Hämeen poliisilla oli 602 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtävämäärä on normaali keväisenä viikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla.
Lahden Uudenmaankadulla kaksi henkilöauton kuljettajaa mittautti poliisin tutkaan reilut ylinopeudet. Samaan aikaan tutkaan 123 km/h ajaneiden miehen ja naisen epäillään ajaneen kilpaa kuudenkympin rajoitusalueella.
Poliisi epäilee molempia kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Ajo-oikeudeton kuljettaja pakeni henkilöautolla poliisia Lahdessa. Ajoneuvo saatiin pysäytettyä muutaman kilometrin paon jälkeen Karjalankadulla. Kiinniotettu kuljettaja oli rauhallinen, mutta kyydissä ollut mies laittoi painiksi poliisipartion kanssa. Painija joutui poliisin säilöön käyttäytymisensä takia.
14-vuotias poika pakeni poliisia mopollaan Lahdessa. Kuljettaja törmäsi mopolla poliisiauton oveen, ja kuljettaja saatiin lyhyen juoksumatkan jälkeen kiinni. Mopoa oli viritetty monella tapaa. Nuori toimitettiin sosiaalipäivystyksen huomaan.
Helsingistä vuokrattu ja palauttamatta jäänyt pakettiauto tavattiin valtatiellä kolme. Pakettiauton kuljettaja yritti paeta poliisipartiota, mutta auto saatiin pysäytettyä hetken kuluttua piikkimatolla. Pakettiauton nopeus oli kovimmillaan 140 km/h.
Kuljettaja ja kyydissä olleet henkilöt otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta (huumausaineen vaikutuksen alaisena), kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lue myös
Poliisi löysi etsintäkuulutettuja arvokkaita autoja Simosta ja Torniosta
Poliisia paennut auto oli törmätä koiranulkoiluttajiin Vantaalla
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //