Koti Blogi Sivu 317

Fordin pakettiautoilla hurja ennätysvuosi!

Kuva: Ford.

Vuosi 2024 oli Fordin pakettiautojen juhlaa. Merkki otti kärkisijan kaikissa kokoluokissa ja oli myydyin pakettiautomerkki Suomessa jo kuudetta kertaa peräkkäin huimalla 34,4 %:n markkinaosuudella.

Kasvua edelliseen vuoteen oli lähes 40 prosenttia kokonaismarkkinan laskiessa 11,7 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.

Kuva: Autoalan tiedotuskeskus.

 

Uusi laaja mallisto toi huomattavaa kasvua ja ykkössijan kaikissa kokoluokissa

Iso Transit oli jälleen cargo-luokan myydyin malli, tällä kertaa 50 prosentin osuudella. Tonniluokassa puolestaan Ford Transit Customin uusi laaja mallisto nosti mallin segmentin rekisteröintitilaston kärkeen 30 prosentin markkinaosuudella. Sekä Transitin että Transit Customin myynti kasvoi merkittävästi verrattuna edelliseen vuoteen.

Pienempien pakettiautojen luokassa Transit Courierin ja Transit Connectin yhteenlaskettu markkinaosuus oli 33,2 prosenttia.

Ford valloitti ensimmäistä kertaa myös pick-up-segmentin kärkisijan. Ranger oli vuoden myydyin pick-up-malli ja sen osuus segmentissään oli 37,4 prosenttia.

Pakettiautot sähköistyvät

Sähköistymisen merkitys myös pakettiautokaupassa kasvaa. Viime vuonna täyssähköisten pakettiautojen osuus pakettiautojen kokonaisrekisteröinneistä oli 12,6 prosenttia. Täyssähkömallien rinnalla myös ladattavat hybridit ovat nousseet todelliseksi vaihtoehdoksi dieselmalleille.

Sähköpakettiautoissa Ford oli viime vuonna toiseksi myydyin merkki. Tähän vuoteen Ford lähtee luottavaisin mielin, sillä täyssähköisen E-Transit Customin ja Transit Custom PHEV:n asiakastoimitukset alkavat vauhdilla jo heti alkuvuodesta.

Fordin sähköisten pakettiautojen mallisto kasvaa tänä vuonna myös uudella täyssähköisellä E-Transit Courierilla sekä Transit Connectin ja Rangerin ladattavilla hybrideillä.

Lisäksi tämän vuoden aikana markkinoille tulee E-Transitin pidemmän toimintamatkan malli, joka tuo erinomaisen lisän täyssähköisten isojen pakettiautojen segmenttiä dominoivan mallin valikoimaan. Vuonna 2024 rekisteröitiin yhteensä 178 täyssähköistä isoa pakettiautoa. Tästä E-Transitin osuus oli 160 kappaletta.

# # #

Rekisteröintitiedot Netwheels Mittaristo.

Lue muita juttuja pakettiautojen rekisteröinneistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Suomalainen lumiharja on Auto, Motor und Sport -lehden vertailun selvä voittaja

Kuva: Kungs.

Tunnettu saksalainen autoalan aikakauslehti Auto, Motor und Sport testasi Suomen Lapin hyytävissä olosuhteissa 13 eri lumiharjaa ja jääraappaa yhdeksältä eri valmistajalta. Tuotteet ostettiin testiä varten verkkokaupoista Obi ja Amazon.

Suomalaisen Sinituotteen valmistama Kungs-merkkinen Max-is lumiharja, jossa on mukana jääraappa, oli tammikuun alussa julkaistun vertailun paras tuote. Max-is sai testissä 89 pistettä sadasta ja arvosanan “erittäin hyvä”. Toiseksi tullut Michelin-merkin lumiharja sai 76 pistettä ja arvosanaksi “hyvä”.

Kungs pärjäsi vertailussa kokonaisuutena erinomaisesti, sillä neljän parhaan jääraapan kärjessä oli kolme Kungsin tuotetta. Kolmanneksi tuli Kungs Tele-is ja neljänneksi Kungs Mid-is.

“Testimme osoitti, että samassa hintaluokassa voi olla huomattavia eroja tuotteiden välillä”, Auto, Motor Sport -lehden vertailussa todetaan.

Menestyksen taustalla laatu ja ketterä tuotanto

Sinituote tiedotti syksyllä, että Kokemäen tehdasta laajennetaan lähes 5700 neliön verran. Mittava laajennushanke on seurausta muun muassa onnistuneesta vientimyynnistä.

Sinituotteella tämä tarkoittaa paitsi Sini-siivousvälineiden yli odotusten onnistunutta vientiä Ruotsiin, myös Kungs-merkkisten lumiharjojen vientiä eri puolille Eurooppaa. Kungs-autonhuoltotuotteet ovat olleet alan johtava brändi Euroopassa jo yli 10 vuotta.

Kungs-lumiharjat ja jääraapat on kehitetty Suomessa vaativiin talviolosuhteisiin, ja tuotteet testataan huolella ennen niiden päätymistä markkinoille. Oma tuotanto mahdollistaa Sinituotteelle tarvittaessa hyvinkin lyhyet toimitusajat, mikä on merkittävä etu moniin kilpailijoihin verrattuna.

Vastuullisuus valttina Euroopassa

Keski-Euroopan markkinoilla, erityisesti Saksassa, vastuullisesti valmistetut tuotteet kiinnostavat myös autonhuoltotarvikkeissa. Auto, Motor und Sport -lehden artikkelissakin mainittiin Kungs-lumiharjojen valmistusmateriaali, joka on suurimmaksi osaksi kierrätysmuovi. Testissä erityiskiitosta raaputustehostaan saanut kestävä jääraappa on valmistettu kokonaan kierrätetystä polykarbonaatista.

Lumiharjojen valmistuksessa pääraaka-aineena käytetään pakkasenkestävää, kuluttajien kierrättämistä pakkauksista valmistettua kierrätysmuovia, jonka Sinituote on kehittänyt yhteistyössä Fortumin kanssa. Vastaavanlaatuinen kierrätysmuovi on innovaatio, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Auto Motor und Sport testi (6 parasta)

1. Kungs Max-is        89 pist.
2. Michelin 2 in 1      76
3. Kungs Tele-is        76
4. Kungs Mid-is         73
5. Lyvanas                72
6. Murska                 67

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

WRC: Mikko Heikkilä mukaan rallin MM-sarjaan

Toni Gardemeister ja Mikko Heikkilä. Kuva: TGS.

Nurmijärveläinen kilpa-autoilija Mikko Heikkilä siirtyy tulevaksi kaudeksi rallin MM-sarjan WRC2-luokkaan. Rallin EM-sarjasssa viimeiset kaksi kautta haastaneen Heikkilän tulevan kauden ohjelmassa on kuusi rallin MM-sarjan mukana ajavan WRC2-luokan osakilpailua.

Heikkilän kausi alkaa Ruotsin MM-rallista helmikuussa, ja sisältää sarjan ainoan talvirallin lisäksi Euroopassa ajettavat viisi soraosakilpailua, jotka täyttävät kuuden sarjan tuloksiin laskettavan kuuden kilpailun vaatimuksen.

-MM-sarjaan ollaan tähdätty ja tavoite on suunnitelmien osalta täyttymässä. Suomen mestaruuden 2022 jälkeen mietittiin, että ajetaan kaksi kautta pääasiassa EM-sarjaa ja tehdää kaudella -25 hyppy MM-sarjaan jos vain suinkin pystytään. Joka vuosi ollaan MM-osakilpailuitakin ajettu, mutta nyt tarkoituksena on ajaa enemmänkin kuin yksittäisiä kisoja ja laskea niistä pisteitäkin. Kovasti on saanut tehdä töitä koko syksyn ja alkutalven, että tähän pisteeseen on päästy. Odotan innolla alkavaa kautta, Heikkilä iloitsee.

Resepti tulevalle kaudelle on ennen kaikkea kotimainen. Ajokiksi on vaihtunut tuttu Skoda, nyt uuden Fabia RS Rally2 -mallin muodossa. Nuottia lukee viime kauden luottokartturi Kristian Temonen, ja tiiminä toimii rallin MM-sarjaa itsekin kiertäneen Toni Gardemeisterin luotsaama TGS Motorsport.

-Krisun kanssa yhteistyö toimii, ja hän onkin hyväksi todettu luottomies. Paluu TGS:lle on eräänlainen paluu kotiin, ja olen iloinen päästessäni kilpailemaan Tonin tiimin kanssa. Kolme täyttä kautta ajettiin kotimaassa, ja viime vuonnakin ohjelmaan mahtui kaksi rallia TGS:n kanssa. Porukka on tuttu, ja palvelun laatu on varmasti hyvää, Heikkilä kertoo.

-Vaihto takaisin Skodaan oli monen tekijän summa. Auto on havaittu hyväksi ja on autona tuttu, vaikken tällä RS-mallilla olekaan ajanut kuin kaksi kisaa. Ei ole kuitenkaan epäilystä, etteikö Skoda olisi huippuauto, Heikkilä lisää.

TGS Motorsportin toimitusjohtaja Toni Gardemeister on iloinen Heikkilän paluusta tiimiin. TGS:n ja Heikkilän yhteistyö on tuottanut hedelmää aiempina kausina, ja Gardemeister odottaa tulevalta kaudelta menestystä.

-On todella miellyttävää, kun Mikko palaa ”kotitiimiin” valloittamaan maailmaa. Mikolla on erittäin hyvä mentaliteetti kilpailemisen suhteen, ja hänen periksiantamattomuutensa on todella positiivinen asia koko tiimin kannalta. Olemme saavuttaneet yhdessä paljon, kuten viime vuonna Arctic Lapland Rallyn voitto sekä Suomen mestaruus vuonna 2022, Gardemeister kertoo.

WRC2-luokassa Heikkilä saa vastaansa korkeatasoisia, ammatikseen kilpailevia kuljettajia. Tavoitteet ovat kuitenkin ymmärrettävästi korkealla, onhan Heikkilällä vyöllään muun muassa toinen sija viime vuoden Latvian MM-rallin WRC2-luokasta.

-Kovaa täytyy mennä, sillä taso on jälleen piirun verran kovempi. Tavoitteet ovat ilman muuta korkealla, ja kuten viime vuonna nähtiin, niin asioiden loksahtaessa kohdalleen pystymme ajamaan tehdasjätkien kanssa kilpaa. Ensisijainen tavoite on ennen kaikkea se, että saa itsestä ja koko porukasta kaiken irti, ja muuttaa se sitten maksimisuoritukseksi. Ja kyllähän mieli tekee MM-mitalia, Heikkilä povaa.

Mikko Heikkilän WRC2-ohjelma kaudella 2025:

1. Rally Sweden 13.-16.2.
2. Vodafone Rally de Portugal 15.-18.5.
3. Rally Italia Sardegna 5.-8.6.
4. EKO Akropolis Rally Greece 26.-29.6.
5. Delfi Rally Estonia 17.-20.7.
6. Secto Rally Finland 31.7.-3.8.

Lue tästä muita juttuja Mikko Heikkilästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

BMW:n uusi ajo- ja käyttäjäkokemus ensi-iltaan Las Vegasissa

Kuva: BMW.

BMW esittelee tulevaisuuden ajo- ja käyttäjäkokemuksen Consumer Electronics Show 2025 -messuilla Las Vegasissa 7.–10. tammikuuta.

Paikan päällä on ensimmäinen mahdollisuus kokea pian tuotantoon tuleva BMW iDriven versio ja sen kohokohta BMW Panoramic Vision. Näiden perustana oleva käyttöjärjestelmä tulee kaikkiin uusiin BMW-malleihin vuoden 2025 lopusta alkaen.

Neljä elementtiä, yksi tavoite: kuljettajakeskeisyyttä BMW-tyyliin

Uusi BMW iDrive yhdistää neljä keskeistä elementtiä ainutlaatuiseksi näyttö- ja käyttökonseptiksi.

  • BMW Panoramic Vision on BMW:n kehittämä uusi tuulilasinäyttökonsepti, joka heijastaa sisältöä A-pilarista A-pilariin tuulilasin alaosassa olevalle mustalle pinnalle. Sisältö on näkyvissä kaikille matkustajille. Tärkeimmät ajotiedot heijastetaan suoraan kuljettajan näkökenttään ohjauspyörän yläpuolelle. Kuljettaja voi mukauttaa keskialueen ja oikealla olevan alueen sisältöä keskusnäytössä.
  • Uusi valinnainen BMW 3D Head-Up Display -tuulilasinäyttö BMW Panoramic Visionin yläpuolella näyttää kuljettajan näkökentässä integroidut navigointi- ja automatisoidut ajotiedot. BMW Panoramic Visionin ja BMW 3D Head-Up Displayn sisällöt esitetään elegantisti koordinoidusti.
  • Keskusnäytön tuttu mutta päivitetty valikkorakenne ja QuickSelect-toiminto mahdollistavat toimintojen ja sisällön helpon käytön kosketuksen avulla. Käytön yksinkertaistamiseksi erillinen näyttö on sijoitettu lähelle ohjauspyörää ergonomisesti ihanteelliseen paikkaan. Valittu sisältö (widgetit) voidaan siirtää BMW Panoramic Visioniin pyyhkäisemällä keskusnäytöltä. Widgettejä voi olla jopa kuusi, ja ne voidaan järjestää oman mieltymyksen mukaan BMW Panoramic Visionissa.
  • Uusi monitoimiohjauspyörä käyttää BMW:n shy-tech-tekniikkaa: painikkeet ovat valaistuja käytettävissä olevien toimintojen korostamiseksi. Ohjauspyörä toimii ensisijaisena fyysisenä ohjaimena, ja sen painikkeet antavat aktiivista haptista palautetta. Painikkeilla on kohokuvioitu pinta, mikä auttaa niiden paikantamisessa. Näin kuljettajan ei tarvitse siirtää katsettaan tiestä. Avustinpainikkeet on sijoitettu ohjauspyörän vasemmalle ja sisältöpainikkeet oikealle puolelle.

Neljän elementin yhdistelmä luo uuden tulkinnan BMW:n perinteisestä ”kädet ohjauspyörällä, silmät tiellä” -strategiasta. Kuljettajaan keskittyvä ratkaisu esittelee ainutlaatuisen intuitiivisen, helppokäyttöisen ja ergonomisesti optimoidun käyttötavan.

BMW Panoramic iDrive tarjoaa kuljettajalle aina oikeaa tietoa oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Optimoitu analogisten ja digitaalisten ohjainlaitteiden yhdistelmä hyödyntää säätimiä, painikkeita, kosketusta ja ääniohjausta. Tuulilasinpyyhkijöille, vilkuille, ulkotaustapeileille, äänenvoimakkuudelle ja vaihteenvalitsimelle on haptiset säätimet.

Muut toiminnot, kuten puhelinominaisuudet, medianhallintajärjestelmä, navigointi, kuljettajan avustinjärjestelmät, näyttöjen personointi, MyModes-tilojen valinta ja paljon muuta on optimoitu käytettäväksi kosketus-/ääniohjauksen tai monitoimiohjauspyörän avulla.

Uutta BMW Panoramic iDrivea kehitettäessä BMW Groupin käytettävyyslaboratorioissa tehtiin useita tutkimuksia, joihin osallistui noin 3 000 asiakasta. Lisäksi hyödynnettiin tietoa ja oppeja yli 22 miljoonan BMW-auton käyttöjärjestelmätiedoista.

Jokainen käyttölogiikasta tehty päätös perustuu dataan ja on tehty järjestelmällisesti. Samoin käyttäjäkokemuksen laajennetut personointimahdollisuudet ovat asiakkaiden mieltymysten ja vaatimusten mukaisia.

BMW:n käyttöjärjestelmä X: älykäs, monipuolinen, tulevaisuudenkestävä

BMW on itse kehittänyt uuden käyttöjärjestelmä X:n. Version 9 tavoin se perustuu Android Open Source Project (AOSP) -ohjelmistoihin. Se tarjoaa edeltäjiään suuremmat päivitysmahdollisuudet, mikä tekee siitä sekä tulevaisuudenkestävän että taaksepäin yhteensopivan.

Käyttöjärjestelmän lisääntynyt älykkyys mahdollistaa BMW Panoramic Visionin, valinnaisen BMW 3D Head-Up Displayn, keskusnäytön ja monitoimiohjauspyörän yhdistämisen toisiinsa niin, että fyysiset ja digitaaliset kokemukset sulautuvat yhteen.

Esimerkiksi saapuva puhelu näkyy BMW Panoramic Visionissa grafiikkana ja samaan aikaan ohjauspyörän painikkeen symboli syttyy vihreänä. Tämä osoittaa, että puheluun voi joko vastata painamalla painiketta tai hylätä se pyyhkäisemällä ohjauspyörän oikealla puolella.

Kun navigointikohde asetetaan kosketusohjauksella tai äänikomennolla, reitinohjaukset näkyvät BMW 3D Head-Up Displayssä ja lisätietoja teistä ja risteyksistä BMW Panoramic Visionissa. Koko kartta voidaan näyttää milloin tahansa keskusnäytöllä kokonaiskuvan saamiseksi.

Laaja kielimalli ääniavustimessa

BMW Intelligent Personal Assistant -avustin vastaa tavalliseen tapaan kehotukseen ”Hei BMW” tai monitoimiohjauspyörän painikkeen painamiseen. Avustimen toimintoja kehitetään jatkuvasti, ja ne viedään täysin uudelle tasolle Neue Klasse -malleissa laajan kielimallin integraation avulla.

Teknologiaa käytetään aluksi navigointiin, jolloin käyttäjä voi antaa komentoja luonnollisella kielellä, esimerkiksi ”vie minut latausasemalle, joka on lähellä ruokakauppaa.” Teknologiakumppani Amazonin osastolla CES-messuilla vierailijat voivat saada ensituntuman näistä mahdollisuuksista BMW X3:n beetaversiossa.

Kuten nykyisissä BMW:n tietoviihdejärjestelmissä, BMW Intelligent Personal Assistant voi kuljettajan niin halutessa tehdä ehdotuksia käyttäytymisen perusteella, mutta käyttöjärjestelmä X:n ansiosta entistä älykkäämmin.

Sopivissa tilanteissa BMW Intelligent Personal Assistant korostaa avustinjärjestelmiä, joita kuljettaja käyttää harvoin. Järjestelmä ehdottaa Sport Mode -tilan aktivoimista sopivilla teillä, jos kuljettaja on jo aiemmin aktivoinut Sport Mode -tilan. Jos kuljettaja jättää ehdotukset huomiotta useita kertoja, järjestelmä oppii ja lopettaa ehdotusten antamisen.

Muotoilulla ja teknologialla ainutlaatuinen käyttäjä- ja ajokokemus

Uusi BMW Panoramic iDrive on skaalautuva, ja se integroidaan vuoden 2025 loppupuolelta alkaen kaikkiin uusiin BMW-malleihin kaikissa ajoneuvoluokissa ja kaikilla voimansiirtoteknologioilla.

Kaiken keskiössä on ajokokemus. Uuden BMW Panoramic iDriven suunnittelun pohjana on periaate, että kuljettajan on voitava tuntea olonsa levolliseksi ja hallittava ajoneuvoa täysin. Erityistä huomiota on kiinnitetty yksityiskohtiin: käyttöliittymä on suunniteltu mahdollisimman intuitiiviseksi ja mukautuvaksi, jotta vuorovaikutus olisi saumatonta.

Tuloksena on kokonaisvaltainen kokemus, jota äänien, valojen ja innovatiivisen muotoilun harmoninen yhdistelmä vahvistaa. Jokaisella matkalla ihmisen ja ajoneuvon välille syntyy yhteys.

BMW Panoramic iDriven kokonaisvaltaisen kokemuksen toinen tärkeä osa-alue on Neue Klasse -mallien uusi HypersonX-äänikokemus. Sen on kehittänyt BMW Group Sound Design Studio, ja se koostuu 43 äänisignaalista sekä erityisistä ajoäänistä henkilökohtaista ja urheilullista ajotilaa varten. Moniulotteinen äänimaailma mukauttaa äänet ajotilanteeseen ja luo näin tunnepitoisen vuorovaikutuksen kuljettajan ja hänen BMW-autonsa välille.

Lue tästä muita juttuja BMW:stä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Naistoimittajien Vuoden auto -finalistit selvillä

Kuva: WWCOTY.

Women’s Worldwide Car of the Year -tuomaristo on julkistanut naisten vuoden auto -valinnan finalistit, eli kuusi kategoriavoittajaa.

Valinnan ovat suorittaneet 82 autotoimittajaa 55 maasta. Suomen edustajana on toimittaja Mervi Varonen.

Näistä kuudesta kategoriavoittajasta valitaan lopullinen voittaja, joka on Women’s Worldwide Car of the Year 2025. Voittaja julkistetaan 6.3.2025.

WWCOTY finalistit

  • Kaupunkiauto: Mini Cooper
  • Pieni SUV: Kia EV3
  • Iso auto: Audi A6 e-tron
  • Iso SUV: Hyundai Santa Fe
  • 4×4 and ja avolava: Toyota Land Cruiser
  • Performance car ja luksusauto: Porsche Panamera

Lue muita juttuja WWCOTY-organisaatiosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Vanhentuneen ajopiirturin käyttö ulkomailla voi tuoda jopa vuosi vankeutta ja 30 000 euron sakot!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

EU:n liikkuvuuspaketin mukaisesti raskaan kaluston pitää kansainvälisessä liikenteessä vuoden 2025 aikana siirtyä uusien 2. sukupolven älypiirtureiden (Smart 2, 1Cv2) käyttöön.

Uusissa raskaan kaluston ajoneuvoissa kyseistä piirturityyppiä on ollut elokuusta 2023 lähtien, mutta sitä vanhempiin ajoneuvoihin uusi piirturi joudutaan vaihtamaan viimeistään vuoden 2025 aikana.

Euroopassa tullaan vaihtamaan arviolta noin 1,5 miljoonaa piirturia vuosien 2024–2026 aikana (lähde: Stoneridge). Silti osaan ajoneuvoista uusi piirturi jää varmasti vaihtamatta vahingossa tai tahallaan ja onkin liikennöitsijöille tärkeää tietää, että mitä siitä seuraa, mikäli aikarajan jälkeen ajetaan ulkomaanliikenteessä vanhalla piirturilla.

Sakkojen suuruudet eri maissa

Piirturivalmistaja Stoneridge on julkaissut omilla kotisivuillaan rikekartan, josta on nähtävissä eri jäsenvaltioissa annettavat sakot, mikäli ajoneuvosta puuttuu asetuksen mukainen hyväksytty ajopiirturi.

Eri maissa määrättävät sakot sääntöjen rikkomisesta voivat olla huomattavia ja niissä on myös isoja eroja eri jäsenvaltioiden välillä.

Esimerkiksi Suomessa sanktio on 10–18 päiväsakkoa eli noin 300–500 euroa, kun taas Ranskassa rangaistus voi olla jopa yksi vuosi vankeutta ja 30 000 euroa sakkoa.

Saksassa sakot voivat vaihdella 750 eurosta jopa 30 000 euroon riippuen rikkomuksen vakavuudesta. Näiden sakkojen suuruus korostaa, kuinka tärkeää on noudattaa ajopiirturisäädöksiä ja suorittaa piirturivaihdot ajoissa.

Vaihda piirturit ajoissa – Aikarajat erityyppisten ajopiirtureiden vaihdoille

Alustavasti 31.12.2024 lähtien kansainvälisissä kuljetuksissa käy vain älypiirturit (1C ja 1Cv2) eli analogiset kiekkopiirturit ja 1. sukupolven digipiirturit (1B, käyttöönotto 1.5.2006 – 15.6.2019) pitää vaihtaa sitä ennen.

18.8.2025 lähtien kansainvälisissä kuljetuksissa käy vain 2. version älypiirturit (1Cv2) eli myös 1. version älypiirturit (1C, käyttöönotto 15.6.2019 – 20.8.2023) pitää vaihtaa sitä ennen.

1.7.2026 lähtien kansainvälisissä tavarakuljetuksissa yli 2,5 tonnia painavissa ajoneuvoissa pitää olla Smart 2 älypiirturi asennettuna.

Juuri ennen ensimmäistä aikarajaa 31.12.2024 viikolla 51 EU komissio teki päätöksen, että valvonnassa tullaan käyttämään ns. 2 kuukauden opetusjaksoa 28.2.2025 saakka, jolloin valvonta keskittyy enemmän liikennöitsijöiden ja kuljettajien tiedottamiseen kuin rangaistuksiin.

Koko Euroopan mittakaavassa asennuspisteet ovat monissa maissa ruuhkautuneet ja tiettyjen osien osalta on saatavuusongelmia, koska hankinnat jäivät loppusuoralle.

www.piirla.fi

Lue tästä muita juttuja ajopiirturista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tämä Porsche 911 -sarjan versio maksaa 253 916 euroa

Kuva: Porsche.

Porsche lisää 911-mallisarjaan uuden Carrera S:n. Sen 353 kW (480 hv) 3,0-litrainen turboahdettu bokserimoottori ja kattavampi vakiovarustelu sijoittavat mallin 911 Carreran ja vielä suorituskykyisemmän 911 Carrera GTS:n väliin.

Parannetun suorituskyvyn ja ajodynamiikan ansiosta se ylittää huomattavasti edeltäjänsä. Merkittävä tehonlisäys ja lisävarusteet tarjoavat merkittävää lisäarvoa verrattuna 911 Carreraan.

Kuva: Porsche.

Carrera S:n voimansiirtoa on merkittävästi uusittu, ja se saavuttaa suorituskykyarvot, jotka oli aiemmin määritetty 911 Carrera GTS:lle. Kattavampi vakiovarustelu ja merkittävästi lisääntyneet räätälöintivaihtoehdot 911 Carreraan verrattuna tekevät siitä houkuttelevan uuden jäsenen Carrera-malliperheeseen. Uusi malli on saatavana Coupé- ja Cabriolet-versioina.

Ikonista 3.0-litraista kaksoisturboahdettua kuusisylinteristä bokserimoottoria on perusteellisesti päivitetty uutta 911 Carrera S:ää varten. Tuloksena on merkittävä tehonlisäys ja samanaikainen päästöjen vähennys. Sen teho on 353 kW (480 hv) ja vääntömomentti 530 Nm, mikä on 22 kW (30 hv) enemmän kuin edeltäjässä.

Kuva: Porsche.

Tämän suorituskyvyn ja tehokkuuden saavuttamiseksi Porsche asensi mm. uudet turboahtimet ja optimoidun ahtoilman jäähdytyksen. Uusi urheiluauto perustuu edellisen sukupolven 911 Turbo -mallien suunnitteluun. Carrera S Coupé kiihtyy 0–100 km/h 3,3 sekunnissa ja saavuttaa huippunopeuden 308 km/h. Kahdeksanvaihteinen Porsche-kaksoiskytkinvaihteisto (PDK) välittää tehon pyörille.

Kattava vakiovarustelu, eksklusiiviset vaihtoehdot

Porsche on merkittävästi uudistanut Carrera S:n vakiovarustelua, joka sisältää 20/21-tuumaiset Carrera S -vanteet, urheilupakoputkiston hopeanvärisillä pakoputkilla ja Porsche Torque Vectoring Plus (PTV+) -järjestelmän, joka ei ole saatavilla Carrera-malliin.

Uusi jarrujärjestelmä tarjoaa merkittävän parannuksen ajodynamiikkaan. Järjestelmä, joka on jo tuttu 911 Carrera GTS:stä ja toimitetaan vakiona punaisilla jarrusatuloilla ja 408 millimetrin levyillä edessä ja 380 mm takana, varmistaa erinomaisen hidastuvuuden.

Kuva: Porsche.

Lisävarusteena on saatavilla suorituskykyä parantavia vaihtoehtoja. Porsche tarjoaa mm. radalla testatun Porsche Ceramic Composite Brake (PCCB) -järjestelmän ja PASM-urheilualustan, joka sisältää 10 millimetriä matalamman alustan yhdistettynä nelipyöräohjaukseen. Iskunvaimentimien hydrauliikkaa on optimoitu verrattuna edeltäjämalliin, mikä tarjoaa entistä paremman ajettavuuden lisääntyneellä tarkkuudella ja hienostuneella reagointikyvyllä.

Ohjaus, yhdessä nelipyöräohjauksen kanssa, on tarkempi ja etuakselin kinematiikkaa on säädetty. Tämä varmistaa entistä ketterämmän ja tarkemman käsittelyn lisäten samalla merkittävästi vakautta suurilla nopeuksilla.

Elegantti sisustus

Carrera S:n korkeat laatu- ja eksklusiivisuusvaatimukset ovat yhtä lailla ilmeisiä auton sisätiloissa. Se toimitetaan vakiona mustalla nahkapaketilla. Istuimet, niskatuet, kojelauta, ovipaneelit ja valinnainen takaistuinjärjestelmä Coupéssa on verhoiltu sileällä nahalla.

Kuten muissa Carrera-malleissa, taitettavat takaistuimet ovat saatavilla ilman lisämaksua vaihtoehtona vakiomalliselle kahden istuimen kokoonpanolle. Cabriolet on varustettu automaattisesti takaistuimilla.

Kuva: Porsche.

Saatavilla on myös vaihtoehto, jossa on vielä laajempi nahkaverhoilu, joka kattaa suuret alueet sisätiloista – mukaan lukien hansikaslokeron kansi, istuiminen sivupaneelit ja selkänojan taustat. Pyynnöstä Porsche lisää kontrastitikkaukset Crayon-värillä.

Carrera S hyötyy myös koko mallisarjan päivitetystä vakiovarustelusta. Tämä sisältää elementtejä, kuten Matrix LED -ajovalot ja langattoman älypuhelimen laturin. Lisävarusteiden vaihtoehtoihin kuuluu etuakselin nostojärjestelmä, innovatiiviset HD-Matrix LED -ajovalot ja Sport Chrono -paketti, joka sisältää ratapäiville ihanteellisen Porsche Track Precision -sovelluksen.

Uusi 911 Carrera S on nyt tilattavissa takavetoisena Coupé- tai Cabriolet-mallina. Porsche 911 Carrera S Coupé-mallin hinta alkaen 253 916 euroa sisältäen arvonlisäveron, arvion autoverosta ja maakohtaisen varustelun, kun taas Cabriolet-malli hinta alkaen 280 377 euroa.

Lue muita juttuja Porsche 911 -mallista

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tältä näyttää uudistunut Škoda Enyaq!

Kuva: Skoda.

Škoda Auto jatkaa mallistonsa sähköistämisen strategiaa esittelemällä uuden Enyaqin. Enyaq on tällä hetkellä yksi Euroopan myydyimmistä sähköautoista.

Uudet Enyaq- ja Enyaq Coupé -mallit ilmentävät Škodan uutta Modern Solid -muotokieltä, mikä vahvistaa niiden visuaalista kiinnostavuutta. Enyaq tarjoaa aerodynamiikan optimointien ansiosta pidemmän toimintamatkan, ympäristövastuullisia materiaaleja sekä runsaan vakiovarustelun.

Kuva: Skoda.

Lisäksi Enyaq-malleissa esitellään edelleen kehitettyjä digitaalisia toimintoja sekä edistyksellisempiä avustinjärjestelmiä. Uuden Enyaqin hinnat alkavat 45 750 eurosta. Hinnasto julkistetaan lähipäivinä.

Škoda Auton pääjohtaja Klaus Zellmer: ”Vuonna 2020 ensiesitellyt Enyaq ja Enyaq Coupé ovat muuttaneet sähköllä ajamisen todellisuudeksi jo yli 250 000 asiakkaallemme, heidän perheilleen ja heidän ystävilleenkin. Nyt Enyaq-mallistoon tulee uusia vaihtoehtoja ja parannuksia, joihin lukeutuvat uusi tyylikäs muotoilu ja entistäkin pidempi toimintamatka. Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme, joiden ansiosta Enyaq on noussut yhdeksi Euroopan suosituimmista sähköautoista. Haluamme piristää markkinoita entisestään kehittämällä Enyaqin olemassa olevia vahvuuksia kuten mainioita sisätiloja, tehokkaita ja taloudellisia voimalinjoja sekä erinomaista vastinetta rahalle. Uusi Modern Solid -muotokieli, kattava vakiovarustelu sekä uudet digitaaliset ominaisuudet tekevät Enyaqista vieläkin paremmin jokapäiväisiin ajoihin soveltuvan.”

Kuva: Skoda.

Myynnistä ja markkinoinnista vastaava Škoda Auton hallituksen jäsen Martin Jahn: Enyaqin uudistuminen on automallistomme sähköistyskampanjan seuraava vaihe. Enyaqin jo saavuttama ja täyssähköautojen markkinan kasvun Euroopassa vuonna 2024 ylittänyt suosio, saa nyt Enyaq-mallistomme päivittämisellä mainiot edellytykset jatkaa menestyksen tiellä. Uuden Enyaqin ajoakku latautuu 10 % varaustasosta 80 % varaustasoon 28 minuutissa tai jopa nopeammin, ja nyt Enyaq uudistuu kattavasti muotoilultaan ja käyttökokemukseltaan. Innovaatiot kuten Etäpysäköintiavustin Remote Park Assist ja edelleen kehitetty MyŠkoda-sovellus helpottavat auton käyttöä asiakkaidemme arjessa.”

Kuva: Skoda.

Enyaqin menestystarinan seuraava kappale

Uuden Enyaqin vakiovarustelu on kattava ja sisältää monia teknisiä parannuksia. Vakiovarusteita ovat esimerkiksi avaimeton keskuslukitus- ja käynnistysjärjestelmä, joka sisältää keskuslukituksen avautumisen autolle tultaessa ja lukittumisen autolta poistuttaessa, kolmialueinen automaatti-ilmastointi, kaistanvaihtovaroitin, ennakoiva ja mukautuva vakionopeuden säädin sekä liikenneruuhka-avustin. Uusia lisävarusteita ovat esimerkiksi Etäpysäköintiavustin ja Etäohjattu opetettu pysäköinti.

Kuva: Skoda.

Enyaq-malleihin on tarjolla kaksi ajoakkukokoa ja kolme voimalinjavaihtoehtoa: malleissa Enyaq 60 ja Enyaq 85 on sähkömoottori taka-akselilla ja takaveto; mallissa Enyaq 85x on lisänä sähkömoottori myös etuakselilla, joten se on nelivetoinen.

Sisustukseen on tarjolla kuusi erilaista designvalintaa. Uuden ympäristövastuullisuutta korostavan Lodge-designvalinnan inspiraation lähteenä ovat Modern Solid -muotokielen piirteet: siinä käytetään ekologisia materiaaleja ja oransseja yksityiskohtia.

Lounge-designvalinnassa hallitsee harmaa väri sekä verhoilun keinonahkan ja Suedia-mikrokuitukankaan yhdistelmä harmain kontrastisaumoin.

Kuva: Skoda.

Saatavilla on myös ecoSuite, jonka yhteydessä istuinverhoiluna on oliivinlehtiuutteella parkittu tyylikäs konjakinruskea nahka. Tarjolla oleva Maxx-varustepaketti tuo autoon muistilliset sähköisesti säädettävät etuistuimet, joissa on tuuletus ja hierontatoiminto.

Lue muita juttuja Skoda Enyaqista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Motonet kasvaa ja kansainvälistyy

Kuva: Motonet.

Broman Group -konsernin liikevaihto kasvoi edellisestä tilikaudesta ja tulos parani. Yhtiön keskeisin liiketoiminta-alue eli varaosien ja muiden autoilutuotteiden myynti kehittyi päättyneellä tilikaudella jälleen hyvin ja vahvistuu edelleen. Suomalaisen perheyrityksen laajentuminen Ruotsin markkinoilla jatkui, ja logistiikkatoiminnot päätettiin keskittää Keravalle.

Broman Group -konsernin liikevaihto oli 483,3 miljoonaa euroa ja se kasvoi noin 4 prosenttia verrattuna edelliseen tilikauteen (2023: 466,0). Tilikauden tulos verojen jälkeen oli 27,6 miljoonaa euroa (20,1). Yhtiön tilikausi päättyi syyskuun lopussa.

– Markkina oli meille kuluttajakaupassa päättyneellä tilikaudella haastava, mutta strategisesti tärkeiden autoilu­tuotteiden kysyntä säilyi hyvänä. Yritysmyynnissä suoriuduimme tasaisen vahvasti, summaa Broman Groupin toimitusjohtaja Toni Stigzelius.

Motonet kasvaa ja kansainvälistyy

Motonet Oy:n liikevaihto kasvoi 437,0 miljoonaan euroon (430,8). Ketju avasi Suomessa yhden uuden tavaratalon Kirkkonummelle ja uutena palveluna lanseerattiin autonavainpalvelu. Virossa osto­voima on kärsinyt laajasti, mutta sielläkin saavutettiin torjuntavoitto.

Ruotsissa ensimmäinen Motonet-tavaratalo Sundsvallissa täytti vuoden ja keväällä avattiin Örebron tavaratalo. Asiakkaat ovat ottaneet Motonet-konseptin hyvin vastaan ja vuonna 2025 ketju laajenee viidellä uudella tavaratalolla. Uudet avaukset ja suuret kiinteät kulut rasittivat odotetusti Motonet AB:n tulosta käynnistysvaiheessa.

Keravan logistiikkakeskuksen laajennus ja sen uusi automaatio otettiin käyttöön, ja tilikauden loppupuolella tehtiin päätös keskittää Broman Logisticsin toiminta kokonaan yhteen logistiikkakeskuk­seen Keravalle.

– Valmiudet tehokkaaseen logistiikkaan ovat välttämättömät konsernin kasvaessa ja kansainvälistyessä. Vuonna 2025 tavaratalojen määrä kasvaa yli 10 prosentilla, kun avaamme kuusi uutta Motonet-tavarataloa, viisi Ruotsissa ja yhden Suomessa. Myös kaikkien kolmen toimintamaan uudet verkkokaupat tarjoavat runsaasti jatkokehityspotentiaalia digitaali­sessa kaupassa ja se vaatii sujuvaa logistiikkaa, kertoo Stigzelius.

Yritysmyynti ottaa ison loikan

Yritysmyynnissä Varaosamaailma Oy jatkoi vahvassa kasvussa. Liikevaihto oli 55,3 (48,6) miljoonaa euroa. Oman toiminnan onnistumisten rinnalla myös markkinaympäristö tuki kasvua: pitkä ja kylmä talvi sekä autokannan keski-iän nousu ylläpitivät varaosien kysyntää.

Yritysmyynti elää Broman Groupissa muutoksen aikaa. Varaosamaailma Oy on hankkinut omistukseensa AD FIN Oy:n koko osakekannan (ennen 65 prosenttia).

– Tämä vahvistaa merkittävästi Varaosamaailman kilpailukykyä autojen varaosa- ja korjausmarkkinoilla ja kasvattaa rooliamme kansainvälisen AD-ketjun jäsenenä, Stigzelius kertoo.

Korjaamolaitteisiin keskittyvän Finntest Oy:n tilikausi oli lukujen valossa haastava ja liikevaihto pysyi edellisen tilikauden tasolla (4,6 miljoonaa euroa). Finntest sulautetaan osaksi Varaosamaailman liiketoimintaa vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen kuluessa.

Lue muita juttuja Broman Groupista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

DAF tuo markkinoille FAW 8×4-4 -mallit etuakselin ilmajousituksella

Kuva: DAF.

DAF Trucks on vahvistanut merkittävän uudistuksen Pohjoismaiden markkinoille mallivuodelle 2025.

FAW 8×4-4 -mallit tulevat nyt saataville myös etuakselin ilmajousituksella, joka mahdollistaa täysilma-alustaratkaisut erityisesti vaativiin käyttökohteisiin, kuten säiliöautoihin, todetaan DAFin tiedotteessa.

Tämä uusi optio tuo entistä enemmän joustavuutta ja tehokkuutta kuljetusratkaisuihin, ja vastaamme entistä paremmin asiakaskunnan korkeisiin odotuksiin Pohjoismaiden vaativissa olosuhteissa.

FAW 8×4-4 -mallien keskeiset ominaisuudet:

  • Ohjaamot: Saatavilla kaikki vaihtoehdot – XD, XF, XG ja XG+
  • Moottorit: Valittavissa 11- ja 13-litraiset moottorit
  • Ilmajousitus: Innovatiivinen etuakselin ilmajousitus täysilma-alustaratkaisuihin
  • Vahva 8,5mm runkopalkki, johon saatavissa koko rungon mittainen sisävahvistus myös 8,5mm ainevahvuudella.

”Tämä uudistus on merkittävä askel eteenpäin ja vastaa erityisesti Pohjoismaiden markkinoiden tarpeita, joissa ajoneuvoilta odotetaan poikkeuksellista kestävyyttä ja mukautuvuutta”, toteaa Nordic Truckcenter Oy:n maajohtaja Sampsa Rouhiainen.

Lue muita DAf-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //