Mekon tänään julkaiseman Mobility Barometrin 2025 tulokset paljastavat: yli 45 % suomalaisista ei halua sähköautoa – ja enemmistö vastustaa bensiiniautojen myyntikieltoa. Vuoden 2025 Mobility Barometri paljastaa muutoksen: sähköautoihin liittyvä epäluulo kasvaa läpi Pohjoismaiden, ja Suomi on nyt selvästi skeptisin maa koko alueella.
Jo 45 % suomalaisista sanoo, ettei voisi kuvitella omistavansa, vuokraavansa tai edes leasing-vuokraavansa sähköautoa. Vuonna 2022 vastaava osuus oli 36 %.
Samaan aikaan enemmistö suomalaisista (51 %) vastustaa EU:n suunnitelmaa, jonka mukaan uusien bensiinillä ja dieselillä toimivien autojen myynti loppuisi vuoteen 2035 mennessä. Vain joka viides (20 %) kannattaa kieltoa.
– Sähköistyminen etenee, mutta suomalaiset suhtautuvat siihen realistisesti. Tulokset kertovat ennen kaikkea talouden epävarmuudesta ja siitä, että moni ei koe sähköautoilua vielä aidosti saavutettavana vaihtoehtona, sanoo Sanna Reunanen, Meko Finlandin toimitusjohtaja.
Kuva: Meko.
Reunasen mukaan sähköautojen korkea hinta, epävarma jälleenmyyntiarvo ja epätasaisesti kehittyvä latausverkosto vaikuttavat kuluttajien asenteisiin.
– Auto on suomalaisille edelleen vapauden ja itsenäisyyden symboli. Pitkät välimatkat, vaihtelevat sääolot ja arjen käytännöt vaikuttavat siihen, miten sähköautot koetaan. Moni haluaa toimia ympäristöystävällisesti, mutta ei hinnalla millä hyvänsä, Reunanen summaa.
Polttomoottorikiellot jakavat rajusti mielipiteitä, auton alkuperämaa kiinnostaa – jakaminen ei
Barometrin mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta vastustaa bensiiniautojen kieltoa kaupunkien keskustoissa, enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Norjalaiset ja tanskalaiset suhtautuvat rajoituksiin myönteisimmin, mutta sielläkin vastustajia on yhä enemmän.
Yksi yllättävä trendi on kasvava kiinnostus auton alkuperämaata ja merkkiä kohtaan. Neljässä vuodessa niiden merkitys on kasvanut merkittävästi:
43 % sanoo, että automerkillä on heille väliä (vuonna 2022: 35 %)
34 % pitää tärkeänä, mistä maasta auto on peräisin (vuonna 2022: 25 %)
– Epävarmoina aikoina ihmiset hakevat turvaa tutusta ja luotettavasta. Monelle auton alkuperä symboloi arvoja ja laatua. Samaan aikaan uudet kiinalaiset sähköautomallit herättävät sekä uteliaisuutta että epäluuloa, Reunanen arvioi.
Vaikka jakamistaloudesta puhutaan paljon, Suomessa autonjakopalveluiden käyttö on koko Pohjoismaiden alhaisinta. Vain 7 % suomalaisista käyttää palveluja kuten Omago tai 24Go, kun taas Norjassa vastaava luku on 17 %. Silti joka neljäs alle 35-vuotias on käyttänyt tai harkitsee autonjakopalvelua, mikä kertoo hitaasta mutta sukupolvittaisesta muutoksesta.
Mobility Barometer: mitä luvut kertovat Suomesta?
Suomi erottuu Pohjoismaista varovaisuudellaan ja käytännönläheisyydellään.
Pitkät välimatkat, kylmä ilmasto ja latausverkoston hajanaisuus etenkin kaupunkikeskittymien ulkopuolella tekevät sähköautoilusta haastavampaa kuin tiheämmin asutuissa maissa.
Samalla korkea inflaatio ja korkotaso ovat heikentäneet kotitalouksien ostovoimaa.
Liikkumisen rajoituksiin suhtaudutaan kriittisesti, koska auto nähdään osana arjen toimivuutta, ei vain kulutusta.
Meko Mobility Barometri on kattava ja ainutlaatuinen raportti, joka tarjoaa syvällisen ymmärryksen liikkumisen trendeistä ja mieltymyksistä Pohjoismaissa. Yli 4 000 vastaajan näkemyksiin perustuen Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta, se antaa selkeän ja kokonaisvaltaisen kuvan siitä, miten ihmiset liikkuvat tänä päivänä, mitkä tekijät vaikuttavat heidän valintoihinsa ja millaisia toiveita heillä on liikkumisen tulevaisuudesta alueella.
Kyselyn on toteuttanut Demoskop Mekon toimeksiannosta 3.–13. heinäkuuta 2025, ja siihen osallistui 4 006 yli 18-vuotiasta vastaajaa.
Hyundai Motor Group (jäljempänä Konserni) on ilmoittanut avaavansa uuden, 150 miljoonan euron arvoisen tuotekehityslaitoksen Hyundai Motor Europe Technical Centerin (HMETC) yhteyteen Rüsselsheim am Mainiin, Saksaan. Uuden kampuksen avaaminen on merkittävä virstanpylväs Konsernin sitoutumisessa eurooppalaiseen innovaatioon ja insinööriosaamiseen.
Square Campus -nimeä kantava tuotekehityslaitos on merkittävin investointi HMETC:n tutkimus- ja kehitystoimintaan sitten Round Campuksen avauksen vuonna 2003. Se tukee innovatiivisten, markkinoita johtavien teknologioiden kehittämistä ja tulee näyttelemään keskeistä roolia tulevien Kia-mallien kehityksessä Euroopassa.
Kehittyneet tilat avaavat uusia mahdollisuuksia
25 000 neliömetrin kokoinen keskus on varustettu Konsernin suurimmalla puolikaiuttomalla kammiolla, mikä mahdollistaa rajoittamattomat melu-, tärinä- ja karheustestit (NVH) sekä ohiajomelutestit sääolosuhteista riippumatta.
Square Campuksen kehittyneet dynamometrilaitteistot ovat keskeisessä roolissa kehitystyössä, mahdollistaen ajoneuvojen ja yksittäisten komponenttien kattavan testauksen. Laitteistot tukevat täyssähkö-, hybridi-, sekä polttomoottorivoimalinjoja. Kampus sisältää myös uuden sähköautojen latauslaboratorion, huippumodernin ajosimulaattorin, sekä uudet tilat laajennetulle elektroniikkajärjestelmien kehitykselle – mukaan lukien langattomat OTA-päivitykset, kyberturvallisuuteen liittyvät asiat, ja edistyneet kuljettajaa avustavat ADAS-järjestelmät.
Nämä kehittyneet, alaa johtavat voimavarat mahdollistavat HMETC:lle ajoneuvojen testaamisen todenmukaisissa olosuhteissa. Samalla sen sijainti tehostaa eurooppalaisten asiakkaiden odotuksiin suunniteltujen tulevaisuuden tuotteiden kehitystä. Investointi Square Campukseen on olennainen osa Konsernin strategiaa ja vahvistaa sen asemaa edistyneiden teknologioiden johtajana.
Vaikka prototyyppien testaus todellisissa olosuhteissa pysyy kehitysprosessin olennaisena osana, Square Campus tarjoaa suojaa ulkoisiin testausolosuhteisiin liittyviltä haasteilta ja täydentää Konsernin globaaleja testaus- ja tiedonjako-ohjelmia.
Kestävää suunnittelua ja parempaa yhteistyötä
Square Campus tukee Konsernin ympäristötavoitteita hyödyntämällä kierrätettyjä materiaaleja, aurinkopaneeleja, ja lämpöpumppujärjestelmiä. Tämä heijastaa Konsernin laajempaa sitoutumista kestävien liikkumisratkaisujen kehittämiseen ja nollapäästöjen saavuttamiseen maailmanlaajuisesti vuoteen 2045 mennessä.
Merkittävä laajennus toimii myös perustana HMETC:n tiimin jatkuvalle kasvulle. Henkilöstömäärä on kasvanut 20 % vuodesta 2024, ja organisaatio työllistää nyt yli 500 työntekijää. Investointi osaamiseen ja teknologiaan vauhdittaa integroidun innovaation uutta vaihetta, tuoden yhteen eri alojen asiantuntijoita edistämään Konsernin visiota kestävästä ja yhdistetystä liikkumisesta.
Eurooppalainen kehitystyö jatkuu myös vuonna 2013 avatuissa HMETC:nNürburgringin tiloissa. Kyseistä laitosta laajennettiin tammikuussa 2025 tehdyn 13 miljoonan euron investoinnin ansiosta, jolloin se sai 834 neliömetriä uusia huipputason testausalueita, laboratorioita, sekä työpajatilaa.
HMETC
Hyundai Motor Europe Technical Center, joka sijaitsee Rüsselsheim am Mainissa, Saksassa, on Hyundai Motor Groupin ainoa tutkimus- ja kehityskeskus Euroopassa. Yli 500 erittäin ammattitaitoisen työntekijän voimin HMETC kehittää kestäviä ja ihmiskeskeisiä liikkumisratkaisuita kaikille Konsernin merkeille. HMETC:n tehtävänä on varmistaa, että jokainen Eurooppaan tuleva Konsernin ajoneuvo täyttää eurooppalaisten asiakkaiden korkeat laatuvaatimukset ja on mukautettu kyseisen markkina-alueen tarpeisiin. Painottaen kestävyyttä, yhteiskuntavastuuta, sekä henkilöstön kehittämistä, HMETC pyrkii jatkuvasti asettamaan uusia standardeja innovatiivisille liikkumisratkaisuille.
Poliisi on saanut kesästä asti useita ilmoituksia liikenneturvallisuutta vaarantavasta sähköpolkupyöräilijästä Pirkkalassa. Tiistaina 4.11.2025 poliisi tavoitti kyseisen henkilön.
Epäilty kuljetti ajokiellon aikana yleisellä tiellä moottorikäyttöistä ajoneuvoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Polkupyörä oli muutettu sellaiseksi sähköpyöräksi, johon epäillyllä ei ollut ajo-oikeutta. Polkupyörään oli asennettu moottori. Poliisi määräsi kuljettajalle sakot.
Moottorilla varustetussa polkupyörässä suurin sallittu teho on 1 kW. Moottorin on kytkeydyttävä pois päältä, kun nopeus saavuttaa 25 km/h.
Jos liikenteessä käytetään sellaista sähköistä liikkumisvälinettä, jonka maksiminopeus on yli 25 km/h tai maksimiteho yli 1 kW, tulisi sen olla hyväksytty sopivaan luokkaan kuten mopoksi.
Tällaiset ajoneuvot vaativat myös tyyppihyväksynnän, vakuutuksen ja rekisteröinnin. Kuljettajaa koskee myös ajokorttisäännökset.
Vuonna 1992 lanseerattu Renault Twingo mullisti kaupunkiautojen maailman rohkealla ja iloisella otteellaan. Auto oli valtava menestys: sitä myytiin yli 4,1 miljoonaa kappaletta 25 maassa ja se jätti pysyvän jäljen useisiin sukupolviin innovatiivisella muotoilullaan, tilavalla ja muunneltavalla sisustuksellaan sekä leikkisällä luonteellaan.
Nyt tämä ikoninen malli tekee näyttävän paluun – täysin sähköisenä ja entistäkin älykkäämpänä, todetaan Renaultin tiedotteessa.
Vaikka pienten kaupunkiautojen osuus Euroopan automarkkinoista on nykyään alle 5 prosenttia, kysyntä kompakteille ja edullisille autoille ei ole kadonnut. Haasteena on ollut tarjonnan puute: monet valmistajat ovat vetäytyneet tästä kokoluokasta, koska kilpailukyky, tiukentuneet säädökset ja nykyaikaiset asiakasodotukset ovat vaikeasti yhdistettävissä.
Kuva: Renault.
Renault näkee tilanteessa mahdollisuuden. Pitkän kokemuksensa ja osaamisensa pohjalta yhtiö on kehittänyt uuden sukupolven Twingon– Twingo E-Tech electricin – joka määrittelee A-segmentin uudelleen. Se on moderni, täysin sähköinen kaupunkiauto, joka tarjoaa korkean asiakasarvon edulliseen hintaan. Tämä on osa Renaultin laajempaa muutosta, jossa yhdistyvät eurooppalainen tuotantokilpailukyky, nopeutettu tuotekehitys ja sitoutunut henkilöstö.
Twingo E-Tech electric on ensimmäinen malli yhtiön uudessa “Leap 100” -ohjelmassa, jonka tavoitteena on mullistaa koko ajoneuvokehityksen prosessi. Ohjelman nimi viittaa sadan viikon kehitysaikaan ja Twingo E-Tech electric onkin suunniteltu ja rakennettu ennätysajassa – vain sadassa viikossa. Tämä on kaksi kertaa nopeammin kuin aiemmat sähköautomallit.
Kuitenkin samalla on noudatettu Renault-konsernin uusimpia laatuvaatimuksia. Tämä osoittaa Renaultin kykyä vastata nopeasti muuttuvan automarkkinan vaatimuksiin ja vahvistaa yhtiön asemaa sähköisen liikkumisen edelläkävijänä.
Kuva: Renault.
Ikonin uusi aikakausi
Uusi Twingo E-Tech electric yhdistää alkuperäisen Twingon DNA:n nykyaikaiseen muotoiluun. Auto on heti tunnistettava, tilava ja muunneltava: viisi ovea, kaksi erillistä liukuvaa takapenkkiä, taittuva etumatkustajan selkänoja – kaikki vakiona. Sisätilat on optimoitu monipuoliseen käyttöön, tarjoten ennennäkemätöntä joustavuutta tässä hintaluokassa.
Twingo E-Tech electricin suunnittelussa on leikitelty mittasuhteilla. Vaikka auton kokonaispituus on kompakti 3,79 metriä, sen akseliväli on venytetty 2,49 metriin. Tämä mahdollistaa sen, että suuret, 640 mm halkaisijaltaan olevat pyörät voidaan sijoittaa aivan korin kulmiin. Lopputuloksena on auto, jolla on vahva katu-uskottavuus ja persoonallinen ilme. Vaikka Twingo E-Tech electric on ulkoa kompakti, se tarjoaa sisätilat, jotka vastaavat isomman kokoluokan autoja.
Kääntöympyrä on vain 9,87 metriä, mikä tekee siitä ketterän kaupunkiajossa. Takamatkustajille on tarjolla jopa 160 mm polvitilaa, hartialeveys on 1 305 mm ja tavaratilan tilavuus yltää jopa 360 litraan.
Kuva: Renault.
Väri on olennainen osa Twingon identiteettiä. Twingo E-Tech electric lanseerataan neljällä värivaihtoehdolla: punainen, vihreä, keltainen ja musta. Jokainen väri korostaa auton luonnetta ja vuorovaikuttaa valon kanssa tuoden sille lisää syvyyttä.
Renaultin muotoilutiimin tavoitteena oli vangita alkuperäisen Twingon rohkea henki – kompaktit mitat, tilava ja muunneltava sisätila sekä leikkisä, ilkikurinen luonne. Twingo E-Tech electric on iloinen ja eloisa, kaarevine linjoineen ja suurine “silmineen”, jotka antavat sille ainutlaatuisen ilmeen.
Hyvin muunneltava
Sisätiloissa Twingo E-Tech electric tarjoaa modernin ja teknologisesti edistyksellisen kokemuksen. Kaikissa versioissa on OpenR-järjestelmä, joka koostuu 7-tuumaisesta digitaalisesta mittaristosta ja 10-tuumaisesta keskinäytöstä. Näytöt eivät ole vain toiminnallisia, vaan ne herättävät ohjaamon eloon leikkisillä grafiikoilla ja animaatioilla, jotka on kehitetty erityisesti Twingoa varten. Matka alkaa jo sisään astuessa, kun yhteistyössä Jean-Michel Jarren kanssa tehty tervetulomusiikki kutsuu kuljettajan sisään autoon.
Kuva: Renault.
Auto on hyvin muunneltava. Kaikissa versioissa on kaksi erillistä, 17 cm liukuvaa takapenkkiä, joita voi säätää matkustajien tai tavaratilan tarpeiden mukaan. Takapenkkien selkänojat ovat säädettävissä kolmeen asentoon ja niiden selkänojat voidaan taittaa yksittäin, jolloin tavaratila kasvaa yli 1 000 litraan.
Etumatkustajan selkänoja voidaan myös taittaa alas, jolloin kuljetuspituus kasvaa kahteen metriin – mahdollistaen yllättävän suurten esineiden kuljettamisen näin pienessä autossa.
Tavaratilan pohjassa on 50 litran säilytystila, joka soveltuu esimerkiksi latauskaapelin säilytykseen. Säilytystilan kansi avautuu kahdessa osassa, mikä tekee siitä helposti käytettävän myös silloin, kun osa tavaratilasta on jo käytössä.
Kuva: Renault.
Sähköistä ajamista ilman kompromisseja
Twingo E-Tech electric perustuu Renaultin AmpR Small -alustaan. Alusta on muokattu erityisesti kaupunkikäyttöön ja kustannustehokkuuden optimoimiseksi. Etuakseli on sama kuin Renault 5 E-Tech electric- ja Renault 4 E-Tech electric -malleissa, kun taas taka-akseli perustuu Capturin joustavaan yhdystukiakselirakenteeseen.
Voimanlähteenä toimii kompakti ja kevyt 60 kW (82 hv) sähkömoottori. Kevyt kaupunkiauto (evolution-varustetason paino 1 200 kg) ei tarvitse suurempaa moottoria: se kiihtyy 0–50 km/h vain 3,85 sekunnissa. Moottorin tehokkuutta tukee hienosäädetty aerodynamiikka, johon vaikuttavat muun muassa pohjan suojalevyt ja takavalojen siivekkeet. Näiden ansiosta auton CdA-arvo on vain 0,656. One pedal -toiminto helpottaa ajamista ruuhkissa.
Kestävä ja vastuullinen valinta
Twingo E-Tech electric on ensimmäinen Renault-malli, jossa käytetään LFP-akkua (litium-rautafosfaatti). Tämä teknologia hyödyntää yleisesti saatavilla olevia luonnonvaroja, kuten rautaa ja fosfaattia, ja vähentää riippuvuutta kriittisistä metalleista kuten koboltista ja nikkelistä.
Kuva: Renault.
Lisäksi cell-to-pack-rakenne mahdollistaa enemmän kennoja pienempään tilaan ja alentaa akun kustannuksia noin 20 %. Akun koko on 27,5 kWh ja se tarjoaa 263 km toimintamatkan WLTP-standardin mukaan.
Kylmissä olosuhteissa ajomukavuutta parantaa sisätilojen ohjelmoitava esilämmitys, joka on käytettävissä My Renault -sovelluksen kautta. Esilämmitys varmistaa, että auto on lämmin ja ikkunoiden jäät sulatettuina jo ennen liikkeellelähtöä, samalla säästäen akun energiaa latauksen aikana.
Latausratkaisut on suunniteltu kaupunkikäyttöön sopiviksi. Kaikissa versioissa on vakiona 6,6 kW AC-laturi ja 5 metrin Mode 3 -kaapeli, joka soveltuu erinomaisesti kotilataukseen tai työpaikalla lataamiseen. Akku latautuu 10–100 % noin 4 tunnissa ja 15 minuutissa.
Niille asiakkaille, jotka haluavat käyttää Twingo E-Tech electriciä myös kaupunkialueiden ulkopuolella, on tarjolla lisävarusteena Advanced Charge -paketti. Se nostaa AC-lataustehon 11 kW:iin ja sisältää myös 50 kW DC-pikalatauksen.
Kuva: Renault.
Tällä paketilla lataus 10–100 % onnistuu AC:lla 2 tunnissa ja 35 minuutissa, ja DC-lataus 10–80 % vain 30 minuutissa. Paketti on saatavilla kaikkiin versioihin edulliseen hintaan.
Twingo E-Tech electric lanseerataan alle 20 000 euron lähtöhinnalla, ja myös huippuvarustellut versiot pysyvät houkuttelevan hintaisina. Auto valmistetaan Novo Meston tehtaalla Sloveniassa, ja sen myynti alkaa vuoden 2026 alussa Keski-Euroopan markkinoilla.
Pohjoismaiden kylmän ilmaston versiot tulevat myyntiin näillä näkymin aivan vuoden 2026 lopussa.
Tekniset tiedot*
Mitat ja paino
Pituus: 3,789 mm
Leveys: 1,720 mm
Korkeus: 1,491 mm
Akseliväli: 2,493 mm
Etuylitys: 743 mm
Takaylitys: 553 mm
Maavara: 143 mm
Tavaratilan koko jopa 305 dm3 VDA (360 L)
Tavaratilan koko takaistuimet alas taitettuina yli 1000 litraa
Polvitila takana jopa 160 mm
Lastauskorkeus: 745 mm
Paino alk. 1200 kg
Moottori ja akku
Teho: 60 kW (82 hv)
Vääntö 175 Nm
Akkutyyppi: LFP
Akkukoko: 27.5 kWh käytettävissä
Toimintamatka jopa 263 km
Lataus: AC 6.6 kW (AC 11 kW / DC 50 kW lisävarusteena)
Suorituskyky
Huippunopeus: 130 km/h
0 – 50 km/h: 3,85 sec
0 – 100 km/h: 12,1 sec
*auton tyypitys vielä kesken ja siten tiedot saattavat vielä muuttua
Toyotan Kalle Rovanperän Japanin MM-kisa meni pieleen auton osuttua kaiteeseen erikoiskokeella 3.
Rovanperä pääsi jatkamaan kisaa, mutta pyörän ripustus ei ollut kunnossa ja hän jäi 2,5 minuuttia erikoiskokeella. Seuraavalla erikoiskokeella hän vielä jäi lisää ja on nyt perjantaipäivän jälkeen melkein kuusi minuuttia kärjestä.
Kärjessä on nyt Toyotan Sebastien Ogier ja toisena on tallikaveri Takamoto Katsuta. Miesten välinen ero on 7,9 sekuntia.
Kolmantena on niin ikään Toyotalla ajava Elfyn Evans. Hänellä on kärkeen matkaa yli 10 sekuntia.
Paras Hyundai-kuljettaja on sijalla viisi oleva Adrien Fourmaux. Hänellä on matkaa kärkeen 24 sekuntia.
Toyotan Sami Pajari on viidentenä, mutta vain 0,3 sekuntia Fourmauxista.
Kisa jatkuu Suomen aikaa ensi yönä ja lauantaina ajetaan seitsemän erikoiskoetta.
Tampereella auto syttyi palamaan parkkihallissa 1.10.2025. Sisä-Suomen poliisilaitos on yhdessä Pirkanmaan pelastuslaitoksen, vakuutusyhtiön edustajien, tutkinnan kohdeauton maahantuojan sekä monien muiden yhteistyötahojen kanssa selvittänyt palon syttymissyytä.
Poliisi ei epäillyt syttymisen johtuneen rikoksesta, mutta poliisille on säädetty pelastuslaissa velvoite suorittaa poliisitutkinta palonsyyn selvittämiseksi sellaisissa tulipaloissa, joista seurauksena on ollut henkilön kuolema, vakava henkilövahinko tai huomattava omaisuusvahinko. Tässä kyseessä oli huomattava omaisuusvahinko.
Tavanomaisesti palotutkinta suoritetaan yhdessä poliisin tutkijoiden ja pelastuslaitoksen palontutkijoiden kesken. Tutkinnan yhteistyöverkosto on kuitenkin tätä paljon laajempi.
Huoltotyötä tehnyt työntekijä teki kohdekiinteistöstä, Peltokatu 34, hätäkeskukseen ilmoituksen kello 10:49. Ilmoittaja kertoi sähkökäryn hajusta ja vaaleasta savusta rakennuksen tiloissa. Hätäkeskuksen tekemän riskinarvion perusteella tehtävälle, ”Rakennuspalo, pieni”, hälytettiin vastesuunnittelun mukaisesti yksi pelastusyksikkö.
Yksikön saavuttua kohteeseen aloitettiin tiedustelu, joka kohdistettiin koko rakennukseen. Pelastushenkilöstön havaintojen perusteella tiedustelu tarkentui rakennuksen parkkihalliin, jossa todettiin, että savun lähde oli sähkölatauslaitteeseen kytketty ajoneuvo.
Kuva: Poliisi.
Pelastushenkilöstö teki välittömästi päätöksen sammutustoiminnan aloittamisesta sekä ryhtyi organisoimaan sammutushyökkäystä parkkihalliin. Tässä vaiheessa ajoneuvon syttyminen eteni nopeasti ja yllättävästi.
Hälytysvastetta nostettiin pelastuskomppaniamuodostelmaksi kello 11:16, ja tehtävälajiksi muutettiin ”Liikennevälinepalo maan alla, suuri”.
Pelastuslaitos lähetti useita pelastus-, johto-, ja erikoisyksiköitä paikalle. Pelastuslaitoksen lisäksi tilannepaikalla toimi poliisi sekä ensihoito omissa tehtävissään. Pelastuslaitos pystyi rajaamaan palon sen syttymiskerrokseen, ja tulipalo saatiin hallintaan noin 45 minuutin aktiivisen sammutustyön jälkeen.
Maanalainen parkkihalli on haastava kohde pelastustoiminnalle
Kohdekiinteistössä on kaksikerroksinen parkkihalli, jonka päällä on viisi kerrosta toimistotilaa. Palo syttyi päiväsaikaan, joten tilat olivat käytössä ja parkkihallit täynnä autoja. Palo syttyi ja eteni nopeasti sekä levisi muihin, erityisesti viereisten latauspaikkojen sähkö- ja hybridiautoihin.
Parkkihallin luolamaisuus voimisti ja suuntasi paloa. Kattoeristeet ja sähköjohdot putosivat osin alas. Putoavat eristeet tukkivat viemärit ja aiheuttivat tilaan tulvan sammutustöiden aikana.
Voimakkaasta palosta sekä runsaasta savunmuodostuksesta johtuen pelastusviranomainen määräsi koko rakennuksen tyhjennettäväksi ihmisistä. Palon sammuttua rakennus asetettiin käyttökieltoon, kunnes voitiin varmistua, että se on savuton ja kantavat rakenteet olivat säilyneet ehjinä.
Kuva: Poliisi.
Parkkihallin palo-osastokoko oli normaalia suurempi. Osastokoon kasvattamista oli kompensoitu Ympäristöministeriön asetuksen rakennusten paloturvallisuudesta mukaisesti varustamalla se hätäkeskukseen liitetyllä automaattisella paloilmoittimella.
Autohallissa oli myös lämpöön reagoivat ilmaisimet. Laitteisto reagoi vasta pelastuslaitoksen ollessa kohteessa, jolloin käynnistyi myös henkilökunnan omatoiminen poistuminen rakennuksesta. Samalla toimivat paloilmoittimeen liitetyt ohjaukset paloa rajoittavasti sulkien autohallin kerrostasojen välisen palo-osastoivan palosuojaverhon sekä ilmastoinnin palorajoittimet.
Automaattista sammutuslaitteistoa ei kohteessa ole edellytetty, mutta asennettuna sillä olisi arvion mukaan ollut paloa rajoittava vaikutus. Kohteen koneellisella savunpoistolla oli merkittävä vaikutus savun leviämisen estämiseen ja syttymiskelpoisten savukaasujen poistamiseen.
Tulipalosta mittavat vahingot
Tulipalon seurauksena aiheutui miljoonien eurojen eri asteiset vahingot kiinteistölle sekä noin 50 kyseisessä palo-osastossa olleelle ajoneuvolle. On huomioitava, että rakennuksessa oli palon etenemistä rajoittavia tekniikoita käytössä, kuten automaattinen palonsuojaverho parkkihallikerrosten välissä. Tämä vähensi oleellisesti vahinkoja toisen kerroksen tiloihin ja siellä oleviin ajoneuvoihin.
Palo on syttynyt pysäköintihallissa, autorivistön keskellä latauksessa olleesta 2023 vuoden Audi Q7 hybridiautosta, auton ajoakustosta.
Palonsyyntutkinnassa oli jo aiemmin ilmennyt, että palo ei varoitellut eli kolkutellut etukäteen auton haltijaa millään tavoin. Auto oli toiminut aiemmin ongelmitta. Tutkinnassa on poissuljettu mahdolliset muut paloa selittävät tekijät, kuten kiinteistön sähkötekniikka, latausaseman osallisuus tai ulkoiset kaapelivauriot.
Poliisi päättää oman palonsyyntutkintansa, mutta pelastuslaitoksen osalta palontutkinta jatkuu. Sen tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien ehkäisy ja vahinkojen rajoittaminen sekä pelastustoiminnan ja toimintavalmiuksien kehittäminen.
Palo- ja savukaasut ovat myrkyllisiä – altistumista tulee välttää
Palontutkinnan havaintojen mukaan ajoneuvon alkuvaiheen savuamisen aikana pysäköintihallissa on ollut ihmisiä, jotka ovat kulkeneet savuisissa parkkitiloissa jo ennen pelastuslaitoksen tuloa paikalle. Pelastuslaitos muistuttaa, että kaikissa tulipaloissa, mutta erityisesti akkupaloissa muodostuvat savukaasut ovat myrkyllisiä. Altistumista savulle tulee aina välttää.
31.10. auto törmäsi lapseen Espoossa piha-alueella. Lapsi on nyt menehtynyt.
Kyseinen piha-alue on lähellä päiväkotia, jonne kuljettaja oli hetkeä aiemmin tuonut lapsen. Kuljettaja on lapsen huoltaja.
Poliisilla on tiedossa, että huomattuaan tilanteen kuljettaja ryhtyi elvyttämään lasta. Auton kuljettajan ei epäillä olleen päihtynyt, eikä poliisi epäile tilanteeseen liittyvän minkäänlaista tahallisuutta.
Poliisi on puhuttanut silminnäkijöitä ja tehnyt teknistä tutkintaa tapahtumapaikalla. Nyt tutkinta jatkuu kuulusteluin rikosnimikkeellä kuolemantuottamus.
Polestar laajentaa myyntiverkostoaan ja avaa nyt liikkeen Kuopioon yhteistyössä pitkäaikaisen kumppaninsa Wetterin kanssa. Polestar Kuopio on jo merkin viides brändimyymälä.
Ruotsalainen täyssähköisiä premium-autoja valmistava Polestar julkisti tammikuussa uuden globaalin liiketoimintastrategian, jossa se ilmoitti siirtyvänsä entistä aktiivisempaan myyntimalliin. Verkossa tehtävän ostoprosessin rinnalle asiakkaille tarjottiin mahdollisuus tilata auto vaihtoehtoisesti myös suoraan Polestar-liikkeestä Polestar SalesSpecialistin avulla.
Kasvun ja laajentuneen malliston tukemiseksi ja uuden liiketoimintastrategian mukaisesti Polestar on lisännyt läsnäoloaan strategisesti tärkeillä markkina-alueilla ja avannut tänä vuonna yhteistyökumppaniensa kanssa ympäri maailmaa lukuisia uusia liikkeitä. Nyt avattava Polestar Kuopio on Suomen viides liike.
”Vuosi 2025 on ollut meille vahvan kasvun aikaa – olemme tammi-lokakuun rekisteröinneissä kasvaneet peräti 104,6 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. On ilo saada verkostoomme vahva toimija tukemaan Pohjois-Savon kaupallisesti tärkeää markkina-aluetta. Wetteri on ollut luotettava yhteistyökumppanimme Oulussa jo Polestarin alkutaipaleesta lähtien ja osoittanut erinomaista sitoutumista ja rautaista ammattitaitoa pohjoisen asiakkaiden palvelemisessa. Kuopion liikkeen avaaminen on luonnollinen jatkumo menestyksekkäälle yhteistyöllemme”, sanoo Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi.
”Olemme todella iloisia yhteistyön laajentumisesta meille tärkeälle Pohjois-Savon markkina-alueelle. Meillä on Polestarista hyviä kokemuksia jo usean vuoden ajalta ja näemme merkissä paljon kasvupotentiaalia. Merkin myynti on ollut pilotointivaiheessa Kuopion toimipisteessämme vuoden 2025 alusta lähtien. Nyt myymälään on valmistunut upea Polestar-showroom ja lisäksi pääsemme palvelemaan alueen Polestar-asiakkaita huolto- ja varaosa-asioissa. Wetterin tahtotila on profiloitua yhä vahvemmin sähköisten ajoneuvojen jälleenmyyjänä ja kasvava yhteistyö Polestarin kanssa tukee hyvin tätä päämäärää. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan houkuttelevaan Polestar-valikoimaan Kuopion ja Oulun toimipisteisiimme”, sanoo Wetterin toimitusjohtaja Pietu Parikka.
Polestarin verkosto on kasvanut viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Suomessa on nyt Polestar-liikkeet Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa.
Polestar Kuopio sijaitsee osoitteessa Neulalammintie 4. Virallisia avajaisia vietetään torstaina 6. marraskuuta 2025.
Autonvalmistajat tarjoavat laajan värivalikoiman jokaisen kuljettajan makuun – perinteisistä yksivärisistä autoista rohkeisiin sävyihin, jotka saavat päät kääntymään kaduilla. Asiantuntijat korostavat kuitenkin, että käytettyjen autojen ostajat valitsevat autonsa jokseenkin eri prioriteettien mukaan.
Ajoneuvotietoyritys CarVerticalin toista kertaa suorittaman tutkimuksen mukaan suomalaiset autonostajat eivät halua autonsa erottuvan joukosta ja välttävät kirkkaita värejä.
Suomalaisia houkuttelevat vähiten ruskeat ja keltaiset autot
Suomalaiset kuljettajat valitsevat harvemmin kirkasvärisiä autoja ja suosivat sen sijaan yksivärisiä sävyjä. CarVerticalin vuonna 2024 tarkistamista kaikista autoista 26,1 % oli harmaita, 33,1 % mustia, 19,3 % valkoisia, 10,7 % sinisiä ja 4,3 % punaisia.
Vuosien kuluessa sekä harmaa että musta ovat vahvistaneet asemiaan markkinoilla. Vuonna 2000 harmaita autoja oli markkinoilla 17,6 %, ja niiden osuus nousi 22,8 %:iin vuonna 2020. Mustia autoja oli 14,7 % vuonna 2000, ja osuus nousi 27,2 %:iin vuonna 2020. Valkoisen auton suosio oli huipussaan vuosina 2016–2018 noin 27,5 %:n osuudella, mutta on sen jälkeen asteittain hiipunut.
Sinisen auton suosio laski 20,4 %:sta vuonna 2000 11,7 %:iin vuonna 2020. Punaisten autojen osuus on säilynyt varsin vakaana, noin 4–6 % vuosittain.
”Useimmat kuljettajat valitsevat huomiota herättämättömän auton värin, koska eivät halua erottua joukosta. Tähän on myös käytännön syy: harmaa tai musta auto on helpompi myydä kuin vihreä tai keltainen auto, koska tällaisten autojen yleinen kysyntä on korkeampi”, selittää CarVerticalin automarkkinoiden asiantuntija MatasBuzelis.
Vuonna 2024 ruskea oli vähiten suosituin väri Suomessa – niitä oli hädin tuskin 0,1 % CarVerticalin tarkistamista kaikista autoista. Keltainen ei ollut myöskään suosittu vaihtoehto 0,2 %:n osuudellaan.
Kirkasväriset ja mustat autot vaativat enemmän kunnossapitoa
Vaikka jokaisen Euroopan maan automarkkinoilla on omat oikkunsa, eurooppalaiset suhtautuvat väreihin pitkälti samalla tavoin. Harmaa, musta ja valkoinen ovat valtavärejä useimmissa analysoiduissa maissa, kun taas kirkkaita värejä on selvästi vähemmän. Yksivärisiä autoja pidetään laajalti käytännöllisimpinä ja helpoimpina pitää kunnossa.
Ajan kuluessa kirkasväriset autot voivat haalistua auringossa, joten punaista, keltaista tai oranssia mallia ei suositella pysäköitäväksi suoraan auringonvaloon pitkiä aikoja. Ongelma on erityisen silmiinpistävä Etelä-Euroopassa, jossa useimpien vanhempien autojen maali on selvästi haalistunut.
Yksiväriset autot vaativat kuitenkin myös huolenpitoa. Mustat autot ovat erityisen herkkiä pölylle, lintujen ulosteille, hyönteisille ja kasvien jäänteille, jotka voivat jättää jälkiä ja alentaa merkittävästi auton arvoa.
”Harmaan ja valkoisen kaltaiset värit piilottavat pölyn, naarmut ja muut pienet korin viat paljon paremmin. Punaisessa autossa jopa pieni naarmu näkyy selvemmin. Mustia autoja on kuitenkin pestävä useammin kuin muunvärisiä autoja, ja ne näyttävät puhtailta vain yhden päivän pesun jälkeen”, toteaa Buzelis.
Väri valmistajan puumerkkinä
CarVerticalin markkina-asiantuntijan mukaan tummia värejä käytetään usein ensiluokkaisissa malleissa ylellisyyden ja eksklusiivisuuden tunteen luomiseksi. Tällaiset autot ovat kuitenkin vähemmän suosittuja Etelä-Euroopassa kovan kuumuuden, pölyn ja lian vuoksi.
Tummemmat sävyt ovat myös yleisiä limusiineissa sekä lentokenttä- ja hotellikuljetusajoneuvoissa tietyn imagon säilyttämiseksi ja vaateliaiden asiakkaiden odotusten täyttämiseksi.
”Jokaiseen autonvalmistajaan yhdistetään tietyt värit. Historiallisesti italialaiset autot olivat usein punaisia, ranskalaiset sinisiä, englantilaiset vihreitä ja saksalaiset hopeanharmaita. Nämä olivat moottoriurheilun kulta-aikoja, mutta samat värit heijastuvat vielä nykyäänkin joissakin tietyissä malleissa”, lisää Buzelis.
CarVerticalin asiantuntijat suosittelevat käytetyn auton valintaa sen teknisen kunnon perusteella värin sijasta. Jopa kivanvärinen auto saattaa piilottaa sisäänsä peukaloidun ajokilometrimäärän tai vikoja. Buzelis kehottaa myös tarkistamaan maalin paksuusmittarilla sen tarkistamiseksi, onko auto maalattu uudelleen aiemman vaurion peittämiseksi.
CarVerticalin tutkimuksessa analysoitiin ajoneuvojen historiaraportteja, joita yrityksen asiakkaat ostivat elokuun 2023 ja elokuun 2025 välillä. Autojen värit ryhmiteltiin tuotantovuoden mukaan ja luokiteltiin suosion mukaan.
CarVertical toimii 35 maassa ja poimii tietoja yli 900:sta maailmanlaajuisesta tietokannasta, kuten lakien täytäntöönpanoviranomaisilta, kansallisista/valtion rekistereistä, rahoituslaitoksilta ja luokitelluista tietokannoista. Käsittelemällä vuosittain miljoonia ajoneuvojen historiaraportteja yritys voi tarjota trendejä, kattavia ennusteita ja ainutlaatuisia merkityksellisiä tietoja käytettyjen autojen markkinoista.