Tekniikan Maailma: "Surkeiden talviautojen aika on ohi"

Kaikki autot ovat nykyään melko hyviä talviautoja, todetaan Tekniikan Maailman tiedotteessa. Tiedotteen mukaan kaksi autoa kuitenkin erottui joukosta TM:n talviautovertailussa.

Yllätyskauppa: PSA on ostamassa Opelin GM:ltä

Automotive News Europen mukaan PSA-yhtymä on tänään vahvistanut, että yhtymä keskustelee GM:n kanssa Opelin ostamisesta.Reuters on jo aikaisemmin kertonut, että mahdollinen kauppa voidaan vahvistaa jo muutaman päivän sisällä.PSA:lla ja GM:llä on jo yhteistyötä esimerkiksi katumaasturien valmistuksessa.PSA yhdessä Opelin kanssa muodostaisi Euroopan toiseksi suurimman autovalmistajan Volkswagen perään. PS-Opelin markkinaosuus olisi 16,3 prosenttia, kun VW:n on 24,1 prosenttia.

Opelille uusi jälleenmyyjä

Opel vahvistaa verkostoaan, kun Levorannan Autoliike Oy Sastamalassa aloittaa Opelien myynnin helmikuun alussa.

Päivän automainos: "Saksalaiset arvostavat vain parasta"

Vuonna 1995 Renault Laguna voitti vertailutestin Saksan Auto , Motor und Sport -lehdessä.

Tältä näyttää Opel Crossland X – ensimmäiset viralliset kuvat julkaistu

Opel tuo tänä vuonna markkinoille kokonaan uuden, tila-automaisen kaupunkimaasturin.

Opel Astra-mallistoon uusi varustetaso

Opel Astra-mallisto laajenee. Enjoy- ja Innovation-varustetasot saavat rinnalleen uuden Business-varustetason.

Rekisteröinti – Volkswagen kärjessä vuoden lopussa

3.1.2017 13.30 REKISTERÖINTI: Volkswagen pisti kunnon kirin loppuvuodesta ja teki henkilöautojen rekisteröintimäärässä selvän pesäeron toiseksi jääneeseen Toyotaan. Volkswagenin rekisteröintimäärä oli kaikkiaan 13 197 autoa. Kasvua edelliseen...