Nopeasti kehittynyt rallikuljettaja on tämän vuoden Tulevaisuuden Tähti

18.6.2018 21.40

 

Tikkakoskelainen ralliautoilija Henri Hokkala on valittu rallin Tulevaisuuden Tähdeksi vuonna 2018.

Valinta tarkoittaa sitä, että Hokkala saa täydellisen kilpailupaketin Suomen MM-ralliin sekä loistavan tilaisuuden osoittaa kykynsä kaikille MM-rallitiimien johtajille.

Tulevaisuuden Tähti -kilpailun finaali järjestettiin Kuortaneen Urheiluopistolla sunnuntaina ja maanantaina 17.-18. kesäkuuta.

Finaalin päässeet muut kuljettajat olivat Samuli Vuorisalo, Niko Mäkinen, Jussi Lindberg ja Lauri Joona.

Kuljettajat kävivät läpi muun maussa psyykkiset sekä fyysiset testit ja lisäksi heidän erikoiskokeiden ennakkotutustumis- sekä englanninkielen taitojaan mitattiin.

Kun sekä kilpailusuoritukset että testit otettiin huomioon, valikoitui Hokkala lopulta voittajaksi.

Suomen MM-rallin promoottori Jani Backman oli osa Tulevaisuuden Tähti -kilpailun jurya, jolla oli käsissään viisi vahvaa kandidaattia.

– Ryhmä oli todella tasainen ja lopulta Hokkala valikoitui voittajaksi. Kävimme aika filosofistakin keskustelua siitä, mitä tällä kilpailulla haemme ja koska nimikin on Tulevaisuuden Tähti, niin halusimme katsoa nyt ehkä pidemmällekin tulevaisuuteen. Hokkala on sellainen kuljettaja, jolla on menestyspotentiaalia moneksi vuodeksi, sen osoittaa todella nopea kehityskäyrä kilpa-autoilijana. Mitään pikavoittoja emme odota, mutta toisaalta hän on itsekin tehnyt selväksi halun nousta aivan lajin huipulle asti, mitä mekin tietysti odotamme ja olemme valmiita häntä siinä tukemaan, Backman perusteli valintaa.

Hokkalalle boostia Seinäjoen rallin voitosta

23-vuotias Hokkala koki finaalilaisuuden kokonaisvaltaisena testiprosessina, jossa käytiin monipuolisesti eri osa-alueita läpi.

Hyvän lisän suorittamiseen toi viime lauantaina päättyneen Seinäjoen SM-rallin luokkavoitto, joka tuli kauden tärkeimpään paikkaan.

– Tykkäsin testitilaisuudesta. Oli hyvä, että siinä käytiin laajasti eri asioita läpi. Seinäjoen voitto antoi tähän ehdottomasti lisäboostia, mutta sinne lähdettiinkin vähän niin, että voitto on otettava. Kausi sinänsä on ollut nousujohteinen, mutta tulokset ovat uupuneet. Nyt tuli sitten kunnon potti kerralla, kun voitettiin tämä Tulevaisuuden Tähti -finaalikin, ensimmäistä kauttaan rallin SM-sarjassa ajava Hokkala pohti tuloksen selvittyä.

Finaalin voitto merkitsee sitä, että Hokkala pääsee toteuttamaan yhden unelmistaan ja ajamaan Suomen MM-rallin. Tikkakoskelaiselle nuorelle miehelle MM-ralli on kirjaimellisesti kotikisa.

Henri Hokkala
Syntynyt: 27.8.1994
Kotipaikka: Tikkakoski
Ura: Yksi voitto SM3-luokassa Ralli SM -sarjassa tänä vuonna
Auto Ralli SM-sarjassa: Peugeot 208 R2

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän