ABC-ketjun bonusjärjestelmä muuttuu

ABC on tähän asti maksanut bensa-ja dieselostoista prosenttiperusteista Bonusta.

Ministeri Berner: Liikenneverkkoyhtiön selvitys keskeytetään

Hallitus sopi huhtikuussa 2016, että liikenne- ja viestintäministerin johdolla valmistellaan esitys liikenneverkon kehittämiseksi liiketaloudellisesti.

WRC: Ogier ohitti päivän viimeisellä pätkällä Tänakin

Monte Carlon kakkospaikasta käytiin tiukka taisto Monte Carlo -rallin iltapäivän erikoiskokeilla. Loppujen lopuksi Fordin Sébastien Ogier nousi 0,3 sekunnin erolla Fordin Ott Tänakin ohi.

PSA Groupin myynti kasvoi kolmantena vuotena peräkkäin

PSA Group käynnisti vuonna 2016 maailmanlaajuisen uudistusprosessin, jonka mukaisesti 121 uutta lanseerausta tullaan toteuttamaan eri puolilla maailmaa vuoteen 2021 mennessä.

Retrorekat kokoontuvat taas toukokuussa Rekkakukossa

Retro Trucks Rekkakukossa -tapahtuma järjestetään Hollolan Kukonkoivussa jälleen lauantaina 6.5.2017.

Hevonen kuoli perävaunun kaaduttua

Vieremällä tapahtui lauantaina noin klo 09.00 liikenneonnetomuus, jossa hevosen kuljetustrailerissa ollut hevonen kuoli.

Pohjanmaalla kokeillaan älykästä tievalaistusta

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt pilottihankkeen tievalaistuksen liikenneperusteisesta ohjauksesta ns. Älykäs-valaistus.

Auto suistui tieltä "tiellä olleen sohjon takia"

Maanantaina klo 15.45 suistui henkilöauto tieltä Kuopion moottoritiellä.

WRC: Ott Tänak lähestyy Neuvillea

Fordin Ott Tänak oli toiseksi nopei Monte Carlo -rallin erikoiskokeella 7.

Päivän urheiluauto: Tsekkiläinen kisa-auto vuodelta 1900

Päivän urheiluauto on jo reilusti toista sataa vuotta vanha. Auto on merkkiä NW 12 HP "Rennweier".