Nuorista vain joka kolmas käyttää pyöräilykypärää

30.8.2018 09.10

Liikenneturva selvitti keväällä nuorten käsityksiä pyöräilystä ja pyöräilykypärän käytöstä.

Liikenneturvan nuorisotutkimukseen* vastanneet 15-20-vuotiaat nuoret kertovat turvallisuuden ja halun suojata päänsä olevan suurin syy kypärän käyttöön.

Myös se, että kypärää on käytetty pienestä pitäen ja se, että kypärä kuuluu pyöräilyyn nähtiin syinä käytölle vanhempien toiveiden lisäksi.

Suurimmat esteet kypärän käytölle koettiin olevan hankaluudet sen käytössä ja mukana kuljettamisessa: kypärä hiostaa tai sotkee kampauksen.

Nuorista 61 prosenttia kertoi, ettei käytä kypärää pyöräillessään ja 29 % kertoi käyttävänsä. Kymmenesosa ei pyöräillyt.

Liikenneturvan koko väestölle suunnatussa kyselyssä 13 prosenttia suomalaisista kertoi kaatuneensa tai joutuneensa onnettomuuteen pyörällä viimeisen kolmen vuoden aikana.

Onnettomuuteen joutuneista yli kolme neljästä kertoi onnettomuuden olleen kaatuminen ilman muita osallisia.

*Liikenneturva selvitti nuorten asenteita liikenteessä kyselytutkimuksella maalis-huhtikuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 625 15-20-vuotiasta nuorta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän