Melko erikoinen autokaravaani hengähtää Hyvinkäällä kesäkuun lopussa

Maailman pisin ja haastavin vintage- ja klassikkoautojen nopeus- ja kestävyysajokisa saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ‪28.–29.6.2019.

Seitsemättä kertaa järjestettävälle Pekingistä Pariisiin 11 maan halki kulkevalle rallille kertyy mittaa noin 14 000 kilometriä. Vuosien 1907–1977 välisenä aikana valmistetut kisa-autot ovat yleisölle esillä Hyvinkäällä ‪perjantaina 28.6.

Kyseessä on ainutlaatuinen yli sadan autokunnan moottoriurheilutapahtuma, joka kunnioittaa alkuperäistä vuonna 1907 lehti-ilmoituksen inspiroimana Pekingistä Pariisiin ajettua kisaa.

– Osallistujat ovat kaikki samanhenkisiä vanhoista autoista kiinnostuneita. Meille ralli on kuitenkin myös tapa tuoda esille sydäntä lähellä olevia hyväntekeväisyyskohteita ja kerätä varoja suomalaisten lasten ja nuorten hyväksi, kertoo kisaan osallistuva suomalaiskaksikko, isä ja poika, Martti ja Petri Kiikka.

– Hyvinkäällä olemme tottuneet autoharrastajien kokoontumisiin sekä yhteistyöhön heidän, autoalan toimijoiden, yrittäjien ja kaupunkilaisten kanssa. Peking-Pariisi-ralli tuo tähän oman ulottuvuuden ja lisää yhteisöllisyyttä ja kaupungin vetovoimaisuutta. Kisa-autot todella kiinnostavat laajasti erilaista porukkaa, toteaa Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.

Matkassa mukana on Koulutus Elämään Säätiön Harold-kirahvi, joka oman organisaationsa lisäksi tekee tunnetuksi rotareiden The Wheels Rotate for World Peace -aloitetta maailman rauhan puolesta sekä Reservin Mentoreiden tavoitetta nopeuttaa vuodella nuorten siirtymistä mielekkäälle koulutus- tai työuralle.

Hyväntekeväisyyshankkeita voi tukea lahjoituksin koulutuselamaan.fi:llä, ja näin osallistua myös pienentämään matkan hiilipyöränjälkeä.

Hyvinkää näyteikkunana vintage- ja klassikkoautoilijoille

Nykyisin kolmen vuoden välein, tänä vuonna 2.6.-7.7. ajettavan Peking-Pariisi-kisan reitti kulkee Kiinasta Mongoliaan ja Venäjän ja Kazakstanin kautta ensimmäistä kertaa Suomeen. Täällä kisakaravaani levähtää perjantai-iltana 28.6. Hyvinkäällä.

Hyvinkään torille toivotetaan perjantaina 28.6.2019 tervetulleiksi näytille myös suomalaisharrastajien vintage- ja klassikkoautoja.

Myös ainakin Rally Hall of Famen Simo Lampinen vierailee tapahtumassa. Peking-Pariisi-ajