Koti Blogi Sivu 662

Ohituskolarissa kuolonuhri

Kuva: CvB.

Poliisille sai tänään klo 9.31 ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä nokkakolarista Pohjan valtatiellä Seinäjoella. Kolarissa menehtyi yksi henkilö.

Ilmajoen suunnasta tullut autoilija lähti ohittamaan edellä ajavaa autoa ja törmäsi vastaantulevaan autoilijaan.

Ohittavan henkilöauton kuljettaja menehtyi kolarissa ja vastaan tulleen henkilöauton kuljettaja loukkaantui.

Poliisi on aloittanut asiassa esitutkinnan ja kuolemansyyntutkinnan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vahvasti suojatut Sisu GTP -ajoneuvot sarjatuotantoon

Kuva: Sisu Auto

Viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien heikentynyt Euroopan yleinen turvallisuustilanne ja siitä seurannut eri maiden puolustusvoimien taistelutavan uudelleenarviointi johti suojattujen sotilasajoneuvojen kysynnän voimakkaaseen kasvuun.

Tähän markkinatarpeeseen vastaaminen taas johti Sisu Auton päätökseen keskittää voimavarojaan sotilasajoneuvokehitykseen ja -tuotantoon. Tämän panostuksen tuloksena syntynyt suojattujen ajoneuvojen Sisu GTP-tuoteperhe on nyt saatu sarjatuotantoon.

– Raskaan Sisu ETP-sarjan ajoneuvojen rinnalle kehitetyn keskiraskaan, suojatun, modulaariseen tekniseen ratkaisuun pohjautuvan Sisu GTP:n esisarja oli Puolustusvoimien kenttätesteissä kesästä 2021 lähtien kokonaisen vuoden ajan. Testisarjan perusteella Puolustusvoimat päätti loppuvuodesta 2022 tilata tuotteen ensimmäisen sarjatoimituksen, 25 kpl miehistönkuljetukseen tarkoitettuja Sisu GTP 4×4-ajoneuvoja, joiden tuotanto on nyt käynnistynyt, toteaa Sisu Auton Defence-liiketoimintaa johtava Jyri Ahonen.

Suomen liittyminen puolustusliitto NATO:on avaa aivan uusia mahdollisuuksia kotimaiselle puolustusvälineteollisuudelle. Tällä hyvin kannattavalla liiketoiminnalla on myös kansallista sotilaallista ja yhteiskunnallista huoltovarmuutta vahvistavaa vaikutusta.

Sisu Auto valmistaa sotilasajoneuvot, muista valmistajista poiketen, siviiliautojen kanssa samalla tuotantolinjalla. Tämä valmistustapa, yhdessä ajoneuvokohtaisen komponenttitoimitusjärjestelyn kanssa antaa yhtiölle mahdollisuudet tuottaa näitä ajoneuvoja tarvittaessa hyvin suuria määriä nopeasti ja tehokkaasti.

– Nyt tuotantoon saatetun SISU GTP:n ensimmäinen sarjatoimitus toimitetaan asiakkaalle tämän vuoden loppuun mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kahden täysin varustellun sotilasajoneuvon viikkotuotantoa syksyn aikana, joka samalla merkitsee lähes sadan ajoneuvon vuosituotantokapasiteetin saavuttamista ensi vuodesta alkaen. Työtä kapasiteetin kasvattamiseksi tulemme tekemään tästä edelleen, sillä markkinanäkymien mukaan meidän tulee jo seuraavana vuonna, v.2025 kyetä tuottamaan lähes kaksinkertainen ajoneuvomäärä. Odotustemme mukaan näiden vankasti suojattujen ajoneuvojen kysyntä tulee jatkumaan vahvana koko tämän vuosikymmenen ajan, toteaa Sisu Auton tuotannosta vastaava johtaja Petri Kananen.

– Vaikka pääosa kasvavan tuotannon henkilöstölisäyksestä tulee tapahtumaan ajoneuvojen osia valmistavassa kotimaisessa toimittajaverkostossamme, Sisu Auton oman tuotannon keskittyessä ajoneuvojen loppukokoonpanoon, on tavoitteemme kasvun varmistamiseksi rekrytoida useita kymmeniä työntekijöitä ja toimihenkilöitä Karjaan tehtaallemme loppuvuoden aikana, päättää Kananen.

Katso tästä muita juttuja Sisu GTP -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz eActros 600 -sähkökuorma-autoa kuumotettiin Espanjan helteissä

Kuva: Mercedes-Benz.

Lokakuun 10.päivänä esiteltävä Mercedes-Benz eActros 600 -kuorma-auto on kuluneen kesän aikana nauttinut Espanjan auringosta.

Mallin kesätestien aikana Andalusiassa lämpötila nousi 44 asteeseen, kun uutuusmallille tehtiin viimeisiä mittauksia ja komponenttitestauksia ennen tuotantomallin lanseerausta.

Prototyypillä tehtiin myös yli 2000 kilometrin testiajo aidoissa olosuhteissa Granadan ja Wörthin tehtaan välillä.

Uudessa järeässä kuorma-automallissa on 600 kWh:n akkukapasiteetti, kaksi sähkömoottoria sekä 400 kW:n teho ja jopa 600 kW:n huipputeho. Akut edustavat LFP-teknologiaa (litium-rautafosfaatti), ja ne voi ladata 20:sta 80 prosentin varaukseen alle 30 minuutissa yhden megawatin teholla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Renault Clio -malli sai Suomen hinnat!

Renault Clio E-Tech full-hybrid esprit-Alpine. Kuva: Renault.

Renault Clio on maailman suosituin ranskalainen automalli, jota on myyty yli 16 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1990 Renault 5:n korvannut Clio on edennyt viidenteen sukupolveen, joista kaksi on voittanut arvostetun Car of the Year eli Vuoden Auto Euroopassa -tittelin.

Nyt uudistunut viidennen sukupolven Clio saa kunnian olla Renaultin ensimmäinen Nouvelle Vague -filosofian malli eli se edustaa muotoilujohtaja Gilles Vidalin johdolla luotua uutta aaltoa.

Kaiken lähtökohtana on Renaultin uusi logo, jota toistetaan niin etusäleikössä kuin päiväajovaloissa, jotka ovat ikään kuin logo jaettuna kahteen osaan. Clion jälkeen uusi muotokieli otetaan käyttöön kaikissa tulevissa malleissa.

Renault Clio E-Tech full-hybrid esprit-Alpine. Kuva: Renault.

Uudistuksen yhteydessä korostetaan Renaultin uutta ihmis- ja tekniskeskeistä muotoilufilosofiaa.

Kaiken lähtökohtana on etusäleikön keskellä oleva uusi Renault-logo, joka on kuin kaksi timanttia. Siitä tumma säleikkö lähtee vaalenemaan reunoja kohti. Ruutulippumainen etusäleikkö tuo keulaan urheilullista tyyliä. Sitä on myös techno- ja esprit Alpine-varustetasojen etupuskurissa, jossa on F1-tyylinen helma.

Uudessa Cliossa otetaan käyttöön Renaultin ”Nouvelle Vaguen” mukaiset etuvalot, joiden muotoiluun haettiin inspiraatio uudesta logosta. Kaikissa varustetasoissa on aiempaa matalammat täysledivalot, jotka ovat tehokkaammat kuin ennen. Päiväajovalot muodostavat pystysuuntaisen vinoneliön, joka ikään kuin sykkii ja yhdistää muotoilun Renaultin moderniin imagoon.

Clion takaosa on aiempaa aerodynaamisemman ja elävämmän näköinen, mikä on saatu aikaan takapuskurin uudella muotoilulla. Evolutionissa puskurin takaosa on mattamusta, Technossa kiiltävän musta ja esprit Alpinessa mattaharmaa. Entistä modernimmat takavalot ovat kristallinkirkkaan suojan alla, jonka läpi näkee valojen tekniikan. Takavalojen ulkoreunassa on samaa tyyliä kuin etuvaloissa.

Renault Clio E-Tech full-hybrid esprit-Alpine. Kuva: Renault.

Värejä on valittavana seitsemän, joista erityisen mielenkiintoinen on uusi Rafale harmaa. Kauempaa katsottuna se näyttää normaalilta harmaalta, mutta lähempää sen huomaa helmiäisväriksi. Valencia oranssi erikoisväri on aina veloituksetta, muut värit ovat maksullisia.

Uudistunut ohjaamo

Uudessa Clio Technossa on verhoilumateriaalina istuimissa, ovipaneeleissa ja kojelaudassa ympäristöä kunnioittava materiaali, josta 60 prosenttia on Tencel-nimistä biopohjaista kuitua. Uusi materiaali on osa Renaultin strategiaa vähentää kaikin tavoin hiilidioksidipäästöjä.

Uusi Clio ei ole vain ensimmäinen auto, jossa käytetään Tencel Modal -kuituja, vaan samalla ne ovat ensi kertaa käytössä auton sisätiloissa. Yllättävän pehmeä materiaali on tehty uusiutuvasta materiaalista, puusta, joka on myös helppo kierrättää uudelleen. Ympäristön huomioon ottavaan ajatteluun kuuluu myös se, että matkustamossa ei ole enää nahkaa, vaan sen tilalla käytetään biopohjaista TEP-materiaalia.

Istuimet ovat uudet ja niissä on luonnollisesti lämmitys ja myös ohjauspyörä on lämmitettävä.

Renault Clio E-Tech full-hybrid esprit-Alpine. Kuva: Renault.

Kojelaudassa on siirrytty digitaaliseen aikaan, kun kaikissa varustetasoissa on joko 7- tai 10-tuumainen digitaalimittaristo. Vakiovarusteisiin kuuluu myös Easy Link multimediajärjestelmä 7-tuumaisella kosketusnäytöllä (esprit Alpine 9,3-tuumainen). Liitettävyys on Clion luokassa huipputasoa, sillä älypuhelimen saa kaikissa varustetasoissa yhdistettyä langattomasti ja järjestelmän käyttö on entistäkin helpompaa.

Koko ennallaan, tarkempi ajettava

Korin mitat eivät ole Cliossa muuttuneet. Niinpä se on 4,053 metriä pitkä, peilit mukaan lukien 1,988 metriä leveä ja 1,440 metriä korkea. Clion sisätiloja pidettiin jo ennestään omassa luokassaan suurina, joten auton koon kasvattamiseen ei ollut syytä. Tavaratila on 391 litraa (bensiini) ja 301 litraa (E-Tech hybrid).

Ohjaustehostinta on säädetty uudelleen ja ohjausta kalibroitu muutenkin. Tuloksena on Renaultin mukaan parantunut ohjaustuntuma ja tarkempi ohjaus.

Suomeen Clioa tuodaan kahdella voimalinjalla. Edullisempi versio on TCe 90, jossa on kolmesylinterinen 1,0-litrainen bensiiniturbo. Moottori kehittää 67 kilowattia (90 hv) ja 160 newtonmetrin vääntömomentin. Sen kanssa on kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto ja auton kulutus on hyvin kohtuullinen.

Renault Clio E-Tech full-hybrid esprit-Alpine. Kuva: Renault.

Uuden Clion myynnin uskotaan kuitenkin painottuvan vahvasti E-Tech full hybrid 145 -moottoriin. Nerokkaalle voimalinjalle, joka on bensiinimoottorin ja kahden sähkömoottorin yhdistelmä sekä sen monitilavaihteistolle on myönnetty yli 150 patenttia.

Renault käytti E-Tech full hybrid 145:n kehityksessä Formula 1 -sarjasta saamiaan oppeja, etenkin energian talteenotossa. Kaiken edellä mainitun ansiosta Clio on tällä voimalinjalla varustettuna yhtä aikaa tehokas ja taloudellinen.

E-Tech full hybrid 145 yhdistää sarja- ja rinnakkaishybridien parhaita ominaisuuksia. Siinä on 1,6-litrainen 69 kilowatin (94 hv) tehoinen bensiinimoottori, 36 kilowatin tehoinen sähkömoottori ja 18 kilowattia kehittävä käynnistysmoottorin ja generaattorin yhdistelmä.

Älykäs automaattisesti toimiva monitilavaihteisto pitää huolen, että moottoreita käytetään parhaalla mahdollisella hyötysuhteella, mikä pienentää kulutusta ja päästöjä. Niinpä yhdistetty kulutus on vain 4,2 litraa sadalla ja hiilidioksidipäästö varustetason mukaan 96 tai 97 g/km.

Kuva: Renault.

Monitilavaihteistossa on bensiinimoottoria varten neljä vaihdetta ja sähkömoottoria varten kaksi. Teoriassa erilaisia yhdistelmiä on jopa 14, joilla optimoidaan energian käyttöä tehokkaasti. Vaihteisto on täysin automaattinen, eikä ajaja huomaa sen toimintaa käytännöllisesti katsoen lainkaan.

Liikkeelle E-Tech full hybrid 145:llä varustettu Clio lähtee aina sähköllä. Kaupungissa voidaan liikkua jopa 80 prosenttia ajasta sähköllä, jolloin kulutus pienenee enimmillään 40 prosenttia pelkällä polttomoottorilla varustettuun autoon verrattuna. Ajoakun energiasisältö on 1,2 kilowattituntia, mikä on suurin hybridipikkuautoissa.

Kolme kattavaa varustetasoa

Uutta Renault Clioa ei enää tuoda Suomeen perusvarustelulla, vaan edullisin versio on TCe 90 evolution. Sen hinta on 21 390 euroa ja siinä ovat vakiona muun muassa 7 tuumainen digitaalimittaristo, automaatti-ilmastointi, lämmitettävät istuimet ja ohjauspyörä, älyavainkortti ja peruutustutka.

Clio E-Tech full hybrid 145:n hinta alkaa evolution tasolla 25 390 eurosta, mutta siihen voi valita vielä kaksi täydellisempää vaihtoehtoa.

Technon tunnistaa 16-tuumaisista kevytmetallivanteista ja tummennetuista takaikkunoista. Lisäksi eroina evolutioniin ovat kromatut kylkilistat, haineväantenni ja urheilullinen etupuskuri korinvärisellä F1 helmalla. Ohjaamoon tulee istuimen korkeussäätö myös etumatkustajalle ja keskikyynärnoja, jossa on säilytyslokero.

Kuva: Renault,

Tärkein Technon myötä tuleva varuste on kuitenkin Multi-Sense -järjestelmä, jolla autoa voi säätää monella tavalla mieleisekseen. Käteviä ovat myös puhelimen langaton latausalusta ja tummentuva sisätaustapeili, joiden lisäksi pysäköinnissä on iloa peruutuskamerasta. Tämän kaiken saa 2000 euron lisähinnalla evolution malliin.

Mallisarjan huipulla on Cliossa, 1600 euron lisähinnalla technoon, Esprit Alpine, joka esiteltiin ensimmäistä kertaa Renault Australiin. Clion lisäksi urheilullisuutta henkivä varustetaso on saatavissa Espaceen ja vuonna 2024 myyntiin tulevaan Rafaleen. Esprit Alpinessa urheiluautomerkin tunnusmerkit on muokattu Renaultin tyylioppaan mukaisiksi, ja se nostaa Clion aivan uudelle tasolle.

Esprit Alpine muuttaa Clion olemusta niin ulkoa kuin sisältä. Auton alle tulevat 17-tuumaiset vanteet, joissa keskiön väri on korin värin mukaisesti sininen tai harmaa. Keskiö on muotoiltu näyttämään kilpa-autoista tutulta yksimutterikiinnitykseltä. Etusäleikkö on tummempi kuin muissa Clioissa ja lokasuojassa on erityinen Esprit Alpine -merkki. Korissa on mattaharmaata muun muassa helmoissa ja takadiffuuusorissa yhdistämässä auto Alpinen moottoriurheiluhistoriaan.

Ohjaamossa istuinverhoilu on keskeltä vaaleampaa harmaata kuin reunoilla, joissa materiaali on paksumpaa kuin muissa Clioissa. Niinpä istuimet antavat paremman sivuttaistuen. Sininen tikkaus istuimissa muistuttaa Alpinesta, onhan se Ranskan kilpailuväri. Ohjauspyörän koristetikkauksessa toistuvat Ranskan lipun värit: punainen, sininen ja valkoinen, minkä lisäksi lippu on brodeerattu kojelautaan.

Varustelu on huippuluokkaa, sillä digitaalimittaristo on 10-tuumainen ja Easy Linkin kosketusnäyttö 9,3-tuumainen. Tieto-viihdejärjestelmään kuuluu navigointi, jonka kartan saa näkyviin suoraan kuljettajan eteen mittaristoon. Ajossa auttavat myös sähköinen käsijarru ja kaukovaloassistentti. Turvallisuutta lisäävät etupysäköintitutka, katvealueen varoitin ja peruutettaessa risteävän liikenteen varoitin.

Ensimmäiset uudet Cliot ovat valmistuneet ja matkalla Suomeen. Koeajettavissa ne ovat jälleenmyyjillä viimeistään lokakuussa.

Hinnat

  • Renault Clio TCe 90 evolution 21 390 €
  • Renault Clio E-Tech full hybrid 145 evolution 25 390 €
  • Renault Clio E-Tech full hybrid 145 techno 27 390 €
  • Renault Clio E-Tech full hybrid 145 esprit Alpine 28 990 €

Lue myös: Uusi Renault Clio syksyllä Suomeen

Katso tästä muita Renault Clio -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Sami Pajari hyvistä asemista Kreikan haastaviin olosuhteisiin

Kuva: @World.

Toksport WRT:n suomalaiskaksikko Sami PajariEnni Mälkönen starttaa torstaina illalla käynnistyvään Kreikan Akropolis-ralliin edellisen osakilpailun voitto taskussaan. Suomen MM-rallissa Škoda Fabia RS Rally2:lla WRC2-luokan voittanut pari on Kreikassa ison haasteen edessä. Kesän paahtava kuumuus vaihtui kisaviikon alussa massiivisiin sateisiin ja pelkästään nuotitusjaksosta muodostui jo suuri seikkailu.

Suomen MM-rallin aikana elokuun alkupuolella saatiin paikoin rankkojakin sateita niskaan, mutta ne olivat lopulta kuitenkin vielä pieniä verrattuna Kreikan MM-rallin nuotitusjaksolle osuneiden sateiden rinnalla. Vuorokautiset sademäärät ovat paikoin olleet useita satoja millimetrejä, joilla hätyytellään jopa suomalaisia vuosisademääriä.

Sateiden pehmittämät tiet haastoivat kuljettajia jo nuotituksessa kunnolla, monin paikoin autoja oli juuttuneena mutavelliin akselistoja myöden. Olosuhteiden seurauksena kilpailun järjestäjä perui torstai-aamun testierikoiskokeen sekä lyhensi sunnuntaina kilpailun lopuksi kahteen kertaan ajettavan Grammenin erikoiskokeen mittaa reilulla kymmenellä kilometrillä. Näiden lisäksi myös nuotitusaikatauluun saatiin isojakin muutoksia.

Sateiden pitäisi loppuviikkoa kohden kaiken aikaa helpottaa, mutta kukaan tuskin täysin pystyy ennustamaan tiestön kuntoa ja kestoa ennalta, joten normaalistikin haastavalla kilpailulla voi olla tänä vuonna korttipakassaan useita jokereita tarjolla.

Viime vuonna Pajarin autokunnan kilpailu Kreikassa mureni jo heti alussa rengasrikkoihin. Junioreiden MM-sarjan mestaruuskamppailu päättyi Pajarin osalta silloin jo kolmannella erikoiskokeella, kun autosta oli jo kaikki vararenkaatkin tuhoutuneet. Loppuina kilpailupäivinä ei vauhdin riittävyyden puolesta ollut ongelmaa ja kokemustakin karttui matkaan. Tälle vuodelle toiveissa on onnistunut revanssi, mutta helppoja hetkiä ei ole luvassa.

Torstaina kilpailu avataan Ateenassa ranta-alueella ajettavalla 1,5-kilometrisellä yleisöerikoiskokeella. Perjantaina ohjelmassa on kaikkiaan viisi erikoiskoetta (103,5 km) ja päivä mennään ilman huoltoja, vain renkaanvaihtohuolto suoritetaan päivän aikana.

Yöksi siirrytään kilpailun keskuspaikalle Lamiaan, josta startataan lauantain kuudelle erikoiskokeelle (141,5 km). Lauantai sisältää myös päivähuollon Lamiassa.

Sunnuntaina ajetaan kolme erikoiskoetta (n.41 km) ja aamun avaa legendaarisen nimen omaava Tarzan. Kahdesti ajettavan Gremmanin kierrosten välissä pyörähdetään Lamiassa huollossa, kilpailun päättävän Power Stagen alkaessa 13.15 Suomen aikaa.

https://www.samipajari.com/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Raskaan liikenteen valmistaja hoitaa 92 % kriittisistä ajoneuvovioista neljän tunnin kuluessa

Kuva: Iveco.

Yhä enemmän digitalisoituvalla kuljetusalalla on nyt useita apuvälineitä, joiden avulla voi tehostaa ajoneuvokannan toimintaa, lisätä tuottavuutta ja antaa kuljettajille paremmat edellytykset ajaa turvallisemmin.

Iveco on julkaissut raportin, joka osoittaa, että Iveco On -palvelu ​​voi auttaa käyttäjiään välttämään kalliita seisokkeja ja tarpeettomia riskejä, todetaan Ivecon tiedotteessa.

– Tavoitteenamme on maksimoida asiakkaidemme ajoneuvojen käyttöaika ja samalla ehkäistä vahinkoja ja vakavia vikoja. Kokoamamme data osoittaa, että Iveco Onin avulla olemme pystyneet käsittelemään ja korjaamaan 92 prosenttia kaikista kriittisistä ajoneuvovioista sekä noin 94 prosenttia kaikista ei-kriittisistä vioista Pohjoismaissa. Lisäksi näemme, että noin 90 prosentissa tapauksista ongelman ratkeamiseen tai auton toimittamiseen korjaamoon on kulunut vain 24 tuntia, kertoo Ivecon TCO Manager Nico Jørgensen.

Niin suuret kuin pienet viat hoituvat

Iveco On tarjoaa kuljettajalle ja kaluston omistajalle monipuolista reaaliaikaista tietoa. Se voi kuitenkin auttaa myös silloin, kun asiat menevät pieleen. Tätä palvelua onkin uusien lukujen mukaan käytetty, ja se on toimivaksi todettu.

– Keskusvalvomomme on osa tarjoamaamme palvelua. Valvomo sijaitsee Torinossa, Italiassa, ja siellä työntekijämme istuvat ympäri vuorokauden ja valvovat kaikkia Iveco On -järjestelmäämme yhdistettyjä ajoneuvoja. Jos ajoneuvoon tulee vika, huoneessa alkaa soida hälytys. Tämän jälkeen henkilökuntamme ryhtyy hommiin ja tutkii, mikä virhe on ja miten he voivat auttaa. He antavat myös ilmoituksen asiakkaan kotimarkkinoiden jälleenmyyjälle, jotta paikallisessa teknisessä tuessa voidaan nähdä, ilmoittaako jokin ajoneuvoistamme viasta, selostaa Ivecon Customer & Product Support Manager Henrik Vangsfeldt.

– Vakavissa vioissa valvomo voi ottaa suoraan yhteyttä asiakkaaseen ja antaa tietoa ajoneuvon tilasta, jos auto täytyy viedä heti esimerkiksi korjaamolle. Olemme myös aktivoineet geoaitauksen kaikissa ajoneuvoissa, jotta voimme nähdä, missä ne kulkevat. Näin valvomossa voidaan ottaa yhteyttä korjaamoon jo ennen kuin he puhuvat asiakkaan kanssa. He voivat tarkistaa, onko korjaamolla tarvittavia varaosia ja mitkä ovat vapaat kellonajat käynnille, ja kertoa tiedot suoraan asiakkaalle.

– Lievemmissä vioissa tai kun ajoneuvo tarvitsee huoltoa, voimme informoida asiakasta ja auttaa suunnittelemaan korjaamokäynnin. Autamme asiakkaitamme löytämään korjaamon myös kotimarkkinoiden ulkopuolelta. Kaikki tämä pätee, olipa käytössä monilukuinen kalusto tai vain yksi ajoneuvo. Ainoa mitä vaaditaan on, että Iveco On on aktivoitu.

Turvallisempaa ajoa ja kustannussäästöjä

Iveco puhuu mielellään niin kutsutun ennakoivan ajamisen puolesta. Tekniikkaa käytetään ennustamaan kuljettajan käyttäytymistä eri tekijöiden, kuten liikenteen, vuorokaudenajan ja aikaisemman ajohistorian, perusteella. Tekniikkaan kuuluu myös apu- ja analyysityökalujen, kuten Iveco Onin, käyttö.

– Kaluston omistajalle ennakoivalla ajotavalla voi olla useita etuja. Ennakoimalla kuljettajan käyttäytymistä voidaan vähentää polttoaineen kulutusta ja huoltokustannuksia välttämällä ajoneuvon tarpeetonta kulumista. Ennakoiva ajaminen voi lisäksi auttaa vähentämään onnettomuusriskiä, ​​koska kuljettaja on tiedostavampi ajaessaan. Iveco Onin avulla autamme asiakastamme myös tehostamaan korjaamoprosessia ja saamaan kaiken irti korjaamovierailuistaan. Näin asiakas säästää rahaa ja pidentää ajoneuvon käyttöikää, Vangsfeldt summaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Humalainen taksiasiakas aiheutti taksin ulosajon

Kuva: CvB.

Kello 15.30 aikaan sai partio tehtäväksi mennä selvittämään taksin tieltä suistumista Hämeentielle Kausalaan.

Paikalla selvisi, että kaksi humalaista miestä oli ottanut KELA-kyydin Lahdesta Kouvolan suuntaan. Matkan aikana kuskin vieressä istunut 37-vuotias mies, oli vaatinut kuskia ajamaan muualle, kuin mihin KELA-kyyti oli tilattu.

Kuskin kieltäytyessä turistikierroksesta, oli päihtynyt mies tarttunut taksin ratista kiinni ja kääntänyt ratista, jolloin auto oli suistunut kaiteeseen.

Päihtynyt apukuski kiinniotettiin ja hänen puhalluksensa poliisin seulonta-alkometriin oli 3,64 promillea.

Mies kuljetettiin verikokeeseen ja asiasta kirjattiin ilmoitus törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

8 000 eskarilaista saa heijastinliivit

Arkistokuva. Kuva: Juha Tuomi / Rodeo.

Syksy tuo mukanaan ruskan ja uuden kouluvuoden, mutta myös harmaat sadepäivät sekä vähenevän valon. Heijastinkausi onkin hyvä aloittaa viimeistään nyt, sillä heijastin moninkertaistaa etäisyyden, josta autoilija havaitsee kävelijän tai pyöräilijän liikenteessä.

Liikenneturvallisuus on tänä syksynä teemana myös Suomen Salibandyliiton alaisen, lasten liikkumista tukevan Säbäkipinän järjestämällä Eskariviikolla, jota vietetään 4.–8. syyskuuta. Suomen Salibandyliiton yhteistyökumppanina Kamux osallistuu tempaukseen lahjoittamalla eskarilaisille 8 000 heijastinliiviä.

Heijastin on halpa henkivakuutus liikenteessä pimeinä vuodenaikoina. Syyskuun alkupuolella aurinko painuu mailleen jo iltakahdeksan aikaan ja nousee yhä myöhempään, jolloin lapsetkin taittavat matkojaan kouluun ja harrastuksiin hämärässä. Syyspäivän tasauksen tienoilla valoisa aika lyhenee eteläisessä Suomessa jo viitisen minuuttia päivässä.

– On tärkeää muistaa, että usein vesikeleillä jalankulkijat näkyvät autoilijoille heikosti myös päiväsaikaan. Myös matalalta paistavan auringon luomat pitkät varjot voivat haitata kävelijän havaitsemista. Tähän huomiovärillä varustetut heijastinliivit ovat hyvä ratkaisu, Kamuxin Suomen maajohtaja Jani Koivu toteaa.

Heijastimella varustettu jalankulkija voi näkyä kaukovalot päällä ajavalle autoilijalle jopa yli puolen kilometrin päästä, ja lähivaloillakin yli 300 metrin etäisyydeltä. Ilman heijastinta kulkevan autoilija näkee kaukovaloilla noin 150 metrin päästä ja lähivaloilla vasta noin 50 metrin etäisyydeltä, jolloin aikaa reagointiin jää etenkin kovemmissa nopeuksissa varsin vähän. Sateisella kelillä ja varjoisissa kohdissa näkyvyys voi olla paljon tätäkin heikompi.

Roikkuva heijastin näkyy autoilijoille parhaiten, kun sen kiinnittää roikkumaan sivulleen suunnilleen polven korkeudelle. Ranne tai kyynärvarsi on hyvä paikka heijastinnauhalle tai jousiheijastimelle, joita kannattaa aina olla yksi molemmissa käsissä. Mitä enemmän yksittäisiä heijastimia on eri puolilla kehoa, sitä paremmin varmistaa näkyvänsä pimeässä kaikista suunnista. Vaihtoehtoisesti ylleen voi vetää joka puolelta loistavan heijastinliivin tai -valjaat.

– Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kannattaa nyt varmistaa näkymistään pimeässä, mutta sama pätee tietenkin myös autoilijoihin. Tilannenopeutta tulee aina sopeuttaa näkyvyyden ja kelin mukaan. Jos ei ole hetkeen varmistanut ajovalojen virheetöntä toimimista tai putsannut tuulilasia kesän tomuista, nyt on hyvä hetki. Kaikkien panostus ja valppaus liikenteessä on yhteinen etu, Koivu sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vetykäyttöinen Toyota Hilux –prototyyppi julkistettu

Kuva: Rod Kirkpatrick Photography.

Toyota on saavuttanut jälleen uuden merkkipaalun edistyksellisissä pyrkimyksissään kohti hiilipäästötöntä tulevaisuutta esitellen polttokennotoimisen Toyota Hilux -mallin prototyypin.

Sen esittely on esimerkki Toyotan monialaisesta, hiilineutraaliuteen tähtäävästä strategiasta. Erilaiset voimalinjat ml. hybridit, ladattavat hybridit, täyssähköautot sekä vetykäyttöiset autot tuovat jokainen oman panoksensa maailmanlaajuisessakin mittakaavassa kunnianhimoiseen tahtotilaan päästöttömästä liikenteestä.

Uraauurtava Hilux-malli esiteltiin Toyotan Iso-Britannian tuotantolaitoksella (TMUK, Toyota Manufacturing UK) Derbyssä, Englannissa.

Mallia on kehitetty TMUK:lla yhteistyössä useiden yritysten kanssa ja hanke on saanut myös valtiontukea. Kehityshankkeen tärkeimpiä ohjaavia tekijöitä onkin ollut halu sisällyttää kaikki Hiluxin edustamat ominaisuudet uuteen, nollapäästöiseen FCEV-voimalinjaan.

Toyota Hilux FCEV

Uusi voimalinja hyödyntää ydinkomponenttien osalta Toyota Mirai -mallin teknologiaa. Yli 10 vuotta tuotannossa olleen mallin tekniikka on osoittanut kestävyytensä ja luotettavuutensa, onhan Mirai jo mallina toisessa sukupolvessaan. Voimalinja ei synnytä käytön aikana mitään lähipäästöjä. Ainoana nk. pakoputkipäästönä on puhdasta vettä.

Vetyä säilytetään kolmessa korkeapaineisessa vetysäiliössä. Niissä säilytetyn vedyn energiasisällön turvin Hilux-prototyypin odotetaan yltävän yli 600 km toimintamatkaan.

Tämän segmentin autoissa samanlaiseen toimintamatkaan olisi haasteellista päästä esimerkiksi täyssähköisellä voimalinjalla. Järjestelmään kuuluva korkeajänniteakku, jota käytetään mm. jarrutusenergian talteenottoon sijaitsee lavan alla, joten sillä ei ole vaikutusta auton sisätiloihin.

Kehitysprojektin synty

Hanke alkoi alkuvuodesta 2022 TMUK:n ja Toyota Motor Europen hankekartoituksella. Projekti on saanut rahoitusta vähäpäästöisiä liikennetapoja edistävän Iso-Britannian hallituksen ohjaaman hankkeen kautta.

Valtiontuki mahdollisti kunnianhimoisen suunnittelu- ja kehitysprojektin aloittamisen heinäkuussa 2022 yhteistyökumppanien (Ricardo, ETL, D2H Advanced Technologies, Thatcham Research sekä Toyota Motor Corporation (TMC)) kanssa.

Prototyypin valmistus alkoi 5.6. kuluvana vuonna TMUK:n tuotantolaitoksen tiloissa. Toyotan omaa tuotantojärjestelmää (Toyota Production System, TPS) hyödyntävä prosessi tuotti ensimmäisen valmiin yksilön vain kolmea viikkoa myöhemmin.

Kuva: Rod Kirkpatrick Photography.

Prototyyppejä valmistetaan vuoden 2023 aikana yhteensä 10 kappaletta, ja niiden tinkimättömällä testaamisella varmistetaan mallin turvallisuus, suorituskyky, käytettävyys sekä kestävyys tuotantomallia silmällä pitäen.

Tämä hanke on mahdollistanut TMUK:n työntekijöille uudenlaisen tavan kehittää taitojaan ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja, mitkä liittyvät niin sähköistettyihin voimalinjoihin kuin vedyn käyttöön ajoneuvon energianlähteenä. Yhteistyökumppanien rooli on ollut korvaamaton varsinkin hankkeen alkuvaiheissa.

Ricardo on tukenut prototyyppien valmistuksen aloittamista erilaisin suunnitteluprojektein ja tehnyt vertaisarviointia valmistusprosessista rinta rinnan TMUK:n tiimien kanssa. Ricardo myös vastaa prototyyppien täydellisestä ja läpikotaisesta arvioinnista tulevien kuukausien aikana.

Näiden testien perusteella tullaan tekemään aikanaan päätös tuotantomallin valmistuksen aloittamisesta, joka näillä näkymin olisi mahdollista esitellä tämän vuosikymmenen toisella puoliskolla.

Yhteistyökumppanit

Toyota Motor Manufacturing UK (TMUK) valmistaa Corolla Hatchback- ja Touring Sports -malleja Burnastonissa, Derbyshiressa. Lisäksi yritys valmistaa hybridivoimalinjoja Deesidessa, Pohjois-Walesissa.

TMUK aloitti toimintansa vuonna 1992 ollen ensimmäinen Toyotan täysin omistama tuotantolaitos Euroopassa ja ollen ensimmäinen Japanin ulkopuolinen tuotantolaitos, joka valmistaa hybridivoimalinjoja.

Kautta vuosien Toyota on panostanut yli 2,75 miljardia puntaa Iso-Britanniassa tapahtuvaan tuotantoon. TMUK työllistää tällä hetkellä suoraan yli 3 000 henkilöä ja tukee toiminnallaan lukuisia paikallisia yrityksiä alihankintojen kautta.

Ricardo on maailmanlaajuinen suunnittelutoimisto, jonka ympäristölähtöinen konsultointipalvelu on erikoistunut liikenteen, energian ja harvinaisten raaka-aineiden sektoreille. Ricardo on tukenut suunnittelutyöllään mm. polttokennojärjestelmän komponenttien sijoittelua Hilux-prototyyppiin.

ETL (European Thermodynamics) innovoi, suunnittelee sekä tuottaa korkealaatuisia lämmönhallintajärjestelmiä.

D2H Advanced Technologies tuottaa simulointiin, mallinnukseen, aerodynamiikkaan, termodynamiikkaan liittyviä hi-tech-palveluita niin moottoriurheilun kuin muidenkin vaativien projektien yhteyteen.

Thatcham Research on autoalalla toimiva, riskitiedon tuottamiseen keskittynyt yritys. Se pystyy arvioimaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä mahdollisuudet että riskit, mitä kohdataan uuden ajoneuvoteknologian parissa toimiessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vaasassa järjetön pakomatka — poliisi pyytää vaaratilanteeseen joutuneita ilmoittautumaan!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Vaasan keskustan alueella tapahtui 5.9 tilanne, jossa punainen Volkswagen Golf-merkkinen henkilöauto ajoi poliisia karkuun aiheuttaen vaaratilanteita muille tienkäyttäjille.

Auto oli mm. ajanut päiväkodin pihaan ja sen takana olleen metalliaidan läpi Raastuvankadulle.

Poliisi sai myöhemmin pysäytettyä auton ja sen kuljettaja on otettu kiinni. Tapahtuneeseen liittyy myös toinen henkilö, joka oli poistunut autosta eikä poliisi tavoittanut tätä henkilöä etsinnöistä huolimatta.

Poliisi tutkii tämän törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös henkeen ja terveyteen kohdistuvaa erillistä rikosasiaa mm. törkeää vapaudenriistoa.

Poliisi pyytää sellaisia henkilöitä ilmoittautumaan, jotka ovat joutuneet vaaratilanteeseen Vaasan keskustassa punaisen Volkswagen Golf- henkilöauton kuljettajan ajotavan johdosta.

Yhteysnumero 029 544 7379 tai vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //