Omakotitaloihin Kiteellä tunkeutunut mies varasti kaksi autoa

Poliisi epäilee miehen anastaneen kaksi henkilöautoa varhain tapaninpäivänaamuna 26.12. Kiteen Kesälahdella.Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen klo 04:59, jonka mukaan omakotitaloon tunkeutunut mies oli vaatinut...

Poliisi: ”Miehen hurjasteluun saattoi olla vaikuttavana tekijänä ylikellotettu saksalaisvalmisteinen perheauto”

Liikennepoliisin partio valvoi liikennettä torstai-iltapäivänä Janakkalassa valtatiellä 3, kun partion ohitti henkilöauto kovalla ylinopeudella.Partio mittasi kiirehtijälle nopeudeksi 165 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100.Poliisin tiedotteen mukaan...

Päivän kolarikuva: Liikenneministeri Raimo Vistbackalle osoitettu kampanjapostikortti

Oheinen liikenneonnettomuus sattui Asikkalan Kopsuntiellä.Kuva oli aiheena liikenneministeri Raimo Vistbackalle osoitetussa kampanjapostikortissa, jonka tarkoituksena oli saada määräraha Kopsuontien kunnostamiseen.Katso tästä muut Päivän kolarikuvat.Postikortti tehtiin...

Pää pyörälle karusellissa?

Auton käytön ja siitä aiheutuneen liikenteen runsas kasvu 1950-luvulta alkaen pakotti etsimään ratkaisuja paheneviin ruuhkiin ja ajamisen sujumiseen.Osa ongelmaa pystyttiin hallitsemaan valo-ohjatuilla risteyksillä.Tämän päivän...

Poliisi kaipaa havaintoja eilisestä Kemijärven suojatieonnettomuudesta

Keskiviikkona kello 18.10-18.27 paikkakuntalainen mies jäi tuntemattomaksi jääneen auton tönäisemäksi Kemijärven Luusuantien ja Halosentien yhdistävän liikenneympyrän suojatiellä.Poliisi kaipaa kansalaisten havaintoja tapahtuneesta.Onnettomuudessa osallisena ollut ajoneuvo...

Takaa-ajo päättyi vasta piikkimattoon

Keskiviikkona iltapäivällä kello 12.40 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota valtatiellä 12 Lahden Pekanmäessä henkilöautoon joka puikkelehti muun liikenteen seassa huomiota herättävästi.Poliisin partio päätti pysäyttää kyseisen...

Aura tökkäsi maahan — traktorinkuljettaja lensi tuulilasin kautta ohjaamosta

Joulupäivänä iltakuuden aikaan hätäkeskus ilmoitti auraustraktorille tapahtuneesta onnettomuudesta Tuusniemellä.Auraustilanteessa traktorin aura oli tökännyt yllättäen maahan ja kuljettaja oli lentänyt äkkipysäyksestä johtuen ikkunan läpi ulos...

Tunnistatko nämä Kotkan Motonetin myymälään murtautuneet henkilöt?

Kotkan Motonettiin murtauduttiin perjantaina 20.12.19 00:21 – 02.55 välisenä aikana ja liikkeen tiloista anastettiin huomattava rahasumma.Poliisi pyytää nyt havaintoja kuvassa näkyvistä kahdesta henkilöistä.Havainnot pyydetään...

Asiakas yritti lyödä taksikuskia

Vuorokauden vaihduttua juuri jouluaaton puolelle hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtäväksi mennä Kuopion yliopistollisen sairaalan pihaan, jossa oli taksissa aggressiivisesti käyttäytynyt mies.Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että...

Autotoday 10 vuotta sitten: Poliisin jouluruno: Jouluista peliä vaik on huonoa keliä

Kymmenen vuotta sitten komisario Ilkka Iivari hoiti Kanta-Hämeen poliisilaitoksen tiedotusta. Silloin hän teki joulurunon, joka julkaistiin Autotodayn sivuilla. Iivari jäi eläkkeelle 2014.Katso tästä muita...