Uusien kaasuautojen määrä melkein kaksinkertaistui viime vuonna — käytettyjäkin tuotiin merkittävä määrä
Vuosi 2018 merkitsi jatkoa kaasuautoilun kasvulle. Traficomin mukaan Suomen teillä alkoi kulkea viime vuonna 2 439 uutta kaasukäyttöistä henkilöautoa, joista 1 161 oli ensirekisteröintejä,...
Autoliitto hakee allekirjoituksia vetoomukseen vapaan liikkumisen puolesta
Autoliitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuonna Autoliitto kerää nimiä vetoomukseen liikkumisen vapauden puolesta. Ihmisillä tulee jatkossakin olla mahdollisuus valita vapaasti itselleen parhaiten soveltuva...
Ralli: Jari Ketomaa tekee paluun SM-sarjaan M-Sportin Fiestalla
Kolminkertainen rallin Suomen mestari Jari Ketomaa ei ole 10 vuoteen ajanut täyttä sarjaa kotimaan rallipoluilla. Tänä aikana mikkeliläinen on kilpaillut MM-sarjan ralleissa sekä Aasiassa...
Perjantaina sinetöidään kevytautojen tulo Suomeen
Suomessa otetaan käyttöön uusi ajoneuvoryhmä, kevytauto, jonka nopeus on rajoitettu 60 kilometriin tunnissa.Kevytautojen käyttöönoton tavoitteena on tarjota nuorille uusi turvallisempi liikkumisen muoto, todetaan Liikenne-...
Nuori nainen menehtyi kolarissa Asikkalassa
Torstaina iltapäivällä Asikkalan Urajärvellä Vierumäeltä Vääksyyn johtavalla tiellä lähti noin 20-vuotiaan naisen ajama henkilöauto heittelehtimään.Naisen auto törmäsi oikea kylki edellä vastaan tulleeseen henkilöautoon, jota...
Hyundai Ioniq -mallit uusiutuvat kesän jälkeen
Kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla Hyundai lanseeraa uudistetut Ioniq hybridistä ja ladattavasta Ioniq plug-in hybridistä. Myös täyssähköinen Hyundai Ioniq electric uusitaan myöhemmin.Uusitut mallit sisältävät Hyundai...
Viime vuonna romutettiin Suomessa ennätysmäärä autoja
Vuonna 2018 Suomessa tehtiin uusi ennätys autojen romutuspoistojen määrässä. Autoja kierrätettiin yhteensä 88 362, joka tarkoittaa 22 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna.- Kierrätysmäärän kasvu on...
Auto ”hypähti tiellä olleista urista”, törmäsi talon seinään!
Henkilöauto ajautui päin asuintalon seinää 16.1.2019 klo 21.25 Porin Hyveläntie 5 kohdalla.Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto oli tulossa Hyveläntietä Porin keskustan suuntaan.// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN...
Maastoautoilla Grönlannin etelärannikolta maan pohjoisimpaan kolkkaan
Seitsemän miestä, kolme autoa ja 5 000 kilometriä jäänpintaa. Islantilais-amerikkalainen retkiryhmä ajoi Grönlannin etelärannikolta maan pohjoisimpaan kolkkaan ja takaisin 20 päivässä.Expeditions7 –nimeä kantanut tutkimusretki...
KymiRingin radalla ajetaan 2020 MotoGP-kisa — myös F1-kisan järjestämistä selvitetään
Iitin Tillolan alueelle on valmistumassa noin 180 hehtaarin alueelle FIM:n ja FIA:n korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. KymiRing on ainoa GP-rata Pohjois-Euroopassa.Alueelle rakentuu ekosysteemi, jossa...











