Koti Blogi Sivu 365

Rallicross: Juha Rytkönen ajoi hopealle Ranskan mestaruussarjassa

Kuva: PGRX.

Juha Rytkönen ajoi viikonloppuna rallicrossin Ranskan mestaruussarjan hopealle kauden päätöskilpailussa Dreux’ssa.

Supercar-luokan toiselta sijalta viikonloppuun startannut suonenjokinen lähti metsästämään hopeista mitalia, mutta myös kolmas peräkkäinen voitto oli tähtäimessä. Tiimikaveri Steven Bossard oli varmistanut sarjan mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa.

– Keli oli kyllä taas viikonloppuna niin erikoinen, kun muuttui koko ajan. Oli vaikea miettiä millä renkailla ja säädöillä lähtee radalle. Mutta sitten kun lähti onnistumaan, niin vauhti oli taas kohdallaan, Rytkönen kertasi.

Toiseksi korkeimmat alkueräpisteet vei PGRX-tiimin suomalaisen semifinaalin paalupaikalle ja liukkaalla radalla meno maistui.

– Semifinaalissa rata oli tosi liukas, mutta säädöt onnistui hyvin ja oli helppo ajaa. Aikakin oli sen mukainen muihin verrattuna.

Lyhyessä ajassa rata oli kuitenkin ehtinyt kuivumaan ja finaalista tuli haastava. MM-sarjan ruotsalaiskuski Timmy Hansenin sekä ranskalaisen Davy Jeanneyn kanssa eturivistä startannut Rytkönen oli väärän setupin ja lopulta rengasrikon myötä finaalin kuudes.

– Kuviteltiin, että rata on samanlainen kuin semifinaalissa, mutta eipä ollut. Vierustoverit vaihtoi renkaat ja me lähdettiin sadepyörillä. Ei ollut mahdollista pysyä niillä säädöillä ja renkailla Timmyn ja Davyn vauhdissa. Yritin sitten ajaa kovempaa ja mokasin, osuin reikään ja vanne meni palasiksi. Jos virhettä ei olisi tullut, niin varmaan palkintokorokepaikka olisi ollut otettavissa, Rytkönen harmitteli.

Alkuerien ja semifinaalin suoritukset toivat Rytköselle kuitenkin tarvittavan pistepotin sarjan hopeamitalin varmistamiseksi.

– Finaalia lukuun ottamatta meni juuri niin kuin pitikin ja pystyi taas näyttämään omaa vauhtiaan. Esimerkiksi Hansen ja Yury Belevskiy pärjää hyvin maailmalla, niin aika kivahan niitä on jättää taakse ja sehän palkitsee.

– Kaiken kaikkiaan tämä kausi oli kokemuksena hieno ja sarjahan on äärettömän kovatasoinen, eikä mitään saa ilmaiseksi. On etuoikeutettu fiilis, että saa olla mukana, ja että on saanut taustalle sellaista väkeä, että pääsee tuolla ajamaan, Rytkönen kiittelee.

Supercar-luokan finaalin tulokset, Dreux

1. Davy Jeanney 4:31,637
2. Andrea Dubourg +4,110
3. Timmy Hansen +5,319

6. Juha Rytkönen +21,503

Supercar-luokan lopullinen pistetilanne (top5)

1. Steven Bossard 279p
2. Juha Rytkönen 253p
3. Jonathan Pailler 230p
4. Samuel Peu 218p
5. Davy Jeanney 214p

www.juharytkonen.com

Lue tästä muita juttuja Juha Rytkösestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

MG:n uusi lataushybridi nyt Suomessa

Kuva: MG.

MG laajentaa mallistoaan Suomessa tuomalla markkinoille täysin uuden mallin, MG HS PHEV lataushybridin.

Mallin myötä MG esittelee ensimmäisen kolmesta uudesta autosta, jotka tuodaan Suomeen vielä kuluvan vuoden aikana. HS PHEV sijoittuu lähes 4,7 metrin pituudellaan suosittuun C SUV-segmenttiin ja tarjoaa tilavat ja viimeistellyt sisätilat. Pitkä akseliväli luo urheilullisen siluetin ja parantaa sisätilojen käytännöllisyyttä.

Kuva: MG.

MG HS PHEV on saatavilla kahdella varustetasolla: Comfort 39 993 euroa ja huippuvarusteltu Luxury 41 988 euroa. Lisäksi autoissa on 7 vuoden tai 150 000 km takuu, joka tuo merkittävää lisäarvoa ostajalle.

Turvallisuus ja mukavuus etusijalla

Turvallisuusominaisuuksiin kuuluu vakiona kattava MG Pilot -järjestelmä, johon sisältyvät 13 kuljettajaa avustavaa järjestelmää, esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin, kaistavahti ja älykäs hätäjarrutusjärjestelmä. Vankkaan koriin on sijoitettu seitsemän turvatyynyä varmistamaan turvallisuuden tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuva: MG.

Sisätiloissa hallitsee moderni teknologia. Autossa on 12,3 tuuman digitaalinen mittaristo sekä saman kokoinen infotainment kosketusnäyttö, jotka tarjoavat kuljettajalle selkeän ja mukautettavan näkymän ajoneuvon tiedoista.

Comfort-varustetasoon kuuluu vakiona muun muassa led-ajovalot, navigointijärjestelmä, avaimeton kulku ja käynnistys, 19 tuuman alumiinivanteet, peruutuskamera ja -tutka, Apple Carplay/Android Auto -integraatio sekä sähköisesti 6-suuntaan säädettävä kuljettajan istuin.

Kuva: MG.

Luxury-varustetasoon sisältyy lisäksi HD-tasoinen 360 asteen kamerajärjestelmä, sähkötoiminen takaluukku, langaton puhelimen lataus, sähkösäätöiset keinonahkaistuimet muistilla, etu- ja takatutkat, ismart-etähallinta, 8 kaiutinta sekä automaattisesti taittuvat sivupeilit muistilla.

Tekniikka ja suorituskyky

Sähkö- ja bensiinimoottorin yhdistelmä mahdollistaa pitkän, yli 1000 kilometrin kokonaistoimintamatkan (WLTP). Pelkällä sähköllä toimintamatka on ison 21,4 kWh akun myötä 100 km (WLTP). Voimansiirto yhdistää 105 kW (142 hv) 1,5-litraisen bensiinimoottorin ja 135 kW sähkömoottorin ja tarjoaa miellyttävän kiihtyvyyden ohitustilanteissa ja liikkeelle lähdettäessä. 0–100 km/h nopeus saavutetaan 6,9 sekunnissa.

Kuva: MG.

Saatavilla on viisi ulkovärivaihtoehtoa. Ensimmäiset autot ovat jo Suomessa ja niitä toimitetaan parhaillaan Hedin Automotiven MG-liikkeisiin.

Tekniset tiedot

  • Mitat, pituus/leveys/korkeus/akseliväli: 4670 / 1890 / 1663 / 2765 mm
  • Vetomassa: 750 / 1500 kg
  • Moottori ja suurin teho: 1,5 l / 105 kW
  • Akusto: 21,4 kWh
  • Sähkömoottorin suurin teho: 135 kW
  • Vetotapa: Etuveto
  • Vaihteisto: 2-vaihteinen automaatti
  • Omamassa: 1830 kg (Comfort) / 1855 kg (Luxury)
  • Kokonaismassa: 2305 kg (Comfort) / 2330 kg (Luxury)
  • Polttoainesäiliö tilavuus: 55 l
  • Kiihtyvyys: 0-100 km/h 6,9 s
  • Co2-päästöt; 14 g/km
  • Takuu: 7 vuotta / 150 000 km

Lue muita juttuja MG-autoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: MG.

Vaasassa bussin alle jääneen lapsen tila ei enää kriittinen

Kuva: CvB.

Poliisi tiedotti eilen tapauksesta, jossa polkupyörällä liikkunut lapsi oli jäänyt linja-auton alle Kortelaaksontien ja Mäntymaantien risteyksessä Vaasassa. Tapauksen tutkinta on jatkunut ja poliisilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta.

Linja-autonkuljettaja oli klo 7.50 aikaan ajanut Kortelaaksontietä pitkin ja kääntynyt oikealle Mäntymaantielle. Pyöräilevä lapsi oli samanaikaisesti ylittänyt Mäntymaantietä suojatietä pitkin, osuen kääntyvän linja-auton kylkeen ja sen jälkeen jäänyt liikkuvan linja-auton alle.

Tapahtumahetkellä oli pimeää ja satoi tihkua. Tien valaistus oli heikko, pyörätiellä ei ole erillistä valaistusta ja risteysalueella oli tietyömaa.

Linja-autonkuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Lapsi loukkaantui vakavasti kolarissa, mutta hänen tilansa ei enää ole kriittinen

Poliisi korjaa eilen antamiaan vääriä alkutietoja lapsen iästä, lapsi on alakouluikäinen, muttei 10-vuotias.

Lue myös: Lapsi loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Vaasassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tieliikenteen liikennekuolemissa suunta parempaan

Kuva: CvB.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui 285 henkilövahinko-onnettomuutta syyskuussa 2024. Niissä kuoli 10 ja loukkaantui 339 ihmistä. Kuolleita oli 3 vähemmän ja loukkaantuneita 20 vähemmän kuin vuoden 2023 syyskuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Keskeisiä poimintoja

  • Syyskuussa 2024 kuolleista 7 oli liikkeellä henkilöautolla, 1 mopolla ja 1 moottoripyörällä.
  • Polkupyöräilijöitä kuoli yksi.
  • Syyskuussa ei kuollut yhtään jalankulkijaa.
  • Surmansa sai 9 miestä ja 1 nainen.

Tieliikenneonnettomuudet tammi-syyskuussa

Tammi-syyskuussa 2024 tapahtui ennakkotietojen mukaan kaikkiaan 2 058 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 121 ja loukkaantui 2 510 ihmistä. Kuolleita oli 7 vähemmän ja loukkaantuneita 195 vähemmän kuin vuoden 2023 vastaavana aikana.

Surmansa saaneista 60 oli liikkeellä henkilöautolla, 5 pakettiautolla, 4 mopolla, 14 moottoripyörällä ja 2 kuorma-autolla. Jalankulkijoita kuoli 12 ja polkupyöräilijöitä 13. Lisäksi kuoli 11 muuta tienkäyttäjää.

Katso juttuja tieliikennekuolemista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Päivän urheiluauto: Satavuotias Mathis GM Sport 1925

Kuva: CvB.

Tämä on satavuotias urheiluauto Mathis GM Sport, joka tuli uutena Ruotsiin vuonna 1925.

Mathis-tehtaan perustivat 1904 Emile Mathis ja Ettore Bugatti. Perustajien tiet erosivat kuitenkin jo 1906 ja Bugatti perusti oman yrityksen.

Kuva: CvB.

Tämä Mathis-malli kunnostettiin 1990-luvulla ja sillä on sen jälkeen ajettu kilpaa historic-autojen Nordic Cupissa.

Auton moottori on Mathisin valmistama 1200-kuutioinen nelisylinterinen sivuventtiilimoottori. Teho on 40 hevosvoimaa kierrosluvulla 3 500 kierrosta minuutissa.

Vaihteistona on nelivaihteinen synkronoimaton laatikko. Auton huippunopeus on 110 – 120 km/h.

Auto kuvattiin 2006 Ruotsissa Falsterbo Classic & Sportscar Show -tapahtumassa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

Katso tästä muita Päivän urheiluauto -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hirvieläinkolarien riskiviikot alkoivat!

