Koti Blogi Sivu 395

Onko tämä tyypillinen autojen huoltopajojen tapa toimia?

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autoalan moraali ja omintakeiset toimintatavat nousevat aina ajoittain keskustelunaiheiksi verkon keskustelupalstoilla. Syystä, tai ei, näitä keskustelijat eivät yleensä pidä alan vahvuuksina.

Kerron omasta tuoreesta kokemuksestani vietyäni autoni määräaikaishuoltoon ja kysyn samalla lukijoiden mielipidettä, menikö mielestänne kaikki nappiin? Antakaa palautetta omista kokemuksistanne autokaupan ja huoltoliikkeiden toimintatavoista, julkaisemme niitä anonymisoituina.

Olen ajanut vuoden 2020 vuosimallin autollani noin 107 000 kilometriä vajaassa neljässä vuodessa ja auto patisteli hakeutumaan määräaikaishuoltoon. Niinpä pyysin helsinkiläisliikkeiltä tarjouksia varsinaiseen huolto-ohjelmaan kuulumattomasta välihuollosta; edellisestä varsinaisesta huollosta oli kulunut 12 kuukautta.

Merkin virallinen maahantuoja tarjosi välihuoltoa hintaan 1100 euroa ja toinen omaa maahantuontiaan EU-alueelta harjoittava maahantuoja 990 euron hintaan. Kumpikin tuntui korkealta, olihan kyseessä kuitenkin välihuolto.

Pyysin sen vuoksi tarjouksia myös valmistajan valtuuttamilta ketjuhuoltamoilta, ja näiden tarjoukset liikkuivat haarukassa 300-500 euroa. Päätin valita erään herttoniemeläisen ketjuhuoltoliikkeen, joka tarjosi kyseistä huoltoa hintaan 309 euroa, ja johon vapaa huoltoaika järjestyi muita nopeammin. Kyseisen huoltoliikkeen ajanvaraussivulla erikseen todetaan, että sama pakettihinnoittelu koskee sekä polttomoottori-, että hybridiautoja. Oma autoni on bensahybridi.

Kaikki sujui joustavasti sovitulla tavalla ja sain auton valmistuttua tekstiviestin: ”Ajoneuvonne XXX on valmis noudettavaksi. Huollon loppusumma on 418 euroa.”

Menin noutamaan autoa jonkin ajan kuluttua ja näytin sähköpostilla saamaani varausvahvistusta, jossa huollon hinta on 309 euroa. Huoltoliikkeen perusteluna lisähinnalle oli, että autoon on tehty virallisen huolto-ohjelman ulkopuolisia töitä, erityisesti jarrunesteen vaihto, 79 euroa. Siitä ei oltu kuitenkaan ennakkoon sovittu, eikä huoltoliikkeen verkkosivuilla hinnoitellussa ”huoltopaketissa” mainittu. Lisäperusteena huoltoliike totesi, että autoni on bensahybridi, jonka huolto on oikeasti perineistä polttomoottoriautoa kalliimpaa ja vaikeampaa.

Huoltoliikkeen valinnassa hinta on keskeinen valintaperuste erityisesti tilanteessa, jossa valittavana on useita valtuutettuja, auton takuuehdot säilyttäviä vaihtoehtoja.

Kaikki on toki suhteellista. Isossa kuvassa kaikki meni hyvin. Huoltoliike teki tarvittavat toimenpiteet virallisesti valtuutettuna ja loppulasku oli vain reilu kolmannes virallisen maahantuojan hinnasta. Ja onhan tällainen keskustelu oikeasti ns. ensimmäisen maailman ongelmia ja vertautuu lähinnä lentopisteillä hankitun bisnesluokan matkustajan kiukutteluun vähäisistä jääpaloista gin&tonic -lasissa.

Mutta silti: loppusumma oli viidenneksen ennakkoon ilmoitettua korkeampi ja huoltoliikkeet varmasti tietävät asiakkaidensa olevan hintatietoisia. Lisähinnasta ei kerrottu ennakkoon, eikä lisätyön suorittamiseen kysytty ”lupaa” etukäteen, vaikka ennen huoltoa varauksesta oli viestitelty sekä puhelimitse, tekstiviesteillä, että sähköpostilla – eli tavoitettavuus oli kunnossa.

Ja kaiken kukkuraksi: huollon valmistumisesta kertovassa tekstiviestissä huollon hinnaksi kerrottiin 418 euroa, mutta autoa noudettaessa hinta ”laski” 388 euroon, kun hämmästelin ennakkotarjousta korkeampaa hintaa.

Onko Autotodayn lukijoilla vastaavia, tai vastakkaisia kokemuksia? Kertokaa niistä tämän jutun lopussa olevalla keskustelupalstalla, tai lähettämällä sähköpostia osoitteella toimitus@autotoday.fi.

Jukka Viitasaari
Kustantaja
Autotoday.fi

HUOM! Kommentit juttuun näkyvät alempaa juttulinkkien jälkeen.

Alla sähköpostilla tulleet kommentit.

Lukija 1

Minulla on aikamoinen lista virheistä, joita paikallinen Skodan merkkiliike on tehnyt. Minulla on kuudes Skoda Octavia alla, joten merkissä ei mitään valittamista, huollossa taas on. Ostankin uudet autoni Lappeenrannasta ja käyn myös huollattamassa siellä, vaikka välimatkaa on.

Esim. tapaus lohkolämmitin, vien auton huoltoon sadannen kerran abs:n merkkivalon palamisen takia. Kerroin samalla myös lohkolämmittimen viasta, koska työpaikalla lämmitystolpat menee oikosulkuun. Oli tammikuu, ja satoi hiljalleen pakkaslunta. No iltapäivällä huolto soitti, että auton voin hakea pois, abs:lle ei oltu tehty mitään. Huolto sanoi, että lohkolämmitin on kunnossa. Menin auton luo, se oli tismalleen samassa paikassa kuin mihin aamulla jätin ja kerros pakkaslunta päällä. Ajoin suoraan paikalliselle autosähköasentajalle ja hän sanoi että tutkitaan asiaa. Ajoin auton halliin ja nosturiin ja asentaja alkoi nostamaan autoa ylös. No kun auto nousi puoli metriä ylöspäin, niin asentaja sanoi, että lohkolämmitin on rikki kun jäähdytysnesteet ovat valuneet moottorin kylkeä pitkin. Niin siinä se merkkihuollon ammattitaito. Ja näitä tapauksia riittää ko. merkkikorjaamossa. Helkama ei tehnyt asialle mitään. Skodan edustus on siirtynyt Wetterille, ei ole kokemusta miten toimii.

Lukija 2

Mulla on sellainen mutu tosta hintakikkailusta, että sitä käytetään saadakseen kalan koukkuun ja sitten keksitään jotain hintalisiä keksittyjen huoltojen tarpeellisuudesta. Jos tarkasti ottaa tämän asian, ensin laskun maksu ei tarvii maksaa mistään muusta kuin siitä mistä on sovittu ja toiseksi olis hyvä tarkastaa onko ko. työtä edes tehty ja kuinka huolella.

Lukija 3

Hei, oma kari kokemukseni merkkihuollosta on seuraavanlainen.

Olen ajanut saksalaisella nelivedolla tyytyväisenä ajo-ominaisuuksiin jo noin 20 vuotta, kolmas saman merkkinen menossa.

No vein auton siis merkkihuoltoon ja noutaessani huoltopäällikkö sanoi että ”koiranluut” on väljät ja pitäisi vaihtaa. Kustannusarvio 1100 €

Varattiin aika parin viikon päähän, lähdin ajamaan ja ihmettelin kytkintä joka tuntui luistavan.

Palasin takaisin ja samalla huomautin että olin katsastanut auton juuri pari viikkoa aikaisemmin, katsastusmies sanoi tukivarsista niiden olevan hyvässä kunnossa, on kuulemma tyypillinen vika kyseisessä mallissa että tulee väljyyttä.

Kerroin huoltopäällikölle tämän ja kysyin kuka tuon ”koiranluut väljiä” diagnoosin teki, voinko kysyä häneltä tarkemmin asiasta?

No ”kaveri oli juuri lähtenyt asioille”  ja tarkennus oli että alkavaa väljyyttä oli tukivarsissa….

Peruin sovitun vaihtoajan, katsastin auton moitteetta seuraavat neljä vuotta ennen kuin täytyi vaihtaa yksi alatukivarsi väljyyden vuoksi, ajan noin 35 tuhatta kilometriä vuodessa.

Kyseisellä autolla ajoin 550 tuhatta kilometriä ennen seuraavaan vaihtoa, en kyseisen tapauksen jälkeen käyttänyt ”merkkihuoltoa”

Lukija 4

Samaiseen asiaan törmäsin kun vaihdoin autooni jakohihnan ja vesipumpun, kysyin ennakkoon hinnan mitä kyseinen työ maksaa ja menin maksamaan sitä ja hinta oli 80e korkeampi mitä ilmoitettu niin en suostunut maksamaan sitä ja sain sitten kuitenkin alun perin antamaan hintaan huollon.

Lukija 5

Vein jokunen vuosi sitten autoni merkkihuoltoon Kalliossa sijaitsevaan huoltoliikkeeseen. Ihmettelin puhelimitse annettuja huoltohintoja, jotka olivat merkillisen korkeita, mutta asuinpaikkani vuoksi valitsin tämän liikkeen. Muualla vuosihuolto olisi ollut huomattavan paljon edullisempi, mutta tarvitsin autoani työtilanteeni vuoksi lähes koko ajan ja sijaisautoja ei juurikaan ollut lähellä saatavilla. Olin myös sopinut katsastuksen seuraavaksi päiväksi jolloin noutaisin auton huollosta. Katsastus oli klo 12, ja odottelin tovin kunnes autoni putkahtaisi huollettuna ja kaikki kunnossa lapulla hallista ulos. Järkytys. Auto ei mennyt läpi, katsastuksessa oli vaikka mitä huomauttamista, huoltoja joita ei oltu merkkihuollossa tehty . Maksoin huollosta sikamaisen summan ja valitinkin liikkeeseen. ei vaikutusta, ”näitä sattuu” oli vastaus. En saanut mitään korvausta tästä valohoidosta ja huijauksesta. Nykyään ko huoltoliike on kadonnut vähin äänin, puskaradio toimii. Eipä heillä ole huoltoa muuallakaan enää PK-seudulla enää.

 

Poliisi otti kiinni laajasta autojen varaosahuijauksesta epäillyn!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi on ottanut kiinni laajasta huijaussarjasta epäillyn miehen. Häntä epäillään liki sadasta nettipetoksesta.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti kesäkuussa huijaussarjasta, jossa suuri joukko ihmisiä on joutunut huijatuksi netissä käydyssä autojen varaosakaupassa. Sarjahuijari tarjosi netissä varaosia etsiville ostajille tuotteita, vastaanotti rahat tililleen ja jätti varaosan toimittamatta ostajalle. Asianomistajat menettivät huijauksissa noin 20-200 euron summia.

Huijaussarjasta epäilty mies on järjestelmällisesti pyrkinyt pysymään poliisin tavoittamattomissa, mutta torstaina hänet saatiin kiinni pitkäjänteisten tutkintatoimien avulla. Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi ensi viikolla.

– Epäilty sarjahuijari toimi pitkän aikaa yhdellä ja samalla nimellä, mutta kesän aikana hän joutui käyttämään useita eri peitenimiä. Toimintatapa ja ”myytävät” tuotteet ovat kuitenkin pysyneet koko ajan samankaltaisina. Epäilty on joutunut myös turvautumaan useisiin eri ulkomaalaisiin pankkitileihin, sanoo rikosylikonstaapeli Karri Laakso Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Huijauksen uhri: tee rikosilmoitus

Poliisin tietojen mukaan epäilty aloitti aktiivisen petostelun huhtikuussa 2023, ja jatkoi sitä aina kiinnijäämiseensä saakka.

Tällä hetkellä miestä epäillään yhteensä 92 petoksesta. Poliisi uskoo, että todellisuudessa tapauksia voi olla vielä enemmän.

– Luultavasti osa huijauksien kohteiksi päätyneistä ei ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta, Laakso toteaa.

Poliisi kehottaakin kaikkia huijauksen uhreiksi joutuneita tekemään asiasta rikosilmoituksen. Ilmoituksen voi tehdä poliisin sähköisessä asiointipalvelussa tai lähimmällä poliisiasemalla.

Rikosilmoitusta tehdessä kannattaa liittää mukaan kaikki mahdolliset viestikeskustelut ja muut todisteet.

Lue myös tämä: Varokaa tällaista varaosahuijausta!

Moottoripyöräilijä menehtyi nokkakolarissa Lohjalla

Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotti eilen 5.9. Lohjalla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Onnettomuudessa menehtyi keski-ikäinen moottoripyöräilijä.

Onnettomuus tapahtui Hankoniementiellä hieman ennen kello 18. Kuorma-auto, jossa oli kiinni perävaunu, ajoi kohti Hankoa, kun sitä vastaan ajoi moottoripyörä.

− Hieman ennen ajoneuvojen kohtaamista moottoripyörä oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä kohti kuorma-auton keulaa, kertoo komisario Hannu Kontola.

Moottoripyörän kuljettaja menehtyi välittömästi. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut, mutta poliisi varmisti, että hän sai tarvittavaa tukea onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuuden ja sen jälkitoimien vuoksi tie oli tapahtumapaikalla suljettuna useita tunteja. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa Kouvolan Multamäentiellä.

Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.

Poliisin tiedotteen mukaan ajoneuvo oli suistunut kulkusuunnassa oikealle puolelle tietä. Ajoneuvo on tullut Valkealan suunnasta kohti Vuohijärveä.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

15-vuotias Martti Ritonen on Tero Palmrothin valinta Indy-ajoakatemian ensimmäiseksi testiajajaksi

Kuva: Rina Ritonen.

Tero Palmrothin kesällä 2023 perustama Indy junior akatemia Suomi-USA valitsi 15- vuotiaan Martti Ritosen hankkeen ensimmäiseksi testiajajaksi Yhdysvaltoihin. Ritonen valittiin 11 hakijan joukosta ja varakuljettajaksi valittiin 15- vuotias turkulainen Vilho Aatola.

Ritonen ajaa syyskuun lopulla kahden päivän testit Jay Howarthin tallissa ja testiluokka on USF 2000 junior joka Euroopassa vastaa formula 4-luokkaa. Testit ajetaan Chicagon lähellä normaaliradalla.

Indy junior akatemia Suomen ja Espoon Omnia yhteistyön myötä Ritosen mekaanikoksi testeihin lähtee Espoon Omnia mekaanikkokoulutuksen käynyt 22-vuotias Jiri Nummelin. Nummelinilla on paljon kokemusta myös kansainvälisestä autourheilusta ja hän toimii matkan koordinaattorina.

Indy Junior Akatemia Suomi-USA on perustettu 2023. Akatemia tekee vastuullista nuorisotyötä moottoriurheilua harrastavien nuorten keskuudessa ja etsii suomalaisia, lahjakkaita ja motivoituneita 13-16 vuotiaita kilpa-ajajia tavoitteena viitoittaa heille tie kohti amerikkalaista moottoriurheilumaailmaa. Osaavat taustahenkilöt auttavat ja tukevat nuoria kuljettajia ja mekaanikkoja löytämään omat vahvuudet ja kehityskohteet matkalla kohti suurta unelmaa.

 

 

Lauantaina on Auton Päivä

Kuva: Autoliitto.

Lauantaina 7.9. vietetään valtakunnallista Auton Päivää jo 28. kerran. Päivän tarkoituksena on herättää keskustelua autoilun merkityksestä Suomessa. Henkilöauto on kotitalouksille korvaamaton kulkuväline ja toimeentulon mahdollistaja työmatkaliikenteessä. Suoraan autonkäytöstä kerättävät verot tuottavat vuosittain miljardeja euroja valtion kassaan.

Tieliikenne pitää Suomen taloutta pystyssä niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. Tieliikenne kattaa noin 90 prosenttia sekä tavara- että henkilöliikenteestä eikä tässä osuudessa ole ollut vuosien saatossa nähtävissä muutosta.

Autoliiton barometrin mukaan puolet suomalaisista kulkee työ- tai opiskelumatkansa pääsääntöisesti omalla autolla. Tämän lisäksi oman auton ja joukkoliikenteen yhdistää kuusi prosenttia suomalaisista ja pieni määrä käyttää yhteiskäyttöautoa tai kimppakyytejä.

Vajaat 40 % vastanneista ilmoitti tärkeimmäksi syyksi käyttää autoa sen tarjoaman vapauden ja joustavuuden. Reilu viidennes ei voi käytännössä korvata autoilua julkisilla kulkuvälineillä ja 14 prosenttia totesi työmatkan olevan helpointa ja tehokkainta tehdä omalla autolla.

”Suomessa auton omistaminen ja käyttäminen on sen verran kallista, että kyllä auto valitaan kulkumuodoksi ihan todellisesta tarpeesta. Töihin pitää mennä ja matkalla kenties hoitaa ostokset, harrastukset, lasten haku päiväkodista ja monia muita asioita”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Vain reilu viidennes Autoliiton barometriin vastanneista ajaa uutena hankitulla autolla ja vain 15 % ilmoittaa hankkivansa seuraavan oman autonsa uutena.

”Suomen autokanta on keskimäärin yli 13 vuoden ikäinen ja se vanhenee koko ajan, mikä on ongelmallista päästövähennystavoitteidenkin takia. Auto ei ole suomessa mikään luksustuote vaan arjen mahdollistaja”, Nieminen painottaa.

Auton Päivänä keskustelua ja koko perheen tapahtumia

Autoliitto järjesti ensimmäisen valtakunnallisen Auton Päivän vuonna 1997 herättääkseen keskustelua autonkäytön ja tieliikenteen merkityksestä Suomessa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät Auton Päivänä yli 30 paikkakunnalla koko perheen tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan Autoliiton sekä erilaisten yhteistyökumppanien, kuten esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin toimintaan.

Yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavissa tapahtumissa liikenneturvallisuus, autoilu ja liikkuminen ylipäänsä ovat eri tavoin esillä.

Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva.

Autoliiton barometrin tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa 28.12.2023-3.1.2024.
Kohderyhmänä olivat 16–79-vuotiaat suomalaiset, ja tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000.
Tulosten virhemarginaali kaikkien vastaajien tasolla (n=1000) on suurimmillaan +/- 3%.

Lue tästä  muita Autoliitto-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

SKAL: Vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfra kuntoon 

Kuva: Matti Sulanto,.

Teollisuus ja uudet investoinnit edellyttävät, että raskaalle liikenteelle sopivia latausasemia on riittävästi saatavilla. Muuten yrityksillä ei ole kannustimia investoida vähäpäästöiseen kalustoon. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on antanut lausuntonsa vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelmaan.

– Nyt tarvitaan riittäviä kannusteita, jotta jakeluinfra toteutuu Suomessa, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala.

Vaihtoehtoisiin polttoaineisiin siirtyminen edellyttää, että kalustolle on riittävästi latausasemia ympäri Suomea. Kujalan mukaan pitkämatkaista tavaraliikennettä on mahdotonta harjoittaa ilman kattavaa kaasun ja sähkön jakeluinfraa.

– Kun latausinfraa lähdetään toteuttamaan, tulee taukopaikkavaateet yhdistää latausinfran vaatimuksiin. Siten on saavutettavissa myös monipuolisia synergiaetuja, Kujala jatkaa.

Kujala korostaa, että jakeluinfra-asetuksen (AFIR) toteutuksessa on hyvä huomioida Suomen erityispiirteet, mutta joustomahdollisuuksia ei saa ylittää, jotta verkosto on riittävän laaja ja tiheä palvelemaan tuleviakin tarpeita.

Maankäytön suunnittelussa jakeluinfra huomioon

Maankäyttö on yksi keskeisistä jakeluinfran kehittämisen mahdollistajista. Lataus-, jakelu- ja taukopaikat on otettava mukaan jo maakuntakaavoihin ja huomioitava myös MAL-sopimuksissa.

– Kuntien ja valtion yhteinen jakeluinfran kehittämistä koskeva MAL-verkoston hanke parhaiden käytäntöjen jakamiseksi ja tiedonvaihtamiseksi on toteutettava mahdollisimman pian, sanoo edunvalvontajohtaja Ari Herrala.

Kuntien on huomioitava jakeluinfran ja taukopaikkojen tarpeet omissa maankäyttösuunnitelmissaan. Raskas liikenne tarvitsee riittävästi tilaa sekä lataukseen että taukojen viettämistä varten

Hankintatukea jatkettava 

Kotimaisen biokaasun käyttäminen raskaan liikenteen käyttövoimana on hyvä keino tavaraliikenteen päästöjen vähentämiseen. Kevään SKAL Kuljetusbarometrissä 15 prosenttia kalustoinvestointeja tekevistä kuljetusyrityksistä suunnitteli auton käyttövoimaksi kaasua.

Biokaasulla on hyvät mahdollisuudet olla osaratkaisu raskaan liikenteen päästöjen vähentäjänä.

– Biokaasun hyödyntäminen tarkoittaa myös kotimaista energiantuotantoa ja arvoketjua, jolla varmistetaan huoltovarmuutta ja vähennetään riippuvuutta tuontienergiasta. Biokaasun käyttäminen luo työtä Suomeen, mikä on myös tärkeää, sanoo Herrala.

Hankintatukia koskeva laki on voimassa vuoden 2028 loppuun asti, jotta tukea voidaan kohdistaa tulevina vuosina rekisteröitävien autojen hankintaan.

– Kaasu- ja sähkökuorma-autojen hankintatukeen varattu raha on jo käytetty loppuun. Siksi hankintatuelle on saatava jatkoa, hän päättää.

Lisätiedot:

SKALin lausunto kansallisesta jakeluinfraohjelmasta: Lausunto kansallisesta liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelmasta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisilla kaksi takaa-ajoa Kaakkois-Suomessa — kuljettajat kiinni

Poliisi9
Kuva: CvB.

Ensimmäinen takaa-ajo tapahtui Imatralla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin kello 1 ja toinen Kouvolassa keskiviikkoiltana noin iltakahdeksalta. Molempien poliisia paenneiden kuljettajien epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä.

Vaarallista ajoa Kouvolassa

Kouvolan Kuusankoskella henkilöauton kuljettaja lähti pakenemaan poliisia keskiviikkoiltana noin kello 20. Poliisi käski henkilöauton kuljettajaa pysähtymään, mutta kuljettaja kiihdytti vauhtia tästä huolimatta.

Henkilöauto eteni Niskalantietä kohti Koriansuoraa enimmillään lähes 140 kilometrin tuntivauhtia. Takaa-ajotilanteessa oli mukana useita partioita, jotka pyrkivät pysäyttämään kuljettajan.

Koriansuoralla kuljettaja ajoi poliisin piikkimattoon, jonka jälkeen poliisi pysäytti auton lähellä Kuusaantien ja Koriansuoran risteystä. Auton pysähdyttyä kuljettaja pyrki pakoon jalan, mutta poliisit saivat hänet nopeasti kiinni.

Kuljettajalle tehdyn huumausainepikatestin tulos oli positiivinen amfetamiinille. Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta, huumausainerikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä ollutta matkustajaa epäillään huumausainerikoksesta.

Toinen takaa-ajo Imatralla

Keskiviikon vastaisena yönä poliisipartio havaitsi lähes 160 kilometrin tuntivauhtia kulkeneen henkilöauton Valtatie 6:lla lähellä Imatran ja Lappeenrannan rajaa. Auton perään lähtenyt poliisipartio kadotti näköyhteyden, mutta toinen partio havaitsi auton hetken kuluttua Imatranväylällä.

Henkilöauton kuljettaja ei totellut poliisin pysähtymiskäskyä ja lähti pakenemaan Imatran keskustan suuntaan. Takaa-ajoon osallistui useampia poliisin partioita Etelä-Karjalasta. Poliisi käytti tilanteessa piikkimattoa ja pysäytti auton lopulta Imatran Koulukadulla.

Poliisia paennut kuljettaja puhalsi alkometriin 0,89 promillen lukeman. Poliisi epäilee auton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kuljettajalla oli kyydissään yksi matkustaja. Matkustajaa ei epäillä rikoksista.

Kummankin tapauksen rikosnimikkeet saattavat muuttua ja tarkentua tutkinnan edetessä.

Lue myös

Autoilija pakeni poliisia kymmeniä kilometrejä

Karkuun ajaneen mopoilijan matka päättyi kaatumiseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoklinikka avasi uuden korjaamon Tampereelle

Kuva: Autoklinikka.

Vahinkokorjaamoketju Autoklinikka vahvistaa palveluverkostoaan Pirkanmaalla ja avasi uuden toimipisteen Tampereelle maanantaina. Hatanpään korjaamo vastaa Tampereen vahinkokorjauspalvelujen kasvavaan kysyntään.

Autoklinikka avasi maanantaina uuden toimipisteen Tampereen Hatanpäälle. Autoklinikka Hatanpää sijaitsee tunnetussa autoliikekeskittymässä lähellä keskustaa ja muita palveluja sekä hyvien kulkuyhteyksien äärellä.

Uusi toimipiste on täyden palvelun Autoklinikka, jossa hoituvat vahinkotarkastukset, pelti- ja kolarikorjaukset, pienten kolhujen PDR-korjaukset sekä tuulilasinkorjaukset ja -vaihdot. Lisäksi Hatanpään korjaamossa on alan viimeisintä teknologiaa hyödyntävä maalaamo, jossa maali- ja energiahävikin määrä pysyy mahdollisimman pienenä.

Uuden korjaamon myötä Tampereen lähiympäristössä palvelee jo kolme Autoklinikka-toimipistettä: Hatanpää, Lielahti ja Kangasala. Lisäksi Pirkanmaan alueella sijaitsevat Sastamalan ja Lempäälän korjaamot. Aiemmin Tampereella palvellut Sarankulman toimipiste sulkeutuu Hatanpään avautumisen myötä.

– Sarankulman tilat olivat meille auttamatta liian pienet. Hatanpäällä saimme käyttöön 2 000 neliömetrin, vastaremontoidut tilat, jotka auttavat meitä vastaamaan paremmin Tampereen kasvavaan korjauskysyntään. Olemme myös päässeet rekrytoimaan joukkoomme uusia ammattilaisia, ja aiempaa laajempien tilojen lisäksi meillä on myös joukossamme lisää osaajia. Hatanpään toimipiste työllistää yli 20 vauriokorjausalan ammattilaista, Autoklinikan aluepäällikkö Johannes Marttila kertoo.

Autoklinikka Hatanpää sijaitsee osoitteessa Lokomonkatu 24. Korjaamo on auki arkisin klo 7–18 ja lauantaisin klo 10–18.

Lue muita juttuja Autoklinikasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin — valvonta alkaa heti vuoden vaihteen jälkeen!

Kuva: Traficom.

Olemassa olevaan rakennukseen, joka ei ole asuinkäytössä, ja joiden yhteydessä on yli 20 pysäköintipaikkaa rakennuksen sisällä tai samalla kiinteistöllä, pitää asentaa sähköauton latauspiste viimeistään 31.12.2024.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom aloittaa valvonnan vuoden vaihteen jälkeen varmistaakseen, että lain vaatimukset täyttyvät kaikkialla Suomessa.

Ei asuinkäytössä olevien rakennusten sähköautojen latauspisteiden asennusvelvoite perustuu rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä -lakiin. Lain mukaan Traficom on tämän vaatimuksen valvova viranomainen Suomessa.

”Traficom tulee valvomaan lain noudattamista vuoden alusta alkaen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olemme valmiina tarkastamaan kohteita ja antamaan tarvittaessa kehotuksia lainmukaisuuden saavuttamiseksi. Valvonta on keskeinen osa varmistusta siitä, että sähköautojen latausinfrastruktuuri kehittyy suunnitellusti ja lakisääteisesti”, kertoo Traficomin asiantuntija Jouni Tanskanen.

Latauspisteen on oltava yli 3,7 kW:n tehoinen ja tarkoitettu sähköautojen latausta varten, ja sen tulee olla varustettu joko Type 2 ja/tai CCS- tyypin liittimellä.

Tietoa asentamisvelvoitteesta ja latauspisteen vaatimuksista löytyy Traficomin verkkosivuilta

Lisätietoja asentamisvelvoitteesta ja latauspisteen vaatimuksista löytyy Traficomin verkkosivuilta. Sivuilta löytyy myös työkalu, jonka avulla voi tehdä alusta alustavan arvion sähköauton latauspisteen asennusvelvoitteesta.

”Kiinteistön omistaja voi tarkistaa kiinteistönsä rajat ja rajamerkkien sijainnin Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelusta. Kiinteistön alueella olevien parkkipaikkojen määrän voi tarkastaa kunnan tai kaupungin rakennusvalvonnasta”, neuvoo Tanskanen.

Lisätietoja

Tarkista pitääkö ei asuinkäytössä olevassa rakennuksessa olla sähköauton latauspiste.

Maanmittauslaitoksen Karttapaikka.

Sähköautojen latauspiste pakolliseksi moneen rakennukseen

Taloyhtiöt sähköautoilun pullonkaulana?