Nesteen tavoitteena jätemuovin hyödyntäminen polttoaineiden raaka-aineena

18.7.2018 13.50

Neste selvittää mahdollisuuksia käyttää nesteytettyä jätemuovia fossiilisen jalostuksen raaka-aineena, todetaan Nesteen tiedotteessa. 

Tavoitteena on käynnistää teollisen mittakaavan koeajot vuoden 2019 aikana. Yhtiön tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä prosessoida jätemuovia yli miljoona tonnia vuodessa.

Nesteen m ukaan jätemuovin käyttö raaka-aineena parantaa materiaalitehokkuutta, vähentää riippuvuutta raakaöljystä ja pienentää tähän raaka-aineeseen perustuvien tuotteiden hiilijalanjälkeä.

Kemiallinen kierrätys nostaa kierrätysastetta

Euroopassa syntyy vuosittain noin 27 miljoonaa tonnia kuluttajamuovijätettä. Tällä hetkellä vain noin kolmannes tästä kerätään kierrätystä varten.

Tammikuussa 2018 julkaistiin EU:n muovistrategia “Strategy for Plastics in a Circular Economy”.

Sillä pyritään muun muassa kasvattamaan muovin kierrätysmääriä ja muovipakkausten uudelleenkäyttöä vuoteen 2030 mennessä. Muovipakkausten kierrätystavoitetta nostettiin hiljattain EU:n jätelainsäädännössä.

Aiempaa tiukemmiksi tavoitteiksi asetettiin 50 %:n kierrätysaste vuoteen 2025 mennessä ja 55 % vuoteen 2030 mennessä.

– Jotta EU:n kunnianhimoiset muovinkierrätystavoitteet voidaan saavuttaa, tulisi mekaanisen kierrätyksen rinnalla myös kemiallinen kierrätys hyväksyä EU:n lainsäädännössä, sanoo Nesteen Öljytuotteet-liiketoiminta-alueen johtaja Matti Lehmus.

Kemiallisessa kierrätyksessä muovi muunnetaan raaka-aineeksi kemianteollisuuden käyttötarkoituksiin ja jatkojalostetaan.

Nesteytettyä jätemuovia voidaan käyttää korvaamaan raakaöljyä kemianteollisuudessa, jossa se jalostetaan polttoaineiksi, kemikaaleiksi ja uusiksi muoveiksi. 

Kemiallisella kierrätyksellä voidaan muovijätteestä valmistaa hyvin korkealaatuisia tuotteita ja täydentää perinteistä mekaanista kierrätystä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän