Poliisi sai kello 15 jälkeen ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Lahden valtatiellä Turengintien risteyksen tuntumassa. Vastakkaista suunnista tulossa olleet tukkirekka ja henkilöauto olivat törmänneet toisiinsa.
Onnettomuudessa loukkaantui vakavasti yksi henkilö
Onnettomuus häiritsee Lahden valtatien liikennettä ja poliisi ohjaa liikenteen kiertotietä Lammin kautta. Liikennehaitta saattaa kestää useita tunteja.
Volkswagen ID-malliston markkinoille tulo ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista ainakaan ensimmäisten mallien kohdalla. Valmistajan kasvukipuja on ollut aistittavissa, mutta juoksu on parantunut ajan myötä ja malliston tuorein ID.7 on oiva osoitus tästä.
Nykyisestä ID.7-mallistosta löytyy koeajetun takavetoisen ja pienemmällä 77 kWh akulla varustetun sedanin lisäksi myös suurempi 86 kWh akkuvaihtoehto sekä uunituore paljon odotettu farmariversio.
Kuva: Antti Järveläinen.
Koeajoauto tottelee tarkemmin mallinimeä ID.7 Pro Elegance, joka on varustelultaan Basic-tasoa runsaampi. Elegance tuo mukanaan vajaan parin tuhannen euron lisähinnalla useampia varusteita, kuten hierontatoiminnolla varustetut etuistuimet, matriisiajovalot ja metallivärin.
Lisävarusteiden valitsemisesta on tehty helppoa. Yksittäisiä lisävarusteita ei vetokoukun, kangasmattojen ja vanteiden lisäksi ole valittavissa muita, vaan mieluisat ekstrat ruksitaan autoon valitsemalla muutamasta tarjolla olevasta lisävarustepaketista.
Pituutta lähes viisi metriä
ID.7 ei vain näytä kookkaalta autolta, vaan myös on sitä. Pituutta on muutaman sentin vajaat viisi metriä. Varsin tyylikään ulkomuotoilunsa ansiosta ID.7:n voisi sekoittaa jopa edustusautoon. Ulkomuotoilu jakaa varmasti kuluttajien mielipiteitä, todennäköisesti ei kuitenkaan niin vahvasti kuin ID.4 ja ID.5 -mallien kohdalla. ID.7:ssä alkaa nimittäin olla hienostunutta tyyliä, jota harvemmin ilmanvastuskerroin edellä suunnitelluissa täyssähköautoissa nähdään.
Kuva: Antti Järveläinen.
Muotoilun puolesta merkin sisäistä sisaruussuhdetta on havaittavissa polttomoottorisen Arteon-mallin kanssa, joskin ID.7 on saanut geeniperimää ID-perheen pyöristetyistä ajovaloista ja lainehtivasta kylkiviivasta. Kattolinja laskee käytännössä auton peräosaan asti, mikä mahdollistaa kookkaan 532 litran tavaratilan.
Sisätiloissa ei ole koon puolesta naputtamista, tilaa riittää tavaratilan lisäksi hienosti matkustamon jokaiselle istuimelle pysty- ja leveyssuunnassa. Materiaalit ovat kauttaaltaan laadukkaita ja lisämaustetta ulkonäköön tuovat koeajoautosta löytyvät valaistut koristelistat paneeleissa sekä himmentyvä Smart Glass -panoraamalasikatto.
Yksi merkittävimmistä edistysaskeleista sisätiloissa on otettu auton Infotainment-järjestelmän kanssa. ID.7:n 15-tuumainen keskinäyttö tuntuu toimivan pääsääntöisesti erittäin hyvin ja toimintoja on miellyttävän helppo käyttää.
Kuva: Antti Järveläinen.
Visuaalisesti näyttö on kuvakkeiden ja toimintojen puolesta pääosin tuttua muista ID-perheen malleista. Värien käytössä ei olla säästelty, mikä yhdistettynä tylsähkön selviin ja käytännöllisiin ”painikkeisiin” vie muuten komean kookkaan näytön ulkoasulta pois terävimmän tyylikkyyden.
Sähköautoilijan, etenkin paljon matkaa taittavan ahkeran pikalataajan, miellyttävin ominaisuus löytyy latauksen optimoinnin välilehdeltä. Sivulta näkee sen hetkisen maksimaalisen latausnopeuden. Auto näyttää myös aika-arvion, joka tarvitaan tietyn lataustehon saavuttamiseen akun esilämmityksellä. Esilämmityksen voi käynnistää suoraan ruudulta tai navigoimalla pikalaturille.
Kuva: Antti Järveläinen.
Valitettavasti ohjaamoon on jäänyt myös parannettavaa. Ohjauspyörän painikkeiden käyttö on aiemmista ID-malleista tuttua ajoittaisen tunnotonta ja hankalaa. Keskinäytön alareunaan on jätetty myös äänenvoimakkuuden ja ilmastoinnin lämpötilan säätöjen liukukytkimet. Nämä toimivat ohjauspyörän toimintoja paremmin, mutta eivät ole kaikkien makuun. Ilmastoinnin suulakkeiden puhallussuunta säätyy vain kosketusnäytöltä.
Turhautuneisuutta aiheutti myös auton navin käyttö, kun yksinkertaisia osoitteita ja tunnettuja kohteita ei tuntunut löytyvät välillä millään ehdotuslistalta ilman, että syöttää viimeisintä kirjainta myöden täydellisen osoitteen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Keskinäytön lisäksi kojelaudassa on pieni “mittaristo” tärkeimmille ajoon liittyville informaatiolle. Pisteitä visuaalisuudesta ei Infotainment-näytön tapaan ole värikkäiden symboleiden täyttämälle pikkumittaristollekaan jaossa, mutta informaatio käy kuskille selväksi. Varustetasosta riippumatta ID.7:ään tulee vakiona tuulilasinäyttö HUD, joka heijastaa ajotietojen lisäksi esimerkiksi tiehen suuntamerkkejä lisätyn todellisuuden avulla autolla navigoitaessa.
Kokoaan ketterämpää kyytiä
Koeajettu takavetoinen malli säväyttää jo ensimmäisissä käännöissä ketteryydellään. Auto tuntuu selvästi kokoaan pienemmältä, jonka huomaa hyvin parkkipaikkapyörittelyssä. Ahtaimmissa paikoissa auton turvajärjestelmät ja anturit pistivät viikon koeajon aikana auton tekemään muutamia ilkeitä äkkipysähdyksiä törmäyksen pelossa, vaikka este ei ollut vielä kovinkaan lähellä.
Kuva: Antti Järveläinen.
Suurehkot ulkomitat mahdollistavat lähes kolmen metrin akselivälin, josta on apua vakauttamaan matka-ajoa. Matkanteko on alustan puolesta mukavuuspainotteista, kuskin penkillä ajoittain jopa hieman tunnotonta. Sen sijaan takana matkustavilta tulee alustan mukavuuden osalta toinen piste edustusauton pistepottiin.
Ohjaustuntumassa ei ole suurempaa moitittavaa kesäkelillä. Ohjauksen liittyvät murheet alkavat vasta automatiikan astuessa peliin. Kuivalla kesäkelillä ja hyvällä näkyvyydellä ei voi ulkoisiakaan tekijöitä syyttää, kun pistetään kaistallapitoavustin tarkan valvovan silmän alle. Kaistallapitoavustimen toimintaa joutuu vähän tarkkailemaan ja korjailemaan ajoittain.
Kuva: Antti Järveläinen.
Moottoritienopeuksissa kaistanvaihtoavustinta joutuu vahtimaan tarkkaan, mikäli tiessä on vähänkään mutkan tynkää. Luotisuora tiekään ei korjaa täysin tilannetta, sillä kaistanvaihtoavustin tuntuu hätäilevän nopeilla liikkeillä ja auto ajautuu herkästi viereisen kaistan toiseen reunaan.
Laiskaa kuskia auto herättelee napauttamalla kevyen terävästi jarrupoljinta, mikäli kädet eivät tahdo pysyä tukevasti kiinni ohjauspyörässä.
Tehokasta latausta ja pihiä menoa
Edellä kehutun akun esilämmityksen helppouden lisäksi matkaa taittavaa auttaa myös auton pienehkö sähkönkulutus. Rengaskoossa ei olla pihistelty, mutta eivät 20-tuumaiset renkaat tunnu myöskään valtavasti kurittavan kulutuslukemia.
Kuva: Antti Järveläinen.
Koeajoviikolla lämpötila pyöri 15-20 asteen lukemissa ja pidemmän ajon keskikulutus näytti kiitettävät 16,4 kWh/100 km Moottoritiellä 120 km/t nopeudessa kulutus pysyi maltillisessa 19 kWh/100 km tuntumassa.
Moottoritietä voi surutta ajella kesäkelillä kovemmilla nopeuksilla yli 400 kilometriä ja sekalaisessa ajossa kantama on lähemmäs 500 kilometriä yhdellä latauksella. Maantielle pihistellen päästään jo lähellä valmistajan ilmoittamia noin 600 kilometrin WLTP-arvoja.
Valmistaja ilmoittaa ID.7:n maksimi pikalataustehoksi 175 kW. Lataustestissä laturi näytti parhaimmillaan jopa 188 kW lataustehoa, joten valmistajan lupaukset lunastettiin heittämällä.
Kuva: Antti Järveläinen.
Valmistajan ilmoittamat DC-latausajat osoitettiin myös todeksi lataustestissä. Hyvä maksimilatausteho ja etenkin vielä 60 prosentin varaustasolla saavutettu 113 kW latausteho saivat akun latautumaan 11 %-80 % jopa 27 minuutissa.
Volkswagen on onnistunut ID.7:n kanssa monella osa-alueella erinomaisesti. Suoraan edustusautoksi autosta ei aivan ole, mutta selvästi alle 60 000 euron lähtöhinnalla rahalle saa paljon vastinetta. ID.7 tulee epäilemättä täyttämään monen perheen täyssähköisen unelman sedan- tai farmarimallisena, taka- tai nelivetoisena sekä haluamallaan akkukoolla.
Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.Kuva: Antti Järveläinen.
Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen raskaan liikenteen valvontatapahtuma toteutettiin Oulun alueella 1.-2.10.2024. Valvonnassa oli mukana Oulun poliisilaitoksen liikenneryhmien partioita, Aluehallintovirasto, Tulli sekä Rajavartiolaitos.
Liikenteen valvontatapahtumia toteutetaan vuosittain PTR-sopimuksen mukaisesti. Syksyn 2024 valvontatapahtuma toteutettiin 1.-2.10.2024 ja kohdennettiin yleisvalvontana raskaaseen liikenteeseen. Valvontatapahtuman tavoitteena on rajat ylittävän raskaan liikenteen kokonaiskuvan muodostaminen viranomaisyhteistyönä.
Yleisvalvontaan kuuluu yleisesti kuljettajan ajokunnon, ajoneuvon teknisen kunnon, ajo- ja lepoaikojen, asiakirjojen sekä kuormituksen tarkastaminen. Lisäksi viranomaisyhteistyönä pyritään oheisrikosten, kuten salakuljetusten, veropetosten, huumausainerikosten, ihmiskaupan sekä laittomaan maahantulon paljastamiseen.
Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 57 kuorma-autoa tai ajoneuvoyhdistelmää. Näistä suomalaisia oli 32 ja ulkomaalaisia 25. Seuraamuksia sai yhteensä 30 kuljettajaa, joista suomalaisia oli 20 ja ulkomaalaisia 10.
Valvonnassa ilmenneet rikkeet olivat pääsääntöisesti pieniä ja ammattiliikenteen kalusto oli hyvässä kunnossa. Eniten seuraamuksia aiheutui näköesteistä kuljettajan näkökentässä sekä ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen liittyvistä rikkeistä.
Tekniikan Maailma on taas julkaissut suuren talvirengasvertailun. Mukana on kaikkiaan kymmenen nastarengasta ja yhdeksän kitkarengasta.
Nastarengastestissä parhaiten pärjäsi Nokian Hakkapeliitta 10 yleisarvosanalla 8,9.
Jaetulle toiselle sijalle arvosanalla 8,5 tulivat Goodyear UltraGrip Arctic2 ja Michelin X-Ice North 4.
Testaajien mukaan hyvää Nokian renkaassa on pito kaikissa talviolosuhteissa ja ajettavuus jäisellä tiellä. Huonoa on pito märällä.
Goodyearissa hyvää on pito lumella ja rauhallinen ajettavuus kaikilla keleillä. Huonoa on vierintävastus.
Michelinissä hyvää on pito ja ajettavuus jäällä sekä ajettavuus lumella. Huonoa on jarrutuspito asfaltilla.
Kitkarengasvertailun voittaja on yleisarvosanalla 8,6 Continental VikingContact 8. Toiseksi tuli yleisarvosanalla 8,4 Nokian Hakkapeliitta R5 ja kolmanneksi yleisarvosanalla 8,0 Goodyear UltraGrip Ice 3.
Testaajien mukaan hyvää Continentalissa on ajettavuus kaikissa olosuhteissa ja se, ettei sillä ole heikkouksia.
Nokian kitkarenkaassa hyvää on ajettavuus jäällä ja lumella sekä vierintävastus. Huonoa on pito märällä asfaltilla.
Goodyearissa hyvää on tasapainoiset ominaisuudet kaikissa olosuhteissa ja suuntavakaus urissa. Huonoa asioita ei paljastunut.
Molemmissa rengaslajeissa peränpitäjäksi jäi Trianglen renkaat. Molemmille tuli yleisarvosanaksi 6,7 eikä yhtään tähteä.
Škoda Elroq on Škodan ensimmäinen kompaktin kokoluokan täyssähkökatumaasturi. Se on myös ensimmäinen Škodan uuden Modern Solid -muotokielen mukainen auto.
Elroqiin on tarjolla monta voimalinja- ja ajoakkuvaihtoehtoa, joilla saavutettava WLTP-toimintamatka on jopa yli 570 kilometriä.
Kuva: Skoda.
Elroqin runsas vakiovarustus sisältää esimerkiksi peruutuskameran, ennakoivan turvajärjestelmän, kaistanvaihtovaroittimen, 13- tuumaisen tietoviihdenäytön ja SmartLink-liitettävyyden.
Näistä ominaisuuksista syntyvä yhdistelmä huomioon ottaen Elroq on kokoluokassaan Euroopan markkinoiden edullisin täyssähköauto. Siten Škoda asettuu uuden Elroqin hinnoittelussa samalle tasolle vastaavankokoisen Škoda Karoqin kanssa. Elroq-malli tulee ennakkomyyntiin pian ensiesittelyn jälkeen ja lanseerataan Suomessa alkuvuodesta 2025. (Karoqin lähtöhinta on nyt 34 321 euroa.)
Kuva: Skoda.
Elroq on täysin uusi tulokas Škodan laajentuvaan sähköautomallistoon, joka lähivuosina täydentyy usealla eri mallilla. Elroq on varusteltu sekä kaupunkiajoon että maantiematkoille. Nelivetoversio tulee saataville vuoden 2025 aikana.
Elroq on ensimmäinen Škodan uutta Modern Solid -muotokieltä toteuttava automalli. Škodan perinteisissä piirteissä on nyt täysin uusi elementti, kun kiiltävän musta Tech Deck -etumaski korvaa jäähdyttimen perinteisen Škoda-säleikön.
Uutta keulailmettä hallitsee myös vankka etupuskuri, jossa on Dark Chrome -viimeistelty koristeosa. Škodan katumaasturimalleille ominainen nelivaloilme on saanut uudenlaisen toteutuksen. Elroq on myös ensimmäinen Škoda, jossa on Škoda-tekstilogo keulassa pyöreän merkkilogon sijaan.
Kuva: Skoda.
Elroqin ilmanvastuskerroin on alkaen vain 0,26. Se on saavutettu toteuttamalla monia innovatiivisia muotoiluyksityiskohtia.
Monta voimalinjavaihtoehtoa, pitkä toimintamatka ja nopea lataus
Škoda Elroqiin on tarjolla kolme erikokoista ajoakkua ja kolme eritehoista voimalinjaa. Alkaentason Elroq 50 -mallissa maksimiteho on 125 kW. Myöhemmin mallistoa täydentävässä Elroq 85x -mallissa on sähkömoottori myös etuakselilla, joten auto on nelivetoinen.
Kuva: Skoda.
Takavetoisella Elroq 85 -mallilla on mahdollista päästä jopa yli 570 kilometrin WLTP-toimintamatkaan. Nelivetoisen Elroq 85x -mallin ja takavetoisen Elroq 85 -mallin suurimmalla 175 kW:n latausteholla ajoakun lataus 10 % varaustasosta 80 % varaustasoon kestää 28 minuuttia.
Takavetoisten mallien Elroq 50 ja Elroq 60 ajoakut saadaan ladattua vieläkin nopeammin, jopa alle 25 minuutissa. Taloudellisuus, ajoakun nopea lataus ja esilämmitys merkitsevät entistä parempaa käyttökokemusta.
Kuva: Skoda.
Sisätiloissa vastuullisia materiaaleja sekä uusia Simply Clever -ratkaisuja
Elroqissa on runsaat sisätilat ja kokoluokkansa suurin tavaratila. Se on 470-litrainen ja suurenee peräti 1 580 litraan, kun takaistuimen selkänojat taitetaan eteen.
Vakiovarustukseen sisältyvän 13-tuumaisen tietoviihdenäytön käyttöliittymä on entistäkin helppokäyttöisempi. Sisustuksen designvalinnoissa käytetään monia innovatiivisia, kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja.
Kuva: Skoda.
Autossa on myös uusia Simply Clever -ratkaisuja: esimerkiksi tavaralokeroita on yhteensä 48 litran verran ja latauskaapelille on tarjolla säilytystila hattuhyllyn alle. Intuitiiviset liitettävyysmahdollisuudet, edistykselliset avustinjärjestelmät ja jopa yhdeksän turvatyynyä takaavat mainion mukavuuden sekä erinomaisen aktiivisen ja passiivisen turvallisuuden.
Kangasniemellä Joutsantiellä 1.10.2024 tapahtunut polkupyöräilijän kuolemaan johtaneen tapahtuman kulku on pääpiirteissään selvinnyt.
Paikkakuntalaisen 50- vuotiaan miehen kuljettama auto ajautui tiellä polkupyörää ajaneen noin 45- vuotiaan miehen päälle sillä seurauksella, että polkupyöräilijä menehtyi välittömästi. Autoa kuljettanut mies pakeni paikalta jalkaisin ja hänet tavoitettiin poliisin toimesta myöhemmin taajaman alueelta ja otettiin kiinni asian selvittämiseksi.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä kuolemantuottamuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Tässä tapauksessa polkupyöräilijän käyttämillä turvavarusteilla, kuten kypärällä ei ollut vaikutusta tapahtumankulkuun, mutta muutoin syksyn pimeiden alkaessa poliisi muistuttaa heijastinten ja turvavarusteiden käyttämisen tärkeydestä.
Puolustusvoimien huutokauppojen 80-vuotisjuhlaa vietetään Tampereella syyshuutokaupan yhteydessä 9.–10. lokakuuta. Juhlahuutokaupassa nähdään keskiviikkona iltapäivällä radio- ja televisio-ohjelmista tuttu toimittaja ja maanpuolustusaktiivi Jone Nikula meklarin roolissa.
Nikula huutokauppaa myös juhlan kunniaksi tarjolle asetetun erikoishuudon numero 80 – erityisvarustellun kolmipyöräisen tavarapolkupyörän. Juhlahuuto huutokaupataan noin kello 13. Huuto tapahtuu poikkeuksellisesti eri järjestyksessä, kuin mitä myyntiluettelossa on ilmoitettu.
Tapahtumassa on mahdollisuus osallistua perinteiseen huutokauppaan, ja tutustua samalla Sotamuseon näyttelyyn, joka esittelee sota-ajan puhdetöitä ja muuta materiaalia, kuten sodanaikaisen häkäpönttöauton. Kävijöillä on myös mahdollisuus ostaa Sotilaskodin herkullisia munkkeja sekä hernekeittolounasta ja muita kahvilapalveluita yhteistyökumppaneidemme kahvilapisteistä kumpanakin päivänä.
Puolustusvoimien huutokaupat ovat olleet osa suomalaista huutokauppakulttuuria jo 80 vuoden ajan. Ensimmäinen huutokauppa järjestettiin Tampereella 29. joulukuuta 1944 jatkosodan päättymisen jälkeen ylijäämäkaluston purkamiseksi. Puolustusvoimien strategisena kumppanina Millog on vastannut huutokauppojen järjestämisestä vuodesta 2009 alkaen.
Yli 500 kohdetta myynnissä
Kaksipäiväisessä huutokaupassa on myynnissä noin 550 kohdetta. Valikoimaan kuuluu lähes 100 ajoneuvoa, kuten mönkijöitä, moottoripyöriä, moottorikelkkoja, henkilö- ja pakettiautoja, kuorma-autoja, tela-ajoneuvoja. Tällä kertaa kaupan on myös jokunen Buster-mallinen moottorivene perämoottoreineen. Tarjolla on lisäksi useita perävaunuja sekä laaja kirjo muuta korjaamo- ja kuljetusalan materiaalia.
– Yksi huutokaupan kiinnostavimmista kohteista on varmasti Valmetin vuoden 2000-mallinen traktori, joka herättänee huutajien keskuudessa erityistä huomiota. Lisäksi tarjolla on varsinainen harvinaisuus, perinteinen hinattava M29-mallin kenttäkeitin, joka on säästetty nimenomaan tätä juhlahuutokauppaa varten, paljastaa huutokaupasta vastaava Millogin logistiikkapäällikkö Petri Lundelin.
Kaikki huutokaupattavat kohteet myydään romuksi merkittyinä. Myytävä materiaali ei enää sovellu sotilaskäyttöön kuntonsa tai muiden syiden vuoksi.
Huutokaupan yhteydessä toimii SA-kaupan erillismyyntipiste, jossa on tarjolla Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia kiinteillä hinnoilla. Myyntiteltasta voi hankkia muun muassa vaatteita, työkaluja ja polkupyöriä. Erillismyyntipiste on avoinna sekä huudettavan materiaalin näyttöpäivänä 8. lokakuuta kello 9–15 että molempina huutokauppapäivinä kello 8–16.30.
Tapahtuma on avoin kaikille.
Kalkun huutokauppa
Mikä: Puolustusvoimien käytöstä poistetun materiaalin huutokauppa
Milloin: 9.–10.10.2024 klo 9.00–16.30. Myytävät kohteet nähtävillä tiistaina 8.10. klo 9.00–15.00.
Missä: Petsanpuisto 22, 33330 Tampere
Kenelle: Tapahtumaan on avoin pääsy. Huutokaupassa on rekisteröidyttävä huutajaksi.
K-Auton Forssan ja Huittisten toimipisteisiin on avattu uudet Škoda-merkkihuollot
K-Auton molemmissa toimipisteissä Forssassa ja Huittisissa on tähän saakka ollut Volkswagenin, Cupran ja Seatin merkkihuollot, mutta jatkossa K-Auto palvelee alueella myös Škoda-kuljettajia merkin vaatimalla ammattitaidolla.
”Škoda on molemmissa toimipisteissä tuttu merkki jo useamman vuoden takaa. Paikallisten Škoda-kuljettajien näkökulmasta tämä on tietenkin huippujuttu, kun he saavat merkkihuollon lähelle omaa arkeaan”, iloitsee K-Auton huoltojohtaja Miikka Lindström.
Asiakaskunnan potentiaalinen laajentuminen nähdään positiivisena asiana niin huollon kuin vauriokorjaamon puolella molemmissa toimipisteissä.
Uudet avaukset ovat osa K-Auton pitkän aikavälin strategian toteuttamista matkalla Suomen kiinnostavimmaksi autoalan yhtiöksi. Tässä valtakunnallisella myymälä- ja huoltoverkostolla on keskeinen rooli.
Raumalla tapahtui tiistaina 1. lokakuuta noin kello 13.20 aikaan liikenneonnettomuus, jossa matkailuautoa kuljettanut mies törmäsi kuljettamallaan autolla Uotilan vanhatietä polkupyörällä ylittäneeseen alakouluikäiseen poikaan. Onnettomuus tapahtui Uotilan vanhatien ja Sarkontien risteyksen lähellä olevalla suojatiellä.
Onnettomuudessa loukkaantunut poika sai tilanteessa vakavia vammoja. Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Molempien onnettomuuden osapuolien epäillään toimineen tilanteessa liikennesääntöjen vastaisesti.
Poliisin saamien tietojen mukaan matkailuauton edessä ajoi toinen auto, joka kääntyi juuri ennen onnettomuutta Sarkontielle. Tämän auton kuljettajaa pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin. Myös kaikkia muita mahdollisia onnettomuuden silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.
Asiaan liittyvät mahdolliset havainnot ja vihjeet pyydetään toimittamaan joko sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.