Kouvolan Liikkalassa 28.-29.8.2022 sunnuntain ja maanantai välisenä yönä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa menehtyi päijäthämäläinen 1970-luvulla syntynyt mies.
Moottoripyöräilijä tuli idästä lännen suuntaan Liikkalantietä pitkin. Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan Pyttyläntien risteyksen jälkeen loivasti oikealle kääntyvässä kaarteessa ajautuen vastaantulevien ajokaistan yli tien vasemmalle puolelle.
Poliisi epäilee, että kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta tieosuudella, jossa on 50 km/h nopeusrajoitus.
Katso tästä muita juttuja liikennekuolemista.
Moottoripyörä osui ensin vasemmalla tienreunassa olleen maakellarin kattorakenteisiin ja siitä betoniseen rumpukaivoon sekä puuhun, josta kuljettaja ja moottoripyörä olivat ajautuneet erilleen pidemmälle yksityisen omistaman kiinteistön pihaan.
Ulosajon tarkka-ajankohta ei ole poliisin tiedossa ja uhri löydettiin tapahtumapaikalta menehtyneenä aamulla noin seitsemän aikaan. Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä kuolemansyyntutkintana.