Oulussa viikonloppuna ruuhkaa Raatinsaaren läheisyydessä

Oulussa järjestettävä Qstock festivaali tuo Ouluun jälleen paljon ihmisiä tulevana viikonloppuna 26. – 28.7.2019.

Ihmisiä on erityisen paljon liikkeellä perjantai- ja lauantai-iltoina sekä yöllä Raatinsaaren läheisyydessä. Muuttuneet liikennejärjestelyt koskettavat kaikkia ja niitä on jo ennen tapahtumaviikonloppua.

Isoon tapahtumaan kannattaa varautua niin festivaalivieraiden kuin muidenkin Oulun keskustassa liikkuvien, jotta tapahtuma sujuisi turvallisesti ilman suurempia häiriöitä.

– Kokemuksesta tiedämme, että itse tapahtuma-alueella juhlat ovat yleensä sujuneet ilman suurempia häiriöitä. Sen sijaan tapahtuma-alueen ulkopuolella ja ohjelman päätyttyä onkin poliisilla ollut sitten enemmän tehtäviä, todetaan poliisin tiedotteessa.

Vaikutuksia auto- ja kevyenliikenteen reitteihin sekä ilmailurajoitus

  • Kuusisaaren sekä Raatin harjoituskenttää ympäröivät tiealueet on suljettu koko festivaaliviikon ajan 22. – 28.7. Samoin kevyen liikenteen väylä Toivoniemestä Raattiin on suljettu.
  • Kulku Pikisaareen tapahtuu festivaaliviikolla vain Tuiran suunnasta.
  • Pikisaaren pysäköintialueet eivät ole festivaalivieraita varten. Väärinpysäköintiä tullaan valvomaan.

Festivaaliviikonloppuna Oulun keskustassa, Raatinsaaren ja Kuusisaaren läheisyydessä sekä torilla on huomattavasti normaalia enemmän jalankulkijoita liikkeellä.

– Sujuvan liikenteen ja turvallisuuden vuoksi autolla liikkumista Merikoskensilloilla sekä edellä mainituilla alueilla kannattaa välttää erityisesti perjantai- ja lauantai-iltoina, mikäli se ei ole välttämätöntä, suosittelee ylikomisario Jyrki Kivirinta.

  • Merikosken siltojen nopeusrajoitus alennetaan 30 kilometriin tunnissa.
  • Silloilla on pysähtymiskielto pohjoisen eli Tuiran suuntaan.
  • Raatin stadionin muurin viereen pystytetään kevyen liikenteen väylälle tilapäinen taksitolppa. Samalla pysähtyminen tien vastakkaiselle puolelle kielletään.
  • Festivaalivieraiden pyöräparkki on Linnansaaressa. Pyörien jättäminen Raatin stadionin muurin seinustalle on kiellettyä, jotta Merikosken siltojen kavennettu pyörätie ei mene tukkoon.
  • Torinrannan Rantakatu suljetaan yleiseltä liikenteeltä perjantaina ja lauantaina klo 18–06. Tonteille ajo, parkkihalliin ajo ja taksiliikenne sallitaan.

Poliisi on hakenut ilmailun rajoittamista Qstock -alueelle. Tilapäinen rajoitusalue EFR1150 KUUSISAARI on voimassa 26.7.2019 klo 9.00 – 28.7. klo 9.00.

Rajoitus koskee miehittämätöntä ilmailua.

Rajoitusalueella lentäminen on mahdollista vain poliisi myöntämällä poikkeusluvalla.

Raatin toiminta palaa normaaliksi vaiheittain. Alueita pidetään suljettuina vain tarvittavan ajan. Ensi maanantaina liikenne alkaa jo olla normaalissa uomissaan.

Alueella liikkuvia kehotetaan kuitenkin edelleen varovaisuuteen, sillä raskaita työkoneita on liikkeellä tiistaihin saakka.

Tapahtuman järjestäjän turvallisuusinfo: https://www.qstock.fi/info/turvallisuus/

Tapahtuman järjestäjän liikenneinfo: https://www.qstock.fi/info/saapuminen/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!