Hirvi- ja kauriskolareja sattuu Ifin vuosien 2019–2023 vahinkotilastojen perusteella eniten viikoilla 40–48, eli lokakuun alkupuolelta marraskuun loppuun sijoittuvalla ajanjaksolla. Erityistarkkuutta liikenteessä vaaditaan, kun tällä viikolla alkava hirvenmetsästys saa eläimet liikkeelle.

Pimeään aikaan loka–joulukuussa sattuu noin puolet kaikista eläinkolareista, kertovat Ifin vahinkotilastot. Yksittäisistä viikoista vaarallisin on Ifin vuosien 2019–2023 tilastoissa marraskuun loppupuolelle sijoittuva viikko 47, jolloin eläinkolarin riski on lähes kaksi kertaa keskimääräistä suurempi.

– Loppuvuodesta onnettomuusriskiä lisäävät valoisan ajan lyheneminen sekä vaihtelevat sääolosuhteet. Metsästyskauden lisäksi syksyinen kiima-aika voi saada eläimet ryntäilemään poikkeavasti. Varoitusmerkit hirvivaarasta kannattaa ottaa vakavasti, sillä ne on laitettu paikoille, joissa riski on todellinen, autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä kertoo.

Yli 70 prosenttia hirvieläinonnettomuuksista tapahtuu pimeässä, jonka turvin eläimet lähtevät liikkeelle. Törmäysriski on suurimmillaan, kun auringonlaskusta on kulunut tunti.

– Metsästyskaudella kannattaa kuitenkin varautua siihen, että eläimet voivat liikkua yllättävällä tavalla myös valoisaan aikaan. Jos havaitsee metsästäjiä tien reunassa, on hyvä hiljentää vauhtia, koska myös hirvi tai kauris voi olla lähellä, muistuttaa Roselius.

Ajonopeuden laskeminen on paras turvallisuusteko

Loppuvuodesta kolaroidaan etenkin valkohäntäkauriiden ja hirvien kanssa, minkä vuoksi silloin sattuu suurempia vahinkoja kuin keväisissä törmäyksissä pienikokoisen metsäkauriin kanssa. Vakavimpia onnettomuuksia liikenteessä aiheuttavat hirvet.

– Hirvikolarien henkilövahingot johtuvat hirven suuresta koosta ja siitä, että törmäyksessä eläin kaatuu helposti auton päälle ja tuulilasin läpi. Autoista merkittävä osa päätyy lunastukseen. Kauriskolareissa sattuu onneksi vain harvoin henkilövahinkoja ja auto selviää tyypillisesti erilaajuisilla peltivahingoilla, kuvaa Roselius.

Ajonopeuden laskeminen on tehokkain keino vähentää onnettomuusriskiä, koska silloin kuljettajalle jää enemmän aikaa ympäristön havainnointiin ja jarruttamiseen. Nyrkkisääntönä on, että tielle jolkottava hirvi kannattaa väistää sen peräpuolelta, sillä hirven takaosa aiheuttaa painavaa etuosaa pienemmät vahingot.

Yhteensä Suomen tieliikenteessä tapahtui viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan 12 826 riistaonnettomuutta. Vuoden 2022 tavoin onnettomuuksien kokonaismäärä oli laskussa erityisesti sen vuoksi, että valkohäntäkauriskolarit ovat vähentyneet.

Näin vähennät riskiä joutua hirvikolariin

  1. Laske ajonopeutta hämärällä ajaessa erityisesti hirvivaara-alueilla.
  2. Käytä mahdollisuuksien mukaan kaukovaloja.
  3. Tarkkaile tien pientareita tavallista enemmän niissä kohdissa, joissa hirviaita loppuu tai alkaa.
  4. Hiljennä vauhtia, jos havaitset jotakin poikkeavaa, kuten metsästäjiä tien reunassa.
  5. Huolehdi ajovalojen kunnosta.

Tiedätkö, miten toimia, jos kolaroit hirven tai kauriin kanssa?

  1. Soita hätänumeroon 112: Kaikki riista- tai suurpetokolarit on ilmoitettava poliisille. Sijainnin paikannusta helpottaa, jos on ladannut ennakkoon puhelimeen 112 Suomi -sovelluksen.
  2. Varoita muuta liikennettä: Jos eläin jää tielle, laita hätävilkut päälle, siirrä auto mahdollisuuksien mukaan tien laitaan ja aseta tielle varoituskolmio.
  3. Merkitse onnettomuuspaikka: Jos eläin on ajoradan ulkopuolella, merkitse törmäyskohta näkyvästi poliisia ja riistanhoitoyhdistystä varten tai ilmoita tarkat GPS-koordinaatit.

Ifin kaskovakuutuksen eläinkolariturvasta korvataan autolle mihin tahansa eläimeen törmäämisestä aiheutuneet vahingot ilman bonusmenetystä. Liikennevakuutuksesta korvataan mahdolliset henkilövahingot.

Lue myös.

Suomalainen innovaatio vähentää riistaonnettomuuksia!

Mukana hirvikolarissa? Merkitse hirvieläinkolarin paikka ja soita 112!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Taksi Helsingin tilausvälitysjärjestelmä uudistuu tiistaina 22.10.

Kuva: Taksi Helsinki.

Taksi Helsingin uusi pääkaupunkiseudun tilausvälitysjärjestelmä otetaan käyttöön tiistaina 22. lokakuuta 2024 kello 10.00. Samassa yhteydessä uudistuu myös Taksi Helsinki -sovellus. Uudistuneen järjestelmän myötä Taksi Helsinki voi tarjota asiakkaille sujuvampaa ja luotettavampaa palvelua.

Järjestelmäuudistuksen tavoitteena on varmistaa, että Taksi Helsinki pystyy vastaamaan kasvaviin liiketoimintatarpeisiin sekä tarjoamaan laadukkaampaa ja sujuvampaa palvelua.

– Pääkaupunkiseudun välityksen järjestelmäuudistuksemme tuo merkittäviä parannuksia niin tehokkuuteen kuin asiakaskokemukseen. Uusi järjestelmä optimoi ajoneuvojen ja kuljettajien hallinnan, mikä tarkoittaa parempaa kyytien saatavuutta ja lyhyempiä odotusaikoja. Tämä tehostaminen näkyy konkreettisesti päivittäisessä palvelussamme, toteaa Taksi Helsingin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.

– Myös turvallisuus on keskiössä. Uusi järjestelmä tuo mukanaan päivityksiä, jotka parantavat sekä kuljettajiemme että matkustajiemme turvallisuutta, mikä on meille ehdoton prioriteetti. Lisäksi uudistus tukee kestävää kehitystä, sillä voimme entistä paremmin optimoida ajoneuvojen reitit ja vähentää päästöjä. Tämä on tärkeä askel kohti ympäristöystävällisempää toimintaa, Pentikäinen jatkaa.

Uusi Taksi Helsinki -sovellus

Taksi Helsinki -sovellus uudistuu osana järjestelmämuutosta. Taksi Helsinki -sovellusasiakkaiden tulee päivittää uusi Taksi Helsinki -sovellus ja rekisteröityä uudeksi asiakkaaksi. Näin varmistetaan, että kaikki toimii sujuvasti heti alusta alkaen. Tulevista muutoksista ja toimenpidetarpeista tiedotetaan sovellusasiakkaita suoraan sovelluksen kautta sekä sähköpostitse.

Kaikki Taksi Helsingin muut tilauspalvelut jatkuvat normaalisti uuden järjestelmän käyttöönotosta huolimatta. Tarkoitus on, että käyttöönotto tapahtuu ilman katkoja ja häiriöitä, mutta varautumissuunnitelma kiperien tilanteiden varalle on tehty.

Lue muita juttuja Taksi Helsingistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ammattiautoilijan toiminnan ansiosta vältyttiin todennäköisesti ihmishenkien menetyksiltä!

Kuva: CvB.

Poliisi sai hätäkeskukselta 19.10.2024 kello 21 aikaan ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta valtatie 13:sta Äänekoskella. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt ajoneuvoyhdistelmän keulaan.

Henkilöauton kyydissä oli neljä nuorta henkilöä ja ajoneuvoyhdistelmässä sen kuljettaja. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti törmäyksessä.

Poliisi epäilee, että henkilöauton kuljettaja oli laiminlyönyt väistämisvelvollisuuden kääntyessään valtatielle. Poliisi myös epäilee kuljettajan ajaneen liian suurella tilannenopeudella, jonka johdosta henkilöauton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan ja auto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Poliisin tapahtumapaikalla saamien tietojen perusteella ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli huomannut kovaa vauhtia risteävältä tieltä lähestyvän henkilöauton ja alkanut hidastamaan. Lisäksi hän oli yrittänyt väistää henkilöautoa tien oikeaan reunaan niin lähelle reunakaidetta kuin mahdollista.

Kuljettajan ennakoivan ja ripeän toiminnan vuoksi ajoneuvoyhdistelmä pysähtyi nopeasti ja kolarissa vältyttiin todennäköisiltä ihmishenkien menetyksiltä.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Henkilöauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi jatkaa kolarin syiden ja olosuhteiden selvittämistä esitutkinnassa.

Lue myös

Ulkomaalainen rattijuoppo ajoi huomattavaa ylinopeutta Oulussa!

Lapsi loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Vaasassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ulkomaalainen rattijuoppo ajoi huomattavaa ylinopeutta Oulussa!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Oulun poliisi tapasi liikennevalvonnan yhteydessä huomattavaa ylinopeutta ajaneen henkilöauton.

Poliisi suoritti sunnuntaina 20.10. liikenteen valvontaa eri puolilla poliisilaitoksen aluetta.

Puolen päivän aikaan tavattiin Oulun pohjoispuolella Nelostiellä huomattavaa ylinopeutta ajanut henkilöauto. Auton nopeudeksi mitattiin keskinopeusmittarilla noin 800 metrin matkalla 197 km/h.

Kuljettajana toimineelle ulkomaalaiselle mieshenkilölle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 0,3 mg/l hengitysilmassa. Kuljettaja otettiin kiinni törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen epäiltynä.

Lue myös

Nuori mies kaahasi autolla lähes 200 km/h

Moottoripyöräilijä reilusti kolmatta sataa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Pajarilla vaiherikas oppimatka Rally1-auton saloihin

Kuva: Rallypixels.

Sami Pajarin ja Enni Mälkösen Keski-Euroopan ralli sujui sunnuntaiaamuun asti onnellisten tähtien alla. Sunnuntain avauserikoiskokeen alkupuolella yksi mutka onnistui kuitenkin yllättämään suomalaisparin ja ulkomutkassa ollut pieni oja kiepsautti auton pehmeähkösti ympäri. Vaikka autolla mahdollisesti olisi pystynyt vielä jatkamaan, ei sitä nähty tarpeelliseksi, olihan kyseessä oppimatka asfaltilla.

Pajarin ja Mälkösen uran kolmas kilpailu Toyotan Rally1-autolla kulki kolmen päivän ajan täsmällisen riskittömästi. Sunnuntain ajotaktiikkaa jatkettiin samana, riskittömästi edeten päivän neljälle erikoiskokeelle ja kilpailun maaliin asti.

Syysauringon paistaessa taivaalta, saatiin Am Hochwaldin erikoiskoe startata kuivissa olosuhteissa. Kuivasta olosuhteesta huolimatta muutamissa kohdissa autojen nähtiin hieman luistelevan asfaltilla. Viiden kilometrin päässä erikoiskokeen alusta Pajarin auto näytti vasemmalle kääntyvässä mutkassa kulkeutuvan aavistuksen ulos optimilinjalta, eikä kääntynyt mutkaan riittävän hanakasti.

Matalahko pelto-oja kiepsautteli auton pehmeästi ympäri ja kuljettajapari kapusi pian autosta ulos siivoamaan ajoväylää seuraaville autokunnille. Väliaikaseurannan perusteella kyse ei ollut yliyrittämisestä.

– En oikein osaa sanoa mitä tapahtui. Auto puski hieman ja mentiin leveäksi mutkassa, auto pyöri pehmeästi kolmesti ympäri. Auton vauriot sinällään eivät ole isoja ja sillä olisi saattanut voida jatkaa, mutta ei siinä olisi tässä tilanteessa järkeä. Mielestäni nuottini mutkaan oli kunnossa, eikä mutkassa sinällään ollut mitään yllättävää. Tähän asti kisa sujui melko virheettömästi. Jossain toisessa kohtaa ei ehkä olisi ollut edes pientä ojaa, mutta tällä kertaa ei ollut onnea sen suhteen, kertoi Pajari pian tapahtuneen jälkeen.

Torstaina alkaneen kilpailun aikana kaksikko teki oppimatkansa kannalta siihen asti erinomaista työtä. Avauspäivän jälkeen kuljettaja oli Toyota GR Yaris Rally1 Hybrid -ajokin ratissa yhtä hymyä.

– Onhan tämä nautinnollista. Tietenkin meillä on vielä paljon opittavaa, mutta koetetaan pysytellä riskittömässä vauhdissa, tuumaili kuljettaja torstain jälkeen.

Perjantain avauspätkä Klatovyssa kulki mallikkaasti, kaksikko tuli hyvin jopa kärjen tahdissa, mutta sitten ajokin hybridiyksikkö lakkasi toimimasta, eikä sitä enää päivän aikana saatu kuntoon. Läpi perjantain autokunta eteni kuitenkin erikoiskokeilla hyvässä vauhdissa, vaikka hybridistä olisi toki monilla suorilla ja kiihdytyksissä ollut varmasti hyötyä. Sijoitus oli perjantain jälkeen kuudes, eroa kärkeen hieman alle puolitoista minuuttia.

– Vaikea arvioida miten paljon sen puuttumisella hävittiin, eikä sillä ole edes merkitystä. Päivän viimeisellä olosuhteet olivat sellaiset, ettei ollut kovin helppoa erottaa missä on liukkautta ja missä ei, joten parempi tulla varmasti läpi, tuumaili kuljettaja illan jo pimentyessä erikoiskokeella.

Lauantain osalta monilla kuljettajilla liukastelu erikoiskokeilla jatkui, MM-sarjan kärkinimet mukaan lukien. Pajarin autokunnassa hybridiyksikkö oli nyt toiminnassa ja ajat olivat lähempänä kärkitaistoja, parhaimmillaan pohja-ajasta ei jääty kuin 3,6 sekuntia. Kun ero perjantain tuloksissa oli kärkisijalle verraten 0,71 sekuntia kilometrillä, oli se pelkästään lauantain aikoja vertailtaessa 0,37 sekuntia kilometrillä. Sunnuntaihin suunnattiin hieman yli kahden minuutin päässä kisaa johtaneesta tiimikaveri Sebastien Ogierista.

– Ehkä paikoin on tultu varovasti, mutta toisaalta monilla muilla on ollut aika paljon tilanteita. Olemme koittaneet tulla niin sanotusti keskellä tietä. Tuntuu, että olemme kuitenkin edistyneet viikonlopun aikana, kertoi Pajari lauantain jälkeen.

Suomalaiskaksikon ajokausi jatkuu reilun neljän viikon kuluttua kauden päättävässä Japanin osakilpailussa. Siellä kaksikko ajaa WRC2-luokan mestaruudesta Printsport Racingin Toyota GR Yaris Rally2:lla. Tällä hetkellä sarjasijoitus on kolmas, mutta kahden parhaan joukkoon Japanissa ajamalla on mahdollisuus nousta Oliver Solbergin ohi sarjan mestariksi.

Katso tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //