Mika Häkkinen: Mercedeksen taktiikkapeli toimi, Valtterilla epäonnea

Mika Häkkinen käy Unibetin kolumnissaan läpi Unkarin osakilpailua, joka tarjosi faneille jännittävän voittokamppailun ennen sarjan kesätaukoa.

Mercedeksen taktiikkariski kannatti, ja Lewis Hamilton ajoi takaa-ajon jälkeen voittoon ennen Max Verstappenia. Kimi Räikkönen saalisti taas hienosti pisteitä, mutta Valtteri Bottas kärsi epäonnisesta osumasta.

Formula 1 jää kesätauolle hyvän Unkarin kilpailun jälkeen, jossa nähtiin tiukka kaksintaistelu Hamiltonin ja Verstappenin välillä. Mercedes hallitsi kauden kahdeksaa ensimmäistä osakilpailua, mutta viimeiset neljä kisaa ovat olleet jännittäviä, arvaamattomia ja ikimuistoisia.

Yksi syy siihen on se, että Red Bull on kehittänyt autostaan voittajan Maxin Itävallan ja Saksan ykkössijojen myötä. Viime viikonloppuna Unkarissa Red Bullin ja Mercedeksen taistelu ei olisi voinut olla tiukempi. Tuloksena oli jännittävä kamppailu Maxin ja Lewisin välillä.

On erikoista, ettei Max ole ennen ollut paalulla, kun miettii, että hän ajaa viidettä kauttaan Formula ykkösissä ja on voittanut jo seitsemän osakilpailua.

Hänen aika-ajokierroksensa lauantaina oli erittäin vaikuttava. Hungaroringin korkean downforcen rata todella sopii Red Bullin autolle, mutta ero Bottakseen oli vain 0,018 sekuntia. Mercedes selvitti eron vastanneen sitä, että Max ajoi maaliviivan yli vain 1,06 metriä ennen Valtteria!

Valtterilla vauhtia, mutta onneakin tarvitaan

Valtterin aika-ajosuoritus oli fantastinen, etenkin koska perjantain ensimmäiset harjoitukset jäivät häneltä väliin teknisen ongelman takia ja koska sade pilasi toisen session.

Valtteri pääsi siis valmistautumaan aika-ajoihin vain kolmansissa harjoituksissa, joten tallikaverin lyöminen oli hyvä saavutus.

Valtterin kisa meni pilalle, kun hän osui yhteen Ferrarin Charles Leclercin kanssa ensimmäisellä kierroksella, mikä johti aikaiseen varikkopysähdykseen.

Saksan ja Unkarin osakilpailut ovat olleet Valtterille erittäin turhauttavat. Vauhtia on, mutta joskus onnistuminen vaatii myös hieman tuuria. Uskonkin, että hän palaa kesälomalta vahvempana.

Maxin tallikaveri Pierre Gasly starttasi kisaan ruudusta kuusi, eikä Ferrarien vauhti riittänyt, joten kisasta tuli pian Maxin ja Lewisin välinen kaksintaistelu.

Se oli todella jännittävää, etenkin kun Lewis yritti kierroksella 39 ohittaa Maxin ulkokautta mutkassa 4, muttei onnistunut.

Kyseinen vasemmalle kääntyvä mutka ajetaan kaasu pohjassa. Vaikka Lewisin renkaat olivat tuoreemmat, ohitusyritys oli silti rohkea. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten Mercedeksen piti yrittää keksiä toinen taktiikka.

Mercedeksen taktiikkapeli osui nappiin

Taktiikan muutos onnistui täydellisesti. Kun Mercedes pyysi Lewisin toiselle varikkopysähdykselle 23 kierrosta ennen maalia, uskon kaikkien – jopa Lewisin – luulleen, että Maxin etumatka olisi mahdoton kuroa umpeen.

Hän oli 22 sekuntia edellä, mutta Lewis alkoi ottaa häntä rajusti kiinni, jopa yli sekunnilla per kierros.

Moni mietti, olisiko Red Bullin ehkä kannattanut vaihtaa myös Maxille tuoreemmat renkaat, mutta se ainakin olisi luultavasti pudottanut hänet Lewisin taakse.

Joskus sijoitus radalla on tärkein. Maxia ei voi syyttää siitä, että hän toivoi voivansa pitää johtopaikkansa loppuun asti.

Ongelmana kuitenkin oli se, että hänen kovat renkaansa olivat kuluneet loppuun viimeisten kymmenen kierroksen aikana. Max sanoi niiden olleen mennyttä, mikä tarkoitti sitä, ettei hän voinut mitään, kun Lewis ohitti hänet neljä kierrosta ennen maalia.

Vaikka Sebastian Vettel ajoi kolmanneksi, Ferrarilla ei ollut mitään jakoa Unkarissa.

Tallin pitäisi olla taas iskuasemissa Spassa ja Monzassa, joissa suoranopeus on suuremmassa roolissa. On kuitenkin selvää, ettei heidän autonsa ole kilpailukykyinen tasaisesti jokaisessa kilpailussa.

Talli ei ole kyennyt lyömään Mercedestä, ja nyt se on Red Bullinkin takana kilpailukyvyn suhteen.

Sunnuntain tulos oli vahva myös ystävilleni McLarenilla. Carlos Sainz ajoi viidenneksi ja taisteli jopa Ferrareiden kanssa ensimmäisellä kierroksella. Myös Kimi Räikkösen seitsemäs sija Alfa Romeolla on mainitsemisen arvoinen.

Kimi pitää Alfa Romeota pystyssä

Kahdentoista kilpailun jälkeen Kimi on ajanut pisteille niistä kahdeksassa, kun taas tallikaveri Antonio Giovinazzi vain yhdessä.

Sen takia Kimin kaltainen nopea ja kokenut kuljettaja on tallille niin arvokas. Hän tietää mitä tehdä, osaa hallita autonsa kisan aikana ja tuo tuloksia.

Alfa Romeolla on 32 pistettä valmistajien MM-sarjassa, vain 7 vähemmän kuin Renault’lla. Kimi on tuonut ne kaikki yhtä lukuun ottamatta, mikä osoittaa, että tallipäällikkö Frédéric Vasseur teki oikean päätöksen palkatessaan vuoden 2007 maailmanmestarin.

Formula ykkösillä on nyt edessään kuukauden tauko ennen Belgian osakilpailua Spassa. Tehtaatkin ovat kiinni kahden viikon ajan.

Kauden toisesta puoliskosta tulee varmasti aika erilainen kuin ensimmäisestä. Odotan Ferrarin tavoittelevan voittoa Spassa ja Monzassa, mutta Red Bull Honda jatkaa myös autonsa kehittämistä, eikä Mercedes voi enää pitää ylivoimaansa itsestäänselvyytenä.

Olemme saaneet nähdä neljä jännittävää kilpailua peräkkäin, ja uskon, että niitä tulee vielä paljon lisää ennen kuin kausi saadaan pakettiin Abu Dhabissa joulukuussa.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän