, että poikkeusoloissakin poliisi valvoo liikennettä.

– Itse asiassa poliisi on pystynyt lisäämään liikennevalvontaa, koska rikosten ja hätäkeskuksen välittämien tehtävien vähenemisen takia partioilla on entistä enemmän aikaa liikenteen valvontaan. Kiinnijäämisriski on nyt poikkeusoloissa suurempi kuin normaalisti, Kallio sanoo.

Kallion mukaan poliisi keskittyy valvonnassaan painopistealueisiin, jotka vaarantavat eniten liikenneturvallisuutta.

– Valvonnan painopisteet ovat rattijuopumusvalvonta ja törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten paljastaminen, hän sanoo.

Heikki Kallio vetoaa nyt jokaiseen tiellä liikkuvan järkeen ja omaan vastuuseen toiminnastaan liikenteessä.

– Nopeusrajoituksia ja muita määräyksiä on niin poikkeusoloissa kuin normaalinakin aikana noudatettava meidän jokaisen tiellä liikkuvan turvallisuuden takia, Kallio korostaa.

Kovat ylinopeudet lisääntyneet

Heikki Kallion mukaan automaattisessa liikennevalvonnassa on jäänyt kiinni lähes kaksi kertaa enemmän yli 50 km/h ylinopeutta ajaneita kuljettajia kuin vuotta aiemmin.

Tilastojen mukaan eniten törkeitä ylinopeuksia ovat partiot paljastaneet erityisesti Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Huumerattijuoppojen määrä kasvaa

Rattijuopumusrikoksia tuli tammi-maaliskuussa poliisin tietoon noin 5 000 kappaletta, mikä on noin 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

– Ensimmäistä kertaa historiassa alkoholirattijuopumuksia oli vähemmän kuin niin sanottuja huumerattijuopumuksia, Kallio kertoo.

Eniten rattijuopumusrikosten määrä on kasvanut viime vuoteen nähden Pohjois-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Lapissa, joissa poliisi kirjasi tammi-maaliskuussa yli 40 prosenttia enemmän tapauksia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Nuorten, 18–24-vuotiaiden, rattijuopumusrikoksista noin puolet on ollut huumeperusteisia. Alueellisesti huumetapauksia on ollut paljon muun muassa Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla.

Suurinta kasvu on ollut viime vuodesta Keski-Suomessa.

Noin neljännes nuorten rattijuopumuksista on ollut törkeitä. Törkeät tapaukset korostuvat alueellisesti Etelä-Savossa, jossa jopa puolet kaikista nuorten rattijuopumuksista on ollut törkeitä tämän vuoden alussa.

Alkoholi- ja muissa päihdeonnettomuuksissa on alkuvuonna menehtynyt ja loukkaantunut yli 50 prosenttia enemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin.

Kansalaiset ilmoittavat aktiivisesti

Heikki Kallio pohtii syitä ylinopeuksien lisääntymiseen.

– Ylinopeuksien suurta määrää voi selittää muun muassa lämmin talvi ja hyvät ajokelit eteläisessä ja keskisessä Suomessa, poikkeusolojen aikana vähentyneet liikennemäärät sekä poliisin aktiivinen liikenteenvalvonta, Heikki Kallio arvioi.

Poliisi on Kallion mukaan huomannut myös sen, että nyt kun liikennettä on vähemmän, kansalaiset havaitsevat liikennekäyttäytymiseltään epäilyttävät kuljettajat herkemmin ja ilmoittavat havaitsemistaan asioista hätäkeskukseen.

– Myös poliisin on nyt helpompi tunnistaa riskikuljettajat entistä paremmin hiljentyneestä liikennevirrasta, Kallio sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here