Koti Blogi Sivu 121

Ensi vuoden Riihimäen SM-rallissa tarjolla myös edullisempi lyhennetty versio!

Kuva: Marko Mäkinen.

Vuoden tauon jälkeen rallin SM-pisteistä ajetaan ensi vuonna jälleen Riihimäellä sekä sen ympäristökuntien alueella. Järjestyksessään 46. Riihimäki-ralli on yksi kansallisen rallisarjamme tapahtumaikoneista, jossa SM-pisteistä kilpailtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1962. Ensi vuonna ralli toteutetaan poikkeuksellisesti perinteisen tammikuun sijasta helmikuun lopulla.

Tulevan SM-rallin reittijohtaja Juha Salmi sekä ratamestarit Riku Bitter ja Janne Kilpinen ovat rakentaneet kilpailijoille mielenkiintoisen reittikokonaisuuden. Kysymyksessä on kaksipäiväinen kilpailutapahtuma, jossa perjantai 27. helmikuuta on varattu reitin ennakkotutustumiseen, kun lauantaina 28. helmikuuta ajetaan kilpaa.

Tulevan SM-rallin lähtö-, maali- ja huoltoalueet sijaitsevat Riihimäellä. Reitti koostuu kahdeksasta erikoiskokeesta. Yksi kaupunkierikoiskoe voi vielä liittyä mukaan, mutta sen kohtalo ratkeaa myöhemmin.

– Rallissa ajetaan kolme lenkkiä ja kahdeksan erikoiskoetta eli kilpailijat käyvät rallin aikana kahdesti Riihimäellä huollossa. Reitti kiertää Riihimäen lähikuntien Lopen, Hausjärven, Janakkalan ja osin myös Hämeenlinnan alueilla, ratamestarit kertovat.

Riihimäellä kilpailijat saavat ajaa pitkien siirtymäosuuksien sijasta rallia. Kanta-Hämeen perinteisille ralliteille rakennettu kompakti reitti on kokonaisuudessaan mahdutettu reilun 20 km säteelle Riihimäeltä. Ainoastaan yksi lyhyt 3,5 km mittainen tieosuus ajetaan rallissa kahteen kertaan, kun kaikki muut erikoiskokeet ovat yhteen kertaan ajettavia.

– Reitti on todella kompakti. Sen kokonaispituus on 209 km, joista erikoiskokeiden osuus 99,5 km. Mukana on ennen ajamattomia uusia tieosuuksia sekä todella kauan sitten ajettuja vanhoja tieosuuksia. On ollut hienoa huomata, millä innolla alueiden maanomistajat sekä tiehoitokunnat lähtivät rakentamaan kanssamme perinteistä rallitapahtumaamme. Iso kiitos heille jo tässä vaiheessa hyvästä yhteistyöstä, ratamestarit kiittävät.

Myös lyhennetty versio

Iso uudistus on se, että SM Riihimäki-rallia voi helmikuussa ajaa myös lyhennettynä versiona.

– Kustannuksia säästäen edullisemmalla ilmoittautumismaksulla rallissamme on mahdollista ajaa myös sen lyhennetty versio, jossa on vähemmän luokkia tarjolla. Kokonaisuutena kilpailuluokkia on sen verran kattava määrä, että kaikki halukkaat pääsevät varmasti mukaan.

Autourheilun kotimaisessa pääsarjassa ralli SM-sarjassa kilpaillaan kaudella 2026 kaikkiaan seitsemässä osakilpailussa, joista kolme ensimmäistä ajetaan talvi- ja neljä seuraavaa kesäkaudella.

Lue muita juttuja SM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

Cupra on saavuttanut merkittävän merkkipaalun

Kuva: Cupra.

Cupra on saavuttanut uuden merkkipaalun valmistettuaan miljoonannen autonsa. Tämä luku saavutettiin Cupra Formentorilla, merkin ikonisimman ja menestyneimmän mallin avulla, jota valmistetaan Martorellin tehtaalla. Haastajahengellä ja laajalla mallistolla varustettuna Cupra saavutti tämän virstanpylvään vain seitsemässä vuodessa, vahvistaen asemansa yhtenä Euroopan nopeimmin kasvavista automerkeistä.

Kun Cupra perustettiin vuonna 2018 ensimmäisenä uutena brändinä Volkswagen-konsernin sisällä, se suunniteltiin vaihtoehdoksi uuden sukupolven autoilun ystäville. Sijoittuen massamarkkinoiden ja premium-segmentin väliin, Cupra on luovuuden käynnistäjä ja muutoksen luoja, aina provosoiva ja jatkuvasti itseään uudistava.

Jokainen Cupra-malli on ilmaisultaan omalaatuinen, muotoiluvetoinen ja suorituskykyyn keskittyvä. Merkin laaja mallisto sisältää Cupra Atecan, ensimmäisen auton, jossa Cupra-logo esiintyi; Cupra Leonin, uudelleen suunnitellun ja itsenäisen Cupra-mallin; Cupra Formentorin, ensimmäisen auton, joka kehitettiin yksinomaan brändin toimesta, ja joka on yrityksen myydyin malli tähän mennessä; Cupra Bornin, brändin ensimmäisen 100 % sähköauton; Cupra Tavascanin, täyssähköisen SUV-coupé-mallin; ja Cupra Terramarin, brändin urheilullisen SUV-mallin.

Vuonna 2026 Cupra Raval liittyy mallistoon, edustaen käännekohtaa brändille, tehden sähköisestä liikkumisesta saavutettavampaa uudelle kuljettajasukupolvelle, tinkimättä tunteesta tai suorituskyvystä.

Tämä auto on miljoonas Cupra

Merkkipaaluauto on Cupra Formentor e-Hybrid Magnetic Tech matt -värisenä, malli joka ilmentää Cupran uutta muotoilukieltä hain nenän muotoisella etuosalla, kolmiomaisilla Cupra Matrix LED -ajovaloilla ja integroidulla, valaistulla Cupra-logolla takavalossa. Sisätilat tarjoavat korkealaatuisen tuntuman, uudelleen suunnitellun keskikonsolin, ovipaneelien, kojelaudan ja verhoilun avulla.

Miljoonas yksilö sisältää uuden sukupolven ladattavan hybridivoimalinjan, joka tuottaa tehoa 272 hevosvoimaa (200 kW). Auto on varustettu uudella 1.5 TSI -moottorilla ja sähkömoottorilla sekä suuremmalla akkupaketilla, joka tarjoaa nyt 19,7 kWh (netto) – auto, joka osoittaa, että sähköistäminen ja suorituskyky sopivat täydellisesti yhteen. Cupra Formentor on yrityksen myydyin malli ja Euroopan myydyin A-CUV-segmentin malli.

Merkkipaalun takana olevia ihmisiä juhlistaen

Tämän saavutuksen kunniaksi Cupra arpoo Cupra Formentor e-Hybrid -auton kaikkien yrityksen työntekijöiden kesken kolmen vuoden käyttöajaksi. Tämä auto, jolla on erityinen merkitys Cupralle, tulee myöhemmin osaksi yrityksen historiallista autokokoelmaa, symboloiden tärkeää merkkipaalua brändin matkalla. Tämä ele on tapa tunnustaa ja kiittää ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet Cupran kasvun, vakiinnuttaen sen globaaliksi muotoilun, innovaation ja suorituskyvyn ikoniksi.

Muutosvoimana Martorellista

Vahvasti uskoen siihen, että liikkuvuuden tulevaisuus on sähköinen, Cupra on tullut yrityksen muutoksen pääajuriksi. Yhdessä Volkswagen-konsernin, PowerCon ja Future: Fast Forward -kumppaneiden kanssa yritys on investoinut 10 miljardia euroa Espanjan sähköistämiseen.

Merkittävä osa tästä, 3 miljardia euroa, on kohdistettu Martorellin tilojen sähköistämiseen. Tuotantolinjaa 1 valmistellaan parhaillaan Volkswagen-konsernin pienemmän kokoluokan sähköautoperheen tuotantoa varten – projekti, jota yritys johtaa Brand Group Core -yksikön puolesta, ja joka auttaa demokratisoimaan sähköistä liikkumista Espanjassa ja Euroopassa.

Cupra Raval ja Volkswagen ID. Polo tulevat tuotantoon ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tukien tätä muutosta myös 300 miljoonaa euroa maksavan akkujen kokoonpanotehtaan rakentaminen on loppusuoralla.

Barcelonasta maailmalle

Laajennettuaan kansainvälistä jalanjälkeään vuonna 2025 avaamalla Cupra City Garaget Wieniin ja Manchesteriin – kasvattaen kokonaismäärän 12 globaaliin sijaintiin – Cupra jatkaa tavoitettaan tulla yhdeksi Espanjan aidosti globaaleista brändeistä. Rakentaen vahvan suorituskyvyn varaan keskeisillä markkinoilla, brändi valmistautuu astumaan uusille korkean potentiaalin alueille laajentaakseen globaalia läsnäoloaan.

Cupra tutkii parhaillaan kasvumahdollisuuksia Lähi-idässä, alueella, joka tarjoaa ainutlaatuisen strategisen edun Euroopan läheisyyden ja maailman nopeimmin kasvavien talouksien statuksen vuoksi.

Lue muita juttuja Cuprasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

WRC: Kärkikaksikko ajaa Keski-Euroopan MM-rallissa selvästi muita nopeammin!

Sebastien Ogier. Kuva: TGR.

Toyotalla on selvä kaksoisjohto Keski-Euroopan MM-rallin perjantaiaamupäivän jälkeen. Kärjessä on Sebastien Ogier ja kakkosena Kalle Rovanperä. Miesten välinen ero on vain 3,9 sekuntia.

Kolmantena on Hyundain Ott Tänak, joka on jäänyt kärjestä jo yli 20 sekuntia.

Neljäntenä on Toyotan Elfyn Evans, yli 24 sekuntia kärjestä. Viidentenä on Toyotan Takamoto Katsuta, melkein 27 sekuntia kärjestä.

Toyotan Sami Pajari on seitsemäntenä, tasan 37 sekuntia kärjestä.

Hyundain Thierry Neuville ajoi hieman ulos ja rikkoi oikean takarenkaan. Hän ajoi maaliin rikkinäisellä renkaalla ja on nyt melkein puolitoista minuuttia kärjestä.

Fordin Gregoire Munster ajoi ulos ja rikkoi autonsa ja keskeytti rallin.

Tänään ajetaan vielä aamupäivän pätkät toistamiseen.

Keski-Euroopan MM-rallin tilanne ek 5 jälkeen

1Sébastien OGIERToyota38:10.5Ero kärk.
2Kalle ROVANPERÄToyota+ 03.9+ 03.9
3Ott TÄNAKHyundai+ 18.8+ 22.7
4Elfyn EVANSToyota+ 01.4+ 24.1
5Takamoto KATSUTAToyota+02.7+26.8
6Adrien FOURMAUXHyundai+02.9+29.7
7Sami PAJARIToyota+07.3+37.0
8Thierry NEUVILLEHyundai+48.6+01:25.6
9Joshua MCERLEANFord+21.1+01:46.7

 

Lue tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

Liikennevakuutuksesta maksetaan hurja summa korvauksia vuosittain

Kuva: Clas von Bell.

Suomessa on noin viisi miljoonaa liikennevakuutettua ajoneuvoa, jotka aiheuttavat noin 90 000 liikennevakuutuksesta korvattavaa vahinkoa vuodessa. Vahinkomäärät putosivat koronavuonna 2020 noin 20 000 vahingolla, ja näyttää siltä, että entisiin, yli 100 000 vahingon lukemiin ei enää palata.

Pudotus näkyy myös korvauseuroissa, jotka ovat koronan jälkeen vakiintuneet vajaaseen puoleen miljardiin euroon vuodessa.

Korvatuista vahingoista noin 15 000 on henkilövahinkoja. Vaikka henkilövahingot muodostavat vain kuudenneksen kaikista vahingoista, niiden osuus korvaussummasta on merkittävä, noin 40 prosenttia. Henkilökorvaukset ovatkin keskimäärin huomattavasti suurempia kuin omaisuuskorvaukset.

Henkilövahingot katetaan liikennevakuutuksesta ilman ylärajaa, ja korvauksia maksetaan esimerkiksi sairaanhoito- ja kuntoutuskuluista sekä ansionmenetyksestä. Vakavissa vahingoissa korvauksia maksetaan jopa useita vuosikymmeniä. Keskimääräinen liikennevakuutuksesta maksettava henkilökorvaus on noin 13 000 euroa, ja suuria, yli miljoonan euron ansionmenetykset aiheuttavia onnettomuuksia tapahtuu vuositasolla noin kymmenen.

Kaksipyöräiset ajoneuvot korostuvat henkilövahingoissa

Henkilövahinkoja sattuu suhteellisesti eniten moottoripyörillä ja moottorikelkoilla. Niillä jopa yli 85 prosenttia vahingoista aiheuttaa henkilövahingon. Sen sijaan traktoreilla ja työkoneilla sekä yrityskäytössä olevilla kuorma-autoilla henkilövahinkojen osuus on vain noin viisi prosenttia.

– Moottoripyörien ja moottorikelkkojen henkilövahinkojen suuri osuus näkyy myös korvattavissa euromäärissä, jotka näissä ajoneuvoryhmissä ovat keskiarvoon verrattuna moninkertaisia, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu kertoo.

Omaisuusvahinkojen korvauskatto ylittyy harvoin

Omaisuusvahingot korvataan liikennevakuutuksesta viiteen miljoonaan euroon asti. Keskimääräinen korvaus omaisuusvahingossa on noin 3 000 euroa. Yli miljoonan euron omaisuusvahinkoja tapahtuu harvoin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana sellaisia on ollut yhteensä viisi.

– Omaisuusvahingoissa korvauskatto tulee erittäin harvoin vastaan. Miljoonaluokan omaisuusvahingot voivat syntyä esimerkiksi silloin, jos ajoneuvo vahingoittaa törmäyksessä junaa, rakennusta tai muuta infraa. Sen sijaan ajoneuvoille aiheutuvat vauriot ovat kustannuksiltaan huomattavasti pienempiä, Tuulensuu sanoo.

Ajoneuvon tyyppi ja käyttö vaikuttavat vahinkotiheyteen

Ajoneuvon tyypillä ja sen käyttötavalla on selkeä yhteys vahinkotiheyteen. Kun verrataan vahinkoja ajoneuvojen määrään ja vakuutusaikaan, luvanvaraisessa käytössä olevilla henkilöautoilla sattuu vahinkoja noin neljä kertaa enemmän kuin yksityiskäytössä olevilla autoilla.

Eniten vahinkoja suhteessa vakuutusaikaan sattuu vuokrakäyttöisille moottorikelkoille ja supermoto-tyyppisille moottoripyörille. Vähiten vahinkoja puolestaan ajetaan museoautoilla ja traktoreilla.

– Vakuutusaikaan suhteutettu vahinkojen määrä ei yksinään kerro sitä, miksi jotkut ajoneuvot ovat alttiimpia vahingoille kuin toiset. Esimerkiksi yrityskäytössä olevilla ajoneuvoilla ajetaan yleensä enemmän kuin yksityiskäytössä olevilla, mikä lisää myös vahinkojen määrää, Tuulensuu selittää.

Lue muita juttuja liikennevakuutuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Melkein puolet autoilijoista ei tiedä tätä asiaa talvirenkaista!

Kuva: Vianor.

Urasyvyys on tärkeä turvallisuustekijä kaikissa renkaissa, ja lain vaatimukset vaihtelevat kesä- ja talvirenkaiden välillä. Moni suomalainen ei tiedä, mikä on talvirenkaiden lakisääteinen minimiurasyvyys. Vianorin keväällä 2025 tekemän kyselyn mukaan 49 % vastaajista luulee virheellisesti, että 1,6 mm riittää, vaikka se koskee vain kesärenkaita. Talvirenkaiden osalta laki vaatii vähintään 3 mm urasyvyyttä.

Tietoisuus on puutteellista, vaikka kyse on keskeisestä turvallisuustekijästä. Autonrengasliiton syksyllä 2024 tekemän tutkimuksen mukaan 31 % suomalaisista ei tiennyt minimiurasyvyyttä.

– Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee lain mukaan olla vähintään kolme millimetriä, mutta talvipidon ja ajettavuuden heikkeneminen alkaa jo ennen tätä rajaa. Siksi Vianor suosittelee vähintään neljän millimetrin urasyvyyttä talviolosuhteissa ajettaessa, sanoo rengas- ja autohuoltoketju Vianorin kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen.

– Talvirenkaiden riittävä urasyvyys on erittäin tärkeä turvallisuuden kannalta, vaikka talvirenkaissa myös kumiseos ja mahdolliset nastat vaikuttavat pito-ominaisuuksiin. Jos urasyvyys on liian pieni, renkaan kyky siirtää loskaa ja lunta heikkenee, ja pito tiehen huononee merkittävästi. Tämä vaikeuttaa auton hallintaa esimerkiksi väistötilanteissa ja johtaa pidempiin jarrutusmatkoihin, Laitinen jatkaa.

Renkaat kuluvat eri tahtiin riippuen niiden rakenteesta, laadusta ja ajotyylistä. Myös tienpinnat vaikuttavat kulumiseen. Siksi ei ole olemassa yleistä sääntöä siitä, kuinka usein talvirenkaat tulisi vaihtaa. On kuitenkin suositeltavaa, ettei rengasta käytetä yli kuutta vuotta ja että sen kokonaisikä ei ylitä kymmentä vuotta valmistuspäivästä. Käytännössä suurin osa renkaista kuluu loppuun paljon nopeammin, ellei autolla ajeta vain harvoin.

– Suosittelen, että urasyvyyden ja rengaspaineen tarkistamisesta tulee kuukausittainen tapa. Se on yksinkertainen keino parantaa omaa ja muiden tielläliikkujien turvallisuutta. Voit myös pyytää paikallista rengasammattilaista tarkistamaan ne puolestasi – ja Vianorilla tarkistamme urasyvyyden automaattisesti kaikille rengashotelliasiakkaillemme ennen renkaiden vaihtoa, Laitinen sanoo.

Mistä muista laeista tai määräyksistä on hyvä tietää talvirenkaisiin siirryttäessä?

Muistettavat päivämäärät:

Suomessa on käytettävä talvirenkaita 1.11.–31.3., jos sää tai keliolosuhteet sitä edellyttävät.

Nastarenkaat ovat sallittuja samana ajanjaksona, ja myös muulloin, jos keli sitä vaatii.

Hyväksytyt talvirenkaat:

Talvirenkaiksi hyväksytään nastarenkaat tai kitkarenkaat, joissa on 3PMSF-merkintä (kolme vuorenhuippua ja lumihiutale).

Pelkkä M+S-merkintä ei enää riitä, muutos astui voimaan Suomessa 1.12.2024.

Sallittu, mutta ei suositeltu Suomen talviin:

Allseason-renkaat ovat sallittuja EU-säädösten mukaisesti, mutta ne on suunniteltu leudompiin ilmastoihin. Vaikka niissä olisi 3PMSF-merkintä, ne eivät ole optimoitu pohjoismaisiin talviolosuhteisiin ja voivat heikentää turvallisuutta.

Sakko:

Kesärenkailla ajaminen talvikelissä vaarantaa tieturvallisuuden ja voi johtaa rangaistukseen ja ajokieltoon.

Tietoa Vianorin kyselystä:

Kysely toteutettiin verkossa 17.3.–31.5.2025.

Osallistujia oli:

15 201 Suomesta

3 507 Ruotsista

5 185 Norjasta

Vianor toteutti verkkokyselyn arvioidakseen vastaajien tietämystä kesä- ja talvirenkaiden laillisista urasyvyyksistä.

Lue muita juttuja talvirenkaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

 

WRC: Kalle Rovanperä hyvissä asemissa Keski-Euroopan MM-rallin avauspäivän jälkeen

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Torstaina ajettiin sama pätkä kahteen kertaan Keski-Euroopan MM-rallin avauksessa. Pätkien jälkeen kärjessä on kaksi Toyotaa.

Kärkipaikka pitää hallussaan Sebastien Ogier ja toisena on Kalle Rovanperä. Miesten välinen ero on 1,6 sekuntia.

Kolmantena on Hyundain Adrien Fourmaux. Eroa kärkeen on 3,9 sekuntia.

Toyota-kuljettaja Sami Pajari on neljäntenä, 5,6 sekuntia kärjestä. Samalla ajalla tallikaveri Takamoto Katsuta on sijalla 5.

Kisa jatkuu  perjantaina kuudella erikoiskokeella.

Euroopan MM-rallin tilanne ek 2 jälkeen

1Sébastien OGIERToyota12:48.4Ero kärk.
2Kalle ROVANPERÄToyota+ 01.6+ 01.6
3Adrien FOURMAUXHyundai+ 02.3+ 03.9
4Sami PAJARIToyota+ 01.7+ 05.6
5Takamoto KATSUTAToyota+ 05.6
6Elfyn EVANSToyota+ 00.4+ 06.0
7Ott TÄNAKHyundai+ 00.1+ 06.1
8Thierry NEUVILLEHyundai+ 00.2+ 06.3
9Grégoire MUNSTERFord+ 09.1+ 15.4
10Joshua MCERLEANFord+ 09.7+ 25.1

 

Lue tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

Poliisiauto kaatui kyljelleen takaa-ajossa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kello 17 jälkeen Helsingin poliisilaitoksen poliisiauto oli suorittamassa ajoneuvon pysäyttämiseen tai tarkistamiseen liittyvää tehtävää, kun tehtävän kohteena olleen auton kuljettaja lähti pakenemaan poliisia.

Poliisiauto ajautui takaa-ajon aikana ulos ajokaistalta Kehä 3:lla Vantaalla sijaitsevassa liittymässä, joka sijaitsee lähellä kauppakeskus Jumboa.

Poliisiauto kaatui tilanteessa kyljelleen.

Ajoneuvossa olleet poliisit eivät kuitenkaan alustavien tietojen mukaan loukkaantuneet ulosajossa.

Lue myös

Nyt on syytä tarkastaa talvirenkaiden kunto ja merkinnät

Subaru Solterra ja Uncharted tulevat kohta myyntiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nyt on syytä tarkastaa talvirenkaiden kunto ja merkinnät

Kuva: CvB.

Hyväkuntoiset talvirenkaat ovat tärkein turvavaruste liukkailla ja pimeillä teillä. Nyt on oikea aika tarkistaa renkaiden kunto ja varautua renkaanvaihtoon ajoissa – sään ja kelien mukaan.

Talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli sitä edellyttää. Vaihto kannattaa tehdä hyvissä ajoin, ennen kuin lämpötila laskee pysyvästi lähelle nollaa ja aamut alkavat olla liukkaita.

Kunto ratkaisee turvallisuuden

Lain minimivaatimus kokonaismassaltaan enintään 3,5 tonnin henkilö- ja pakettiautojen talvirenkaiden urasyvyydelle on 3 millimetriä.

”Turvallisuuden kannalta on kuitenkin suositeltavaa uusia talvirenkaat viimeistään, kun urasyvyys laskee noin 5 millimetriin – erityisesti lumella ja jäällä ajettaessa”, sanoo Traficomin tarkastaja Antti Ojala.

”Myös renkaiden ikääntyminen vaikuttaa niiden pito-ominaisuuksiin, sillä kumiseos kovettuu ajan myötä, vaikka kulutuspintaa vielä olisikin reilusti”, Ojala jatkaa.

3PMSF-merkintä.

Tarkista myös lumi- ja jääpitomerkinnät

Kitkarenkaissa on oltava EU-asetuksen edellyttämä lumipitomerkintä, ja ne voivat olla varustettu myös jääpitomerkinnällä. Merkinnät kertovat, että rengas on testattu ja hyväksytty käyttöön lumisissa tai jäisissä oloissa. Jos ostat uusia renkaita, tarkista aina, että niistä löytyy omaan käyttöön sopiva merkintä.

Lumisille olosuhteille tarkoitettu 3PMSF-merkintä (kolmehuippuinen vuori ja lumihiutale) tulee löytyä kaikista henkilö- ja pakettiautoissa käytettävistä nastattomista talvirenkaista.

Lisäksi osa renkaista voi sisältää jääpitomerkinnän, joka kertoo erityisestä pidosta jäisellä tiellä.

Talvirenkaan jäänpitomerkintä.

Turvallisuus syntyy oikeista valinnoista

Talvirenkaiden vaihto on hyvä hetki pysähtyä miettimään omia ajotottumuksia ja ajoreittejä.

”Renkaiden valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisissa olosuhteissa pääasiassa ajat. Lumisilla tienpinnoilla voi riittää rengas, jossa on hyvä lumipito. Jos taas ajat usein jäisissä olosuhteissa tai liukkailla teillä, jääpitomerkinnällä varustettu, Pohjoismaisiin talviolosuhteisiin tarkoitettu rengas on turvallisin valinta”, toteaa Traficomin ylitarkastaja Reetta Kinisjärvi.

Lue muita juttuja talvirenkaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Subaru Solterra ja Uncharted tulevat kohta myyntiin

Subaru Uncharted. Kuva: Subaru.

Brysselissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa 18. heinäkuuta 2025 Subaru esitteli tulevia malleja eurooppalaisille markkinoille. Nykyisen eBoxer-hybridin lisäksi Subaru vahvisti seitsemän täyssähköisen mallin lanseerauksen — kolme vuonna 2026 ja neljä lisää vuonna 2028.

Tämä panostus on osa Subarun strategista ympäristösuunnitelmaa, jonka tavoitteena on vähentää uusien ajoneuvojen maailmanlaajuisia CO₂-päästöjä jatkuvan polttoainetehokkuuden ja sähköistystekniikoiden kehittämisen kautta.

Samaan aikaan Subaru työskentelee aktiivisesti liikenneturvallisuuden parissa tavoitteenaan poistaa liikennekuolemat Subaru-ajoneuvojen kohdalla vuoteen 2030 mennessä vahvistamalla turvallisuutta edistyksellisillä tekniikoilla ja kuljettajaa avustavilla järjestelmillä, kuten Subaru EyeSight ja tuleva tekoälyteknologia.

Subaru on myös vahvistanut, että yhtiö alkaa valmistaa sähköautoja omissa tuotantolaitoksissaan Japanissa. Esimerkiksi EOutback tuotetaan Subarun omissa tiloissa, mikä korostaa yhtiön panostusta laatuun ja innovaatioon.

Subarun malleista Solterran ja Unchartedin myynti alkaa kohta.

Subaru Solterra. Kuva: Subaru.

Subaru Solterra

Kolme vuotta ensimmäisen täyssähköisen SUV-mallistonsa ensiesityksen jälkeen Solterra palaa päivitettynä versiona.

  • Teho: kaksi sähkömoottoria, yhteensä 252 kW (343 hv), 0–100 km/h 5,1 sekuntia
  • Toimintamatka: parannettu energiatehokkuus ja 73,1 kWh akku mahdollistavat 532 km*
  • Lataus: DC 10–80 % 28 minuutissa (–10 °C)
  • Vetokyky: jopa 1,5 tonnia
  • Suunnittelu: uusi keula, uudistettu sisustus, 14tuumainen infotainmentnäyttö sekä
  • Laajennettu kameratuki kaikille alustoille

Subaru Uncharted

Uncharted on Subarun ensimmäinen täyssähköinen kompakti SUV, täydellinen seikkailunhaluisille kuljettajille ja ajoelämyksiin.

  • AWD, kaksoismoottorit: 77 kWh, 252 kW (343 hv), jopa 525 km* toimintamatkaa, 1,5 tonnin vetokyky, 0–100 km/h 5,0 s
  • FWD, pitkä toimintamatka: 77 kWh, 165 kW (221 hv), jopa 600 km* toimintamatka
  • Perusmalli: FWD, 57,7 kWh, 123 kW (165 hv), jopa 455 km*
  • 22 kW sisäänrakennettu laturi vakiovarusteena kaikissa versioissa
  • Lataus: DC 10–80 % 30 minuutissa (–10 °C) esilämmityksellä
  • Vahva, toiminnallinen muotoilu
  • Neliöpohjainen ohjauspyörä, kahdet langattomat laturit, vaihtopaddlet, 14tuumainen Infotainment
  • Kääntösäde: 5,5 metriä
  • Maavara: 210 mm, kaksois XMODE-tilat, Subaru-säädetty jousitus ja ohjaus
  • Varustettu uusimman sukupolven Subaru Safety Sense järjestelmällä vakiovarusteena

Myynti ja saatavuus

Solterra: myynti alkaa Q4 2025

Uncharted: myynti alkaa Q4 2025

EOutback: myynti alkaa Q1 2026

*arvioituja toimintamatkalukuja

Lue muita juttuja Subarusta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kempower toimittaa hajautetun megawattilatausjärjestelmän Norjaan

Kempower toimittaa hajautetun megawattilatausjärjestelmän Norjan suurimman päivittäistavaratukkukauppa ASKO:n rekkavarikolle Vestbyssä. Latausasema on ensimmäinen laatuaan Norjassa. Kuva: Scania.

Kempower tukee Norjan suurinta päivittäistavaratukkukauppa ASKO:a tavoitteessa luopua fossiilisista polttoaineista omissa kuljetuksissaan. ASKO on myös yksi Norjan suurimmista kuljetusyrityksistä.

Kempowerin hajautetun megawattilatausjärjestelmän avulla ASKO:n rekat voivat ladata jopa 1,2 MW:n teholla. Kempowerin latausjärjestelmä mahdollistaa dynaamisen latauksen kahden MCS- ja neljän CCS2- Kempower Mega Satellite -lataussatelliitin välillä suurteholatauksella, jotta rekkojen akut täyttyvät kuljettajien lakisääteisen 45 minuutin lepoajan aikana. Latausasema on ensimmäinen laatuaan Norjassa.

Uusi latausasema on tärkeä virstanpylväs Kempowerin ja ASKO:n yli kolme vuotta kestäneessä yhteistyössä ja ASKO:n tavoitteessa muuttaa yhtiön omat kuljetukset fossiilittomiksi. Kempowerin ensimmäinen toimitus ASKO:lle oli keväällä 2022, jonka jälkeen ASKO:n 13 varikolle eri puolille Norjaa on asennettu yli 190 CCS2-latauspistoketta ja kaksi MCS-latauspistoketta, joiden kokonaisteho on 25 megawattia.

Kaksi tehoyksikköä

ASKO Vestbyn uusi latausasema koostuu kahdesta Kempowerin 1,2 MW:n tehoyksiköstä, joista kumpikin on kytketty kolmeen laturiin, Kempower Mega Satellite MCS-laturiin ja kahteen Kempower Mega Satellite CCS2-laturiin.

Latausaseman latausteho on yhteensä 2,4 MW, mikä mahdollistaa MCS:n käytön kahdessa latauspistokkeessa ja CCS2:n käytön neljässä latauspistokkeessa. MCS-lataussatelliitit tukevat 1,2 MW/1500 A latausta ja korkean tehon CCS2-lataussatelliitit 560 kW/700 A latausta.

Yhtenä Norjan suurimmista kuljetusyrityksistä ASKO:lla on päivittäin liikenteessä yli 700 kuorma-autoa, jotka ajavat 60 miljoonaa kilometriä vuodessa, ja näistä noin 200 tulee olemaan sähkökuorma-autoja vuoden 2025 loppuun mennessä.

ASKO Vestbyssä on päivittäin käytössä noin 100 ajoneuvoa, mikä asettaa korkeat vaatimukset käytettävyydelle ja luotettavalle latausinfrastruktuurille. Kahden uuden Kempower Mega Satellite MCS-laturin ansiosta kuljettajat voivat ladata ajoneuvonsa täyteen lakisääteisten taukojen aikana. Sähkö tulee pääasiassa ASKO:n varastorakennusten katolla olevista aurinkokennoista.

”Latausasemalla on yhteensä kaksi 1,2 MW:n ja neljä 560 kW:n laturia, ja kuljettajien lepoaikana voidaan samanaikaisesti ladata neljä kuorma-autoa. Tämä tekee sähkökuorma-autojen käytöstä käytännöllistä ja kannattavaa myös pidemmillä reiteillä”, sanoo ASKO:n logistiikkapäällikkö Marius Råstad.

”Kolmen vuoden tiiviin yhteistyön jälkeen olemme ASKO:n kanssa saavuttaneet tärkeän virstanpylvään: Norjan ensimmäisen kaupallisen MCS-latausaseman. Hajautettu latausjärjestelmämme on tukenut norjalaisia sähköautonkuljettajia vuodesta 2020 lähtien, ja nyt sitä otetaan käyttöön suuremmalla teholla vastaamaan sähkökuorma-autoliikenteen haastavimman segmentin, eli pitkän matkan kuljetusten tulevaisuuden vaatimuksiin. ASKO:n uraauurtava työ elintarviketoimitusten sähköistämiseksi Norjan haastavissa sääolosuhteissa ja maastossa on asettanut alalle uuden standardin. Tämä projekti on epäilemättä tärkeä osa ASKO:n uraauurtavasssa työssä kohti päästötöntä liikennettä”, sanoo Kempowerin Pohjois-Euroopan myyntijohtaja Erik Kanerva.

Vahvat kumppanit mahdollistavat laajamittaisen sähköistämisen

Kempowerin lisäksi ASKO tekee tiivistä yhteistyötä Scanian kanssa, joka toimittaa uuteen megawattiluokan latausinfrastruktuuriin optimoituja sähkörekkoja. Ajoneuvot on sovitettu MCS-latausjärjestelmään, mikä mahdollistaa ajon myös pidemmillä reiteillä tehokkuudesta tinkimättä.

”MCS-lataus avaa täysin uusia mahdollisuuksia sähköisille ja päästöttömille kuljetuksille pidemmillä matkoilla. Me Scania Norjassa haluamme onnitella ASKO:a jälleen kerran siitä, että se on edelläkävijä uuden ja innovatiivisen teknologian käyttöönotossa”, sanoo Scania Norjan toimitusjohtaja Frode Neteland.

Avoin julkinen kuorma-autojen latauspalvelu

ASKO:n uutta latausasemaa valmistellaan myös julkiseen rekkalataamiseen, jotta muut alueella toimivat kuljetusyritykset voivat käyttää asemaa.

Kuljetukset aiheuttavat noin 30 % Norjan kasvihuonekaasupäästöistä, ja kaupallisten kuljetusten osuus on tästä kaksi kolmasosaa. Sähköajoneuvot vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä ja melua sekä parantavat paikallista ilmanlaatua. ASKO on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet ympäristövaikutustensa vähentämiseksi ja haluaa olla edelläkävijä ja roolimalli kuljetusalan muutoksessa.

”Nyt on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta järkevää investoida. Uuden teknologian ansiosta sähkörekat voivat toimia tehokkaammin ja pidemmillä matkoilla, mikä auttaa vähentämään fossiilisilla polttoaineilla toimivien ajoneuvojen käyttöä ja saavuttamaan kansalliset ja kansainväliset ilmastotavoitteet”, toteaa Råstad.

Lue muita Kempower-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //