Koti Blogi Sivu 115

Sähköautoilla edullisempaa kyytipalvelua kaupunkien keskustoissa!

Kuva; BYD.

Bolt ilmoitti tänään uudesta kyytipalvelusta, Little Boltista, joka perustuu täysin täyssähköisiin BYD Dolphin Surf -ajoneuvoihin. Joulukuussa lanseerattava palvelu tuo tarjolle edullisempia liikkumisvaihtoehtoja ja vauhdittaa siirtymistä sähköajoneuvoihin kaupunkien keskustoissa.

”Vaikka LVM:n tuore päätös pakottaa sovellukset käyttämään vanhentunutta teknologiaa, nostaa kustannuksia ja heikentää kilpailua, olemme päättäväisempiä kuin koskaan tuomaan hyötyjä sekä asiakkaille että kuljettajille. Houkuttelemalla palveluun myös hintatietoisempia käyttäjiä kasvatamme kokonaiskysyntää. Se tarkoittaa tasaisempaa matkamäärää, vähemmän joutoaikaa ja ennustettavampia tuloja. Samalla älykkäämpi reittien ja kyytien koordinointi vähentää tyhjiä kilometrejä, pienentää kustannuksia ja minimoi pysäköintipaikan etsimiseen käytettyä aikaa”, sanoo Mikael Uusivuori, Boltin Suomen maajohtaja.

”Nämä hyödyt eivät rajoitu vain lyhyisiin matkoihin tai Little Boltiin, vaan ne tukevat kaikkia kuljettajia luomalla tehokkaamman markkinan.

25 BYDin sähköautoa

Bolt investoi tukeakseen paikallista kalustokumppania Helsingissä hankkimaan yhteensä 25 BYD Dolphin Surf -ajoneuvoa, jotka muodostavat uuden palvelun alkuvaiheen kaluston. Kaluston sujuvasta toimituksesta ja käyttöönotosta vastaa Veho.

Ajoneuvot otetaan käyttöön jo ennen virallista lanseerausta, jotta käyttöönotto sujuu mahdollisimman jouhevasti ja kapasiteetti riittää ennakoituun kysyntään. Tämä ensimmäinen erä luo samalla perustan kaluston laajentamiselle tulevina vuosina.

Boltin ja BYD:n yhteistyö merkitsee uutta askelta kohti vastuullisempaa ja saavutettavampaa kaupunkiliikennettä. BYD:n edistynyt, itse kehitetty täyssähköteknologia yhdistettynä Boltin laajaan käyttäjäkuntaan ja ketteriin liikkumisratkaisuihin luo palvelun, joka parantaa keskustaliikkumisen saavutettavuutta ja edullisuutta.

BYD:n kehittynyt akku- ja turvallisuusteknologia muodostaa kestävän liikkumisen perustan. Tuomalla nämä innovaatiot osaksi Little Bolt -palvelua voimme auttaa kaupunkeja pienentämään hiilijalanjälkeään tinkimättä turvallisuudesta, mukavuudesta tai suorituskyvystä. Dolphin Surf on myös saavuttanut viiden tähden Euro NCAP -turvaluokituksen, jonka vain harva tämän kokoluokan malli saavuttaa”, kertoo BYD Suomen maajohtaja Timo Nikkari.

Kestävämpi kaupunki merkittävillä CO₂-säästöillä

Kompaktit sähköajoneuvot, kuten BYD Dolphin Surf, ovat huomattavasti edullisempia käyttää kuin bensiinikäyttöiset autot, joista iso osa käytössä olevista yksityisautoista koostuu.

Nämä sähköajoneuvot voivat vähentää liikenteen CO₂-päästöjä polttomoottoriautoihin verrattuna. Jokainen käyttöön tuleva Dolphin Surf voi välttää hiilidioksidipäästöjä jopa 1 020 kg kuukaudessa*.

Tarjoamalla kompakteja sähköautoja Little Bolt rohkaisee ihmisiä valitsemaan yhteiskäyttöisen sähköauton polttomoottoriauton sijasta, tukien näin kaupunkien ja EU:n ilmastotavoitteita.

Little Bolt -palvelun tärkeimmät edut

  • Edullisemmat kyydit: Little Bolt, jonka hinnat alkavat 5 eurosta, tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon yksin matkustaville.
  • Täyssähköiset ajoneuvot: 0 g/km CO₂-päästöt ja miellyttävä, hiljainen ajokokemus.
  • Kätevää kaupunkiliikkumista: suunniteltu erityisesti lyhyille ja keskipitkille matkoille kaupungin keskustoissa.
  • Saumaton käyttökokemus: kyydin tilaaminen onnistuu helposti Bolt-sovelluksella.

Uusi kyytivaihtoehto tulee saataville asteittain Suomen suurimmissa kaupungeissa, alkaen Helsingistä. Käyttäjät voivat tilata BYD Dolphin Surf -Little Bolt -kyytejä suoraan Bolt-sovelluksesta.

*Henkilöautojen keskimääräinen CO₂-päästö tieliikenteessä Suomessa on noin 136 g CO₂ kilometriä kohden. (Traficom) Arvio 7500 km kuukausiajoilla.

Lue muita juttuja Boltista.

Lue muita juttuja BYD Dolphin Surfista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nämä sähköautoasiat eivät enää huoleta niin paljon suomalaisia

Kuva: CvB.

Akkujen kestävyys mietityttää enää alle puolta suomalaisista, kun vuonna 2024 osuus oli 56 prosenttia. Parkkihallipalot nostivat ladattavien autojen paloturvallisuuden otsikoihin, mutta autopaloissa ei ole nähtävissä trendinomaista kasvua, sanoo LähiTapiolan johtaja. Kotona ladatessa kannattaa muistaa, että suko-pistorasiaa ei ole suunniteltu sähköauton lataamista varten.

Autojen paloturvallisuus puhutti lokakuun alussa, kun kymmeniä autoja tuhoutui Tampereella autosuojassa syttyneessä palossa. Palo alkoi latauksessa olleen hybridiauton ajoakustosta. Samalla viikolla Keravalla latauksessa ollut sähköauto syttyi palamaan parkkihallissa.

Uutisoiduista paloista huolimatta sähköautopaloissa tai autopaloissa ylipäätään ei ole pitkällä aikavälillä nähtävissä trendinomaista kasvua, sanoo LähiTapiolan liiketoiminnan ohjauksesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

– Ladattavien autojen turvallisuus ja akkujen kestävyys nousee herkästi otsikoihin, mutta isossa kuvassa suomalaisten huolet sähköauton ostamiseen liittyen ovat itse asiassa laskeneet selvästi. Suomalaiset luottavat sähköautoihin entistä enemmän.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan akkujen kestävyys mietityttää enää 48:aa prosenttia suomalaisista, kun vuonna 2024 osuus oli 56 prosenttia. Sähköauton toimintasäde ja sopivuus Suomen ilmasto-olosuhteisiin mietityttävät enää alle 40:ää prosenttia vastaajista, kun vuotta aiemmin nämä mietityttivät lähemmäs joka toista vastaajaa. Myös sähköautojen latausverkon kattavuuteen liittyvät huolet ovat selvästi harvinaisempia. Kyselyt toteutti tutkimusyhtiö Verian*.

Sähköisten ajoneuvojen latausratkaisuja toimittavan ja operoivan Plugitin data osoittaa, että latauspisteillä sattuu harvoin vahinkoja. Plugitin ylläpidossa ja operoinnissa on 18 000 sähköautojen latauslaitetta.

– Näissä latauspisteissä tehdään vuodessa noin 3,5 miljoonaa lataustapahtumaa, ja turvallisuuteen liittyviä ongelmatilanteita raportoidaan äärimmäisen harvoin. Tyypillisesti ongelmatilanteet ovat aurausvahinkoja tai muita mekaanisia vaurioita. Autoa ladatessa paloturvallisuuteen liittyviä vahingot ovat todellisia poikkeuksia, sanoo Plugitin latausverkostosta vastaava johtaja Topi Aaltonen.

Aaltonen korostaa, että oikein suunniteltuna ja toteutettuna latausjärjestelmä havaitsee vikatilanteet ja virran syöttö katkeaa.

– Yleisesti ottaen suurimmat riskit ovat sähköistykseen liittyvät yleiset haasteet, kuten kaapeleiden liitokset, joiden kunnosta ja määräaikaishuollosta on tärkeä huolehtia.

”Jatkojohtoviritelmät kannattaa jättää tekemättä”

Kotilatauksessa Alaviiri nostaa esiin yhden riskin yli muiden: Ohjeiden vastaisen lataamisen tavallisesta suojakosketuspistorasiasta.

Kotivakuutuksen vakuutusehtojen mukaan sähköalan ammattilaisen on tarkistettava olemassa olevien asennusten soveltuvuus ennen kuin kiinteistön sähköverkkoa käytetään sähköauton lataukseen. Lataukseen saa myös käyttää vain sähköauton lataukseen tarkoitettuja latausjohtoja ja laitteita.

– Tavallisia pistorasioita ei ole suunniteltu kestämään jatkuvaa ja korkeaa kuormitusta, Alaviiri korostaa.

– Pistorasia tai usein ulkona talon seinässä kulkeva johto voi kuumentua ja pahimmillaan sytyttää seinän palamaan. Myös kaikenlaiset jatkojohtoviritelmät kannattaa jättää suosiolla tekemättä, sillä ne eivät ole paloturvallisia.

LähiTapiolan kotivakuutuksen vahinkotietojen mukaan sähköautojen kotilataamiseen liittyvät palovahingot ovat kuitenkin harvinaisia.

* Vuoden 2025 kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä 4–11.4.2025 välisenä aikana. Vastaajat edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston tasolla.

Vuoden 2024 kyselyyn vastasi 1 092 henkilöä 12.–19.1.2024 välisenä aikana. Kyselyn vastaajat edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston tasolla.

Lue muita juttuja sähköautoilusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Uudistunut Kia Seltos tulee nyt myös Eurooppaan

Kuva: Kia.

Kia on esitellyt tänään uuden Kia Seltosin, joka vahvistaa Kian SUV-mallistoa saapuen ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Tarjolla on sekä polttomoottoriversio että neliveto.

Ulkopuolen keskeiset nostot ovat:

  • Mitat: Pituus 4 430 mm, leveys 1 830 mm, korkeus 1 600 mm, akseliväli 2 690 mm – tarjoten avaran matkustamon.
  • Edessä: Leveämpi etusäleikkö Kian Star Map -valokuviolla ja dynaamisella tervetulovalojen kuviolla; upotetut ovenkahvat parantavat aerodynamiikkaa ja visuaalista hienostuneisuutta.
  • Sivussa: Kelluva kattolinja ja voimakkaat hartialinjat luovat dynaamisen siluetin, joka ilmentää liikettä myös paikallaan. Kontrastia luovat suojalistat ja satiininhopeiset korostukset korostavat kestävyyttä ja hienostuneisuutta.
  • Takana: Pystysuuntaiset takavalot yhdistyvät takaluukun leveydeltä korostaen leveyttä ja vakautta.
  • Varustetasot: X-Line tumman metallisine viimeistelyineen ja vahvistettuine alahelmoineen viestii jämäkkyyttä ja seikkailullisuutta, kun taas GT-Line tarjoaa urheilullisemman ilmeen virtaviivaisten, korinväristen yksityiskohtien avulla.

Moderni ja älykkäästi optimoitu sisätila

Täysin uuden Seltosin sisätila on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisen liikkumisen kehittyviä tarpeita – olipa kyse työmatkasta, perheen kanssa matkustamisesta, tai kaupunkien ulkopuolelle suuntautuvasta seikkailusta.

Matala kojelauta parantaa etunäkyvyyttä luoden samalla avaruuden tuntua optimoidun tilankäytön mahdollistaessa runsaan pää- ja jalkatilan kaikille matkustajille. Pylväsmäisen Shift-By-Wire (SBW) -vaihteenvalitsimen valinta vapauttaa tilaa keskikonsolissa, ja lisää toiminnallisuutta sekä tilan tunnetta ohjaamoon.

Kuva: Kia.

Mukavuus- ja käytettävyyskohokohtia ovat:

  • Leveä panoraamakatto tuo avaran ja ilmavan tunnelman
  • 64-värinen tunnelmavalaistus on mukautettavissa matkustamon tunnelmaan
  • Premium-tason Harman Kardon-äänentoistojärjestelmä tarjoavaa immersiivisen, korkealaatuisen äänentoiston matkustamon akustiikkaan optimoituna
  • Kia Connect Store mahdollistaa digitaalisen personoinnin ja viihdesisällöt, kuten YouTube ja Netflix

Ajo-ominaisuudet ja voimalinja

Kian uusimmalle K3-alustalle rakennettu uusi Seltos tarjoaa itsevarman, hienostuneen, ja monipuolisen ajokokemuksen. Korin parannettu jäykkyys, parempi äänieristys, ja tasapainoiset alustan säädöt takaavat ajomukavuuden ja vakaan käsiteltävyyden optimoitujen jousitus- ja ohjausjärjestelmien lisätessä vakautta ja hallittavuutta, todetaan Kian tiedotteessa.

Täysin uusi Seltos tarjoaa tehokkaan ja taloudellisen polttomoottorivoimalinjan hybridivoimalinjan liittyessä joukkoon myöhemmin. Polttomoottorivoimalinja koostuu 1,6-litraisesta turboahdetusta T-GDI-bensiinimoottorista, joka tuottaa 180 hevosvoimaa ja 265 newtonmetriä vääntöä, sekä 7-vaihteisesta kaksoiskytkinautomaattivaihteistosta tai 6-pykäläisestä manuaalivaihteistosta.

Kuva: Kia.

Saatavilla oleva neliveto yhdistettynä monivarsituentaan takana ja Terrain Mode -ajotiloihin (joka tarjoaa ajotilan lumelle, mudalle, ja hiekalle) parantaa vakautta ja hallittavuutta vaikeissa olosuhteissa.

Hybridiversio liittyy mallistoon myöhemmin vuoden 2026 aikana tarjoten sähköistetyn voimalinjan lisäksi laajennetun arjen käytettävyyden. Vehicle-To-Load (V2L) -toiminnon avulla ulkoisten sähkölaitteiden käyttö onnistuu auton virralla, ja hybridimalli tuo mukanaan Kian Smart Regenerative Braking System 3.0 -järjestelmän – seuraavan sukupolven teknologian, joka säätää automaattisesti jarrutusenergian talteenottoa liikennevirran ja navigointidatan perusteella energian talteenoton optimoimiseksi.

Kuva: Kia.

Teknologia, turvallisuus sekä käytettävyys harmoniassa

Uusi Seltos asettaa turvallisuuden etusijalle kehittyneen rakennesuunnittelun ja laajan kuljettajaa avustavien järjestelmien kokonaisuuden avulla. Ultralujien terästen ja kuumamuovatun teräksen laaja käyttö parantaa korin jäykkyyttä ja matkustajien suojaa.

Kattava joukko edistyneitä kuljettajaa avustavia ADAs-järjestelmiä lisää ajovarmuutta ja auttaa kuljettajaa säilyttämään hallinnan ja tilannetajun vaihtelevissa ajo-olosuhteissa:

  • Moottoritieavustin 2 (HDA 2)
  • Kaistallapitoavustin 2 (LFA 2)
  • Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä 2 (FCA 2)
  • Katvealueen valvontajärjestelmä ja monitori mittaristossa (SVM)
  • Turvallisen uloskäynnin varoitusjärjestelmä (SEW)

Tuulilasin heijastusnäyttö heijastaa keskeiset ajotiedot suoraan tuulilasiin parantaen tilannekuvaa ja turvallisuutta. Yhdessä nämä järjestelmät auttavat varmistamaan mielenrauhan sekä kuljettajalle että matkustajille.

Laajojen turvallisuusominaisuuksien lisäksi Seltos integroi intuitiivista teknologiaa päivittäisen mukavuuden lisäämiseksi:

  • Panoraamanäyttö, joka yhdistää kaksi 12,3 tuuman näyttöä ja erillisen ilmastoinnin hallintapaneelin
  • Generatiivisella tekoälyllä toimiva AI Assistant (ei saatavilla suomeksi)
  • Langattomat OverThe-Air (OTA) -ohjelmistopäivitykset järjestelmien pitämiseksi ajan tasalla
  • Digital Key 2 -älypuhelinavain turvalliseen ajoneuvon avaamiseen ja jakamiseen

Luokassaan johtava 536 litran (VDA) tavaratila ja joustavat säilytysratkaisut, mukaan lukien kaksitasoinen taitettava tavaratilan lattia, tekevät Seltosista erinomaisen sekä arkeen että viikonlopun retkille.

Uusi Seltos lanseerataan Suomessa vuoden 2026 aikana.

Kuva: Kia.

Uusi Kia Seltos 

  • Mitat: P 4 430 mm, L 1 830 mm, K 1 600 mm, akseliväli 2 690 mm
  • Voimalinja: 1,6-litrainen T-GDI-bensiiniturbo, 180 hv / 265 nm
  • Vaihteisto: 6-vaihteinen manuaali / 7-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti
  • Vetotapa: 2WD / AWD
  • Jousitus: Joustintukijousitus edessä / monivarsituenta takana
  • Tavaratilan tilavuus: 536 litraa

Lue muita Kia-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Shellin taru päättyi — katso tästä historiallisia kuvia suomalaisista Shell-asemista

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Autotodayn sivuilla on vuosien kuluessa julkaistu juttusarjaa nimeltä Päivän huoltoasema.

Sarjassa on julkaistu kuvia vanhoista huoltoasemista ja mukana on kaikkiaan 19 Shellin asemaa.

Mukana on asemia muun muassa Helsingistä, Porista, Kankaanpäästä, Espoosta, Turusta ja Närpiöstä.

Vanhimmat asemat ovat 1920-luvulta.

Katso tästä Shell-huoltoasemat.

Katso tästä Päivän huoltoasema -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Roima korotus Espoon parkkimaksuihin!

Moni suomalainen pitää pysäköinnin maksullisuudesta kertovaa kylttiä epäselvänä. Kuva: Väyllävirasto.

Espoon maksullisten kadunvarsipaikkojen hinnoittelu muuttuu 1.1.2026 alkaen. Jatkossa pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa 3,5 €/h ja 2. vyöhykkeellä 2,5 €/h.

Muutos ei vaadi toimenpiteitä Espoossa pysäköivältä. Vuoden 2026 alusta pysäköintimaksu veloitetaan maksupalveluoperaattoreiden toimesta uuden hinnaston mukaan.

Tällä hetkellä ykkösvyöhykkeellä maksu on 2 €/h ja kakkosvyöhykkeellä 1 €/h.

Maksullista kadunvarsipysäköintiä ja maksuvyöhykkeitä myös laajennetaan alueellisesti vuoden 2026 aikana. Maksullisiksi muuttuvat ne pysäköintipaikat, jotka sijaitsevat keskeisillä sijainneilla, hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä.

Muutoksia saattaa tulla myös maksullisuuden kellonaikoihin sekä täyssähköautoille myönnettyyn pysäköintialennukseen. Muutokset tarkentuvat vielä laajennuksen suunnittelun edetessä ja niitä koskevat pysäköinnin periaatteet esitetään kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi kevään aikana.

Kaupunki myös hakee sisäministeriöltä lupaa korottaa 1. vyöhykkeellä määrättyjä pysäköintivirhemaksuja 60 eurosta 80 euroon.

Hinnankorotus, maksullisen pysäköinnin laajentaminen sekä pysäköintivirhemaksun korotuksen hakeminen hyväksyttiin Espoon valtuustossa 8.12.2025 osana vuoden 2026 talousarviota ja taloussuunnitelmaa.

Lue myös

Nelinkertainen rallin maailmanmestari Mikkelissä Toyotan WRC-auton rattiin

Nyt Suomessa ei ole enää Shell-asemia!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Nelinkertainen rallin maailmanmestari Mikkelissä Toyotan WRC-auton rattiin

Kuva: Mikua.

Rallin nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen pukee ajohaalarin ylleen ja palaa vuosikymmenten tauon jälkeen erikoiskokeille. Mäkinen ajaa nolla-autoa SM-kauden avaavassa Mikkelin 60-vuotisjuhlarallissa 17.1.2026.

Joitakin edustustehtäviä mies on vuosien saatossa tehnyt, mutta käytännössä Mäkistä ei ole ralleissa ratin takana nähty sen jälkeen, kun hän lopetti aktiiviuransa kauteen 2003.

Nolla-auto toimii kilpailunjärjestäjän alaisuudessa ja tarkistaa erikoiskokeet viimeisenä ennen kuin kilpailijat lähtevät liikkeelle.

Mäkinen, 61, lähtee etuautotehtävään täysverisellä Toyota Yaris WRC:llä. Kyseinen yksilö on Puuppolassa tehty testiauto, lajinsa viimeinen edustaja.

– Nämä viimeiset WRC-autot ovat niin hienoja, että sen takia kiinnostaa ajaa, nimenomaan näillä, Mäkinen naurahtaa.

Mäkinen ajoi Toyota Yaris WRC:llä testiä noin 5 500 kilometriä, kun autoja rakennettiin ja kehitettiin. Kun Toyota ilmoittautui rallin MM-sarjaan, loppuivat Mäkisen ajot testikiellon myötä.

– En minä vuoden 2016 jälkeen ole ajanut näillä tiellä ollenkaan. Silloin tällöin käydään autoja ulkoiluttamassa ja se on aina todella huikea kokemus, Mäkinen hymyilee leveästi.

Rallihistoriaa Puuppolasta

Testiajojen päätyttyä Tommi Mäkisestä tuli Toyota Gazoo Racing WRT:n tallipäällikkö. Tuolloin Puuppolan pajalla sai alkunsa Toyota Yaris WRC, jonka suorituskyky nostettiin nopeasti rallimaailman huipulle.

– Me muutettiin vanhoja perinteitä. Teimme heti alkuun neljä testiautoa ja kaksi erillistä testaussetuppia, Mäkinen kuvailee WRC:n alkumetrejä.

Suomesta on pitkä matka lähteä testaamaan autoja, joten rallitalli päätyi hankkimaan testaustukikohdan Espanjasta, Barcelonan kupeesta. Autoja ei tarvinnut lähteä kuljettamaan edestakaisin, ainoastaan miehet lensivät paikasta toiseen.

– Autojen siirtäminen olisi ottanut suunnilleen viikon suuntaansa. Meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta sellaiseen.

Uuden auton kehittäminen vaati testiajoa erilaisissa olosuhteissa valtavan paljon. Mäkisen arvion mukaan testikilometrejä Toyota Yaris WRC:lle kertyi yli 20 000. Auto oli liikkeellä useammin kuin joka toisena päivänä.

– Luulen, että se oli ratkaiseva juttu. Saimme riittävästi kokemusta ja tietoa. Säädöt piti saada kohdalleen just eikä melkein, Mäkinen muistelee.

Toyota Yaris WRC oli menestys – Toyota saavutti autolla kaksi tiimimestaruutta vuosina 2018 ja 2021 ja kolme henkilökohtaista mestaruutta, virolainen autokunta Ott TänakMartin Järveoja 2019 ja Ranskan kestomenestyjä Sébastien OgierJulien Ingrassia 2020 ja 2021.

“Hienoin suunta WRC-maailmassa”

Tommi Mäkinen innostuu käynnistämään Toyota Yaris WRC:n haastattelun lomassa. Auto hörähtää kauniisti käyntiin. Silmät sulkiessa voi kuvitella olevansa Lutakon huoltoparkissa, keskellä kiivaan MM-rallin tiimellystä. Toyotan ääni nostaa sykettä ja suupielet kohti korvia.

Mies muistelee erityisellä lämmöllä sitä ajanjaksoa, jossa sai olla mukana – kehittämässä ja rakentamassa autoa. Mäkinen kuvailee tuota aikaa hienoimmaksi suunnaksi WRC-maailmassa.

– Edelliset autot olivat aika paljon kesympiä, näihin annettiin lisää tehoja. Myös aerodynamiikkaan panostettiin, autoissa on valtavasti downforcea määrätyssä nopeudessa. Mitä kovempaa ajat, sen kovempaa se painaa maahan, Mäkinen kuvailee.

Autoissa on Mäkisen mukaan “joku 400 heppaa” tehoa ja tehopainosuhde niin kova, että autot kulkevat todella nopeasti.

– Kyllä niillä pystyy ajamaan hiljaakin. Mutta mukavampi on ajaa kovasti, Mäkinen nauraa.

Ralli pitää otteessaan

Vaikka Tommi Mäkinen lopetti uransa rallin MM-sarjassa kuljettajana vuonna 2003 ja Toyotan tallipäällikkönä 2020, on laji pitänyt tiiviisti otteessaan – penkkiurheilijana.

– Television välityksellä olen seurannut MM-sarjaa ihan koko ajan, varsinkin kauden päätöskilpailu Saudi-Arabiassa oli pakko katsoa. Se oli kuljettajille varmasti maailman typerin kilpailu, Mäkinen veistelee.

Katsojat kilpailu piti miehen mielestä otteessaan, sillä koskaan ei tiennyt mitä rallissa tapahtuu ja kenelle.

– Kuljettajat vaihtoivat renkaita yhtä paljon yhdessä kilpailussa kuin koko kauden aikana. Tiedän poikien tunteet ratin takana, ei missään tapauksessa ollut helppo kilpailu.

Rallin MM-sarja teki 10-vuotisen sopimuksen Saudi-Arabian kanssa rallin järjestämisestä. Uutinen kohahdutti rallimaailmaa, eikä syyttä.

– Olosuhteet ovat liian karkeat nykyajan ralliautoille. Dakar-autot ovat erikseen, ne on tehty tuollaisia kisoja varten, Mäkinen pohtii.

Saudi-Arabian kilpailun myötä päättyi myös lajin kahden maailmanmestarin, Kalle Rovanperän ja Ott nakin urat rallissa.

– Onneksi uusia kuljettajia tulee koko ajan. Sitähän se on aina ollut, entisiä lähtee ja uusia tulee tilalle, Mäkinen hymyilee.

Talvirallista piristysruiske

Toyotan WRC-ajoilta Tommi Mäkisen talliin jäi kaksi WRC-Yarista: auto, jolla Ott Tänak voitti maailmanmestaruuden vuonna 2019 ja Puuppolassa kehitetty testiauto.

Mies kävi ulkoiluttamassa WRC-autojaan viime talvena jääradalla, sillä siellä niillä voi suhteellisen huoletta ajaa. Samalla syttyi kipinä talvirallin ajamisesta.

– Sitten tuli puheeksi Mikkelin SM-ralli. Varsinkin jos on hyvä talvikeli, niin Mikkelissä on upeat tiet. Tämä on mukava piristysruiske, Mäkinen sanailee.

Talvi on tällaisille autoille paras vuodenaika: Kunnon talviolosuhteissa auto ei kulu samalla tavalla kuin muina vuodenaikoina. Jääradalla ei ole hiekkaa eikä kiviä.

Loppuvuosi 2025 ei ole ollut suotuisa tammikuisen talvirallin järjestäjille. Vaikka lunta ei Etelä-Savossa vielä ole maassa, ei Mäkinen heitä ajohanskoja syrjään.

– Lunta, penkkoja ja sopiva pakkaspäivä auringonpaisteessa, sitten olisi todella nautinnollista ajella Mikkelissä. Vähän talventulo meinaa viivästyä, mutta toivotaan, että se tulee.

Rallin SM-kausi käynnistyy Mikkelissä 17.1.2026. Mikkelin Urheiluautoilijat juhlii samalla seuran 60-vuotista taivaltaan – ja ainakin juhlien kutsuvierasosaston julkistaminen aloitettiin hienoimmalla mahdollisella tavalla. Tommi Mäkinen sekä aito ja alkuperäinen Toyota Yaris WRC ovat menossa mukana, kun SM-kausi starttaa!

mikua.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nyt Suomessa ei ole enää Shell-asemia!

Kuva: St1.

Energiayhtiö St1 on saanut päätökseen asemaverkostonsa uudistuksen ja toimii jatkossa yhtenäisesti St1-brändin alla. Suomessa yli 170 Shell-brändättyä asemaa on muutettu St1-asemiksi, ja verkosto kattaa nyt noin 470 St1-asemaa eri puolilla maata.

Muutos on osa laajempaa Pohjoismaissa toteutettua kokonaisuutta, jossa yhteensä noin 630 Shell-brändättyä asemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on uudelleenbrändätty St1-asemiksi.

Tämän myötä pohjoismainen St1-verkosto käsittää noin 1 250 energia-asemaa. Samalla yhtiö on yhtenäistänyt asemaverkostonsa palvelutarjontaa sekä laajentanut sähköautojen latausverkostoa ja raskaan liikenteen biokaasujakelua.

Huhtikuussa alkanut muutostyö valmistui Suomessa ja Norjassa marraskuussa, ja Ruotsissa jo elokuussa. St1 on aiemmin operoinut sekä St1- että Shell-brändättyjä asemia Suomessa ja Ruotsissa, kun taas Norjassa kaikki yhtiön asemat ovat tähän asti toimineet Shell-brändin alla.

St1 solmi pitkäaikaisen lisenssisopimuksen Shell-brändin käytöstä vähittäismyynnissä, kun se osti enemmistön Shellin polttoaineiden jalostukseen ja myyntiin liittyvistä liiketoiminnoista Suomessa ja Ruotsissa vuonna 2010 sekä Norjassa vuonna 2015.

Nykyinen sopimuskausi on päättymässä ja St1 siirtyy kokonaan oman brändinsä käyttöön.

Yhtenäinen ja kattava St1-asemaverkosto Pohjoismaissa

Uudelleenbrändäyksen myötä St1 on uudistanut ja yhtenäistänyt koko pohjoismaisen asemaverkostonsa palvelutarjontaa, tavoitteenaan vahvistaa asiakaskokemusta entisestään. 150 miljoonaa asiakaskäyntiä vuodessa palveleva verkosto on toiminut keskeytyksettä koko uudistuksen ajan – myös muutosten keskellä.

Pohjoismainen St1-verkosto tarjoaa kattavat palvelut: polttoaineiden jakelun, kasvavan määrän sähköautojen latauspisteitä, biokaasun tankkauspisteitä raskaalle liikenteelle sekä autopesupalveluita. Lisäksi asemien yhteydessä toimii myymälöitä ja ravintoloita.

Uudistuksen yhteydessä St1 on laajentanut sähköautojen latausverkostoaan ja raskaan liikenteen biokaasujakeluverkostoaan.

St1 tarjoaa pikalatauspalveluita jo 42 asemalla Suomessa, joista kymmenen asemaa on avattu kuluvan vuoden aikana. Kaikkiaan lataus on nyt mahdollista 170 St1-asemalla Pohjoismaissa.

Ensimmäiset ensisijaisesti sähköautoilijoille suunnatut asemat on avattu Ylöjärvelle ja Osloon – ne tarjoavat 400 kW:n suurteholatauspisteet sekä autopesun ja myymälä- ja kahvilapalveluita.

Lisäksi St1 on vahvistanut raskaan liikenteen nesteytetyn biokaasun (LBG) jakelua: kuluvan vuoden loppuun mennessä Suomessa on mahdollista tankata seitsemällä asemalla ja Pohjoismaissa yhteensä 13 asemalla. Tavoitteena on kaikkiaan yli 50 LBG-aseman verkosto Pohjoismaissa vuoden 2028 loppuun mennessä.

“Asiakkailtamme saatu palaute on todella lämmittänyt meitä. Olemme saaneet kiitosta siitä, että olemme uudistuksen yhteydessä säilyttäneet asiat, jotka ovat heille tärkeitä. Helmisimpukka-ravintolat tarjoavat yhä asiakkaillemme heidän suosikkituotteitaan – saman ammattitaitoisen ja ystävällisen henkilökunnan palvelemana, nyt vain entistä modernimmissa puitteissa”, sanoo Juha Vanninen, myynti- ja verkostojohtaja, St1 Suomi.

Laaja verkosto tukee St1:n energiasiirtymää

Yhden brändin strategia ja laaja, yhtenäinen asemaverkosto Pohjoismaissa muodostavat vahvan perustan St1:n energiasiirtymän toteuttamiselle ja pitkäjänteiselle, kannattavalle kasvulle.

“Energiasiirtymän tärkein tavoitteemme on lisätä vähäpäästöisten energiamuotojen osuutta. Yhtenäinen, pohjoismainen St1-verkosto tarjoaa meille tehokkaan kanavan tuoda yhä enemmän vähäpäästöisiä tuotteita asiakkaidemme saataville”, sanoo Daniel Wandebäck, Head of Sales and Retail, St1 Nordic.

Vähäpäästöisten tuotteiden jakeluverkoston laajentamisen lisäksi St1 myös tuottaa vähäpäästöisiä energiamuotoja. Yhtiön vähäpäästöisen energiantuotannon portfolioon sisältyvät uusiutuva lentopolttoaine (SAF) sekä biokaasu ja uusiutuva diesel (HVO) tieliikenteen ja meriliikenteen tarpeisiin. Aiemmin tänä vuonna St1 avasi ensimmäisen aurinkopuistonsa Göteborgissa, Ruotsissa.

Lisäksi St1 kehittää aktiivisesti useita tulevaisuuden energiaratkaisuja. Niihin kuuluu muun muassa Biorefinery Östrand, jonka tavoitteena on tuottaa uusiutuvaa lentopolttoainetta (SAF) ja uusiutuvia RFNBO-polttoaineita (Renewable Fuels of Non-Biological Origin) metsäteollisuuden sivuvirroista. Yhtiö panostaa lisäksi tuulivoiman tuotannon kehittämiseen sekä investoi energiasiirtymään öljynjalostamollaan Göteborgissa. Maaliskuussa St1 ilmoitti 13 miljoonan euron investoinnista ruotsalaiseen Novatron Fusion Groupiin (NFG) tavoitteenaan edistää fuusioenergian kaupallistamista.

”Energiasiirtymään ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. Tarvitsemme monipuolisia energian tuotantotapoja, ja St1 investoi niihin, joihin uskomme vahvimmin. Haluamme vauhdittaa siirtymää kohti vähäpäästöistä tulevaisuutta ja myös varmistaa energian toimitusvarmuuden asiakkaillemme. Samalla kun kehitämme uutta, on tärkeää huolehtia siitä, että nykyiset ratkaisut toimivat luotettavasti”, Wandebäck jatkaa.

Lue muita juttuja St1:stä.

Katso tästä juttuja Shellistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Trucksilta kaupunkikuljetuksiin suunniteltu sähköauto

Kuva: Volvo Trucks.

Volvon akkusähkökäyttöinen keskiraskas kuorma-auto – Volvo FL Electric – tulee nyt saataville malliston kevyimpänä 14 tonnin versiona uudistetulla akkuvalikoimalla. Tämä tekee siitä ihanteellisen kuljetusvälineen kaupunkiympäristöön.

Volvo FL -keskiraskas kuorma-auto oli yksi Volvon ensimmäisistä malleista, joka tarjottiin täyssähköisellä voimansiirrolla, ja siitä lähtien monet kuljetusyritykset ovat ottaneet sen käyttöönsä. Sen kompaktit mitat sopivat erinomaisesti ahtaille kaupunkikaduille ja ovelta ovelle -toimituksiin, ja sähköinen voimalinja pitää melutason alhaisena sekä pakokaasupäästöt nollassa.

Samaan aikaan kun Volvo laajentaa sähkökuorma-autotarjontaansa kattamaan yhä useampia kuljetussegmenttejä, tämä uusi Volvo FL Electric -malli 14 tonnin kokonaispainolla on malliston kevyin vaihtoehto kokonaismassan ja asennetun akkukapasiteetin suhteen.

Volvo FL Electricin uusi versio on saatavilla useilla akseliväleillä, akselikonfiguraatioilla ja akkukokoonpanoilla, jotta jokainen asiakas voi räätälöidä kuorma-autonsa tarpeiden mukaan.

Akkujen muoto ja sijoittelu varmistavat, etteivät ne häiritse rungon päällirakenteiden asennuksia. Lisäksi uusi Volvo FL Electric -versio on entistä ketterämpi, sillä ajoneuvon leveys voi olla jopa 2,4 metriä.

Uudet akut ovat saatavilla useissa Volvon sähkökuorma-automalleissa – aina uudesta 14 tonnin FL Electricistä sekä 16- ja 18-tonnisista FL Electriceistä Volvo FE Electric -versioihin asti, joiden kokonaispaino on jopa 26 tonnia.

Volvon FL- ja FE-sähkökuorma-automallien sähköversiot ovat olleet markkinoilla vuodesta 2019 lähtien ja niitä myydään useilla markkinoilla Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa.

Volvolla on kahdeksan akkukäyttöistä sähkökuorma-automallia tuotannossa, ja yhtiö on myynyt yli 5 700 sähkökuorma-autoa maailmanlaajuisesti.

Faktatiedot:

  • 14 tonnin Volvo FL Electricin toimintamatka on jopa noin 200 km riippuen kuormasta, ajotavasta, ympäristön lämpötilasta ja muista tekijöistä
  • Käytettävissä oleva akkukapasiteetti 145 kWh
  • Sähkömoottorin teho 180 kW
  • Maavara 240 mm 14 tonnin kuorma-autossa
  • Akselivälit vaihtelevat 3800 mm:stä 6500 mm:iin
  • DC-lataus 20–80 % kestää noin 1,28 tuntia kahdeksalla akkuyksiköllä
  • Uuden 14-tonnin Volvo FL Electricin tuotanto alkaa vuoden 2026 jälkipuoliskolla

Lue muita juttuja Volvo Trucksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo törmäsi ensin jalankulkijaan ja hetken päästä bussiin!

Kuva: CvB.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tänään aamulla ennen kahdeksaa ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli törmännyt jalankulkijaan Siltakyläntiellä.

Pian tämän jälkeen poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ja linja-auton välisestä kolarista Suutarilantiellä.

Sama henkilöauto oli osallisena kummassakin onnettomuudessa. Jalankulkija loukkaantui Siltakyläntien onnettomuudessa. Hän ei ole hengenvaarassa.

Suutarilantien kolarissa ei syntynyt henkilövahinkoja.

Poliisi epäilee tapahtumiin liittyen alustavasti törkeää rattijuopumusta ja törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Lue myös

Vaaralliset somehaasteet ja luistattelu eivät kuulu liikenteeseen!

Poliisi kaipaa havaintoja: Vakavasti loukkaantunut nainen löydettiin Hyvinkäällä ajoradalta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vaaralliset somehaasteet ja luistattelu eivät kuulu liikenteeseen!

Kuva: CvB.

Liikenneturvan kyselyssä nuorista vain harva kertoo osallistuneensa somehaasteeseen, jossa on rikottu liikennesääntöjä tai toimittu muuten vaarallisella tavalla. Useampi on kuitenkin ollut kyydissä, kun kaveri on tarttunut haasteeseen.

Osa myös myöntää yllyttäneensä kuljettajaa riskinottoon. Liikenneturva korostaa, että vaaralliset somehaasteet, luistattelu tai muu temppuilu eivät kuulu liikenteeseen.

Liikenneturvan 15–24-vuotiaille suunnatussa kyselyssä* ainoastaan muutama kertoo osallistuneensa itse somehaasteeseen, jossa on rikottu liikennesääntöjä tai toimittu vaarallisella tavalla. Yleisempää somehaasteisiin osallistuminen oli nuoremmilla vastaajilla. Yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, ettei osallistuisi somehaasteeseen, jossa rikotaan liikennesääntöjä.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Niklas Gullfors toteaa, että sosiaalisessa mediassa kiertävät haasteet liikenteeseen ovat ilmiönä huolestuttava.

”Somessa näkyvät temput tehdään usein suljetuilla alueilla tai kokeneiden kuljettajien toimesta – arjessa olosuhteet eivät ole samanlaiset. Temput eivät vaaranna pelkästään kuljettajaa vaan tulilinjalle voivat joutua myös matkustajat ja jopa sivulliset. Usein niissä rikotaan lakia ja muistoksi voi saada videokuvan lisäksi rikosoikeudellisia seurauksia.”

Talvikelit houkuttavat luistatteluun

Lumentulo lisää houkutusta myös niin kutsuttuun luisutteluun, luistateluun, linttaamiseen, sladitteluun tai penkkajenkkaan, eli auton ohjaamiseen tarkoitukselliseen sivuluisuun. Monesti suoritus kuvataan ja videomateriaali jaetaan sosiaaliseen mediaan.

”Vaikka omaisi tehokkaan ja sopivasti takavetoisen auton, jolla olisi mukava näyttää kavereille, ei pelleily kuulu liikenteeseen. Linttaamista voi kokeilla suljetuilla ajoradoilla, ei liikenteessä”, Gullfors painottaa ja muistuttaa sivutörmäyksen vaarallisuudesta.

”Jos sivuluisu lähtee lapasesta, suurimmat törmäysvoimat kohdistuvat usein auton kylkeen. Kyljessä on vähemmän suojaavia elementtejä kuin auton keulassa ja liikenneympäristössä on pahoja esteitä törmätä: on siltapilareita, kiviä, kallioleikkauksia ja valaisinpylväitä. Somehaasteet unohtuvat nopeasti, mutta seuraukset voivat olla pysyviä.”

Toisen tyhmyyksiin voi puuttua

Liikenneturvan kyselyssä joka kymmenes nuori on istunut kyytiläisenä somehaastetta suorittavalla kuljettajalla. Yli puolet nuorista kertoo puuttuneensa kuljettajan toimintaan, jos hän on ajanut vaarallisella tavalla.

”Vaikka kuljettaja on se, joka vastaa kaikkien kyydissä olevien turvallisuudesta, myös matkustaja voi vaikuttaa. Esimerkiksi juuri puuttumalla tilanteeseen, jossa kuljettaja on luisumassa riskinottoon tai muihin typeryyksiin. Haasteita tai temppuilua ei tule myöskään lietsoa somessa yllyttämällä, tykkäämällä tai jakamalla. Turvallinen ajotaito ei ole temppuilua – se on ennakointia, rauhallisuutta ja vastuuta”, Gullfors neuvoo.

Lue muita juttuja luistattelusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //