Työkoneiden liikenneonnettomuuksissa useita kuolemantapauksia vuosittain

Yhteensä 60 traktoria tai moottorityökonetta oli kymmenen vuoden aikana osallisena kuolemaan johtaneessa tieliikenneonnettomuudessa. Onnettomuuksissa kuoli yhteensä 60 henkilöä, todetaan Onnettomuustietoinstituutin tiedotteessa.Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan kuljettajan...

Kolmella piikkimatolla pysäytetty rekka olikin hieman isompi operaatio

Sunnuntaina ykköstiellä tapahtuneen rekan takaa-ajon esitutkinta etenee. Kuljettajan epäillään ottaneen luvatta käyttöön työnantajansa täysperävaunurekan Naantalista sunnuntaina aamupäivällä.Hän ennätti käydä rekalla pääkaupunkiseudulla ja oli palaamassa...

Volvo Trucksin jälkimarkkinointikilpailun voitto Viroon

Volvon kuorma- ja linja-autojen maailmanlaajuisesta jälleenmyyjäverkostosta yli 16 000 henkilöä noin 4500 tiimissä osallistui tämän vuoden VISTA-kilpailuun – maailmanlaajuiseen tapahtumaan, joka järjestettiin ensimmäisen kerran...

Suomi on ajotaidon maailmanmestari 2022!

32. MM Ajotaitokilpailut ajettiin Kroatian Zagrebissa 8.-10.9.2022. Normaalisti joka toinen vuosi järjestettävät kilpailut, jotka nyt kuitenkin koronapandemian vuoksi ovat olleet muutaman vuoden tauolla, keräsivät...

Luvatta käyttöön otetun rekan pysäyttäminen moottoritiellä vaati monta piikkimattoa

Kuljettaja ajoi luvatta käyttöön otettua rekkaa ykköstietä sunnuntaina kello 20 jälkeen.Rekka liikkui Turun suuntaan menevillä kaistoilla.Poliisi antoi täysperävaunulliselle rekalle pysähtymiskäskyn, jota kuljettaja ei noudattanut.Sen...

MAN katsoo IAA-näyttelyssä tulevaisuuteen

Maantiekuljetusten hiilineutraalisuus, logistiikan digitalisaatio ja pula kuorma-auton kuljettajista aiheuttavat perustavanlaatuisia haasteita kuljetusyrityksille.MAN Truck & Bus tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin IAA Transport 2022 -näyttelyssä ja...

Kempowerille iso kauppa Australiaan – pikalatureita 5 300 kilometrin valtatien varteen!

Kempowerin DC-pikalaturit tullaan asentamaan Australian pisimmälle sähköautovaltatielle, jolle Länsi-Australian hallitus on antanut hyväksyntänsä.JET Charge, Australian suurin sähköautojen latausinfran asiantuntija, on valittu latauslaitteiden ja -ratkaisujen...

Kuorma-autonkuljettaja menehtyi ulosajossa Närpiössä

Tänään kello 3.30 tapahtui kuorma-auton yksittäisonnettomuus Närpiön Pirttikylässä valtatie 8 varrella.Asfalttia kuljettanut täysperävaunullinen kuorma-auto oli ajamassa etelään, kun se tuntemattomasta syystä ajoi tieltä törmäten...

Ruotsalainen kaivosyhtiö testaa fossiilivapaata malmin kuljetusta 74-tonnisilla sähkökuorma-autoilla

Ruotsalainen yritys Kaunis Iron investoi täysin fossiilivapaisiin rautamalmin kuljetuksiin. Yhdessä Volvo Trucksin kanssa 74 tonnin* raskaita sähkökuorma-autoja testataan ainutlaatuisessa projektissa.Nykyään Kaunis kuljettaa malmiaan 160...

Dieselkuorma-auton muuttaminen sähkökäyttöiseksi on nyt testausvaiheessa

Stara eRetrofit -hankkeessa on selvitetty Helsingin kaupungin liikelaitos Staran ajoneuvokaluston sähköistämisen mahdollisuudet ja vaikutukset operatiiviselle toiminnalle.TAMKin rooli hankkeessa on ollut muuttaa aurauskäyttöön tarkoitettu dieselkuorma-auto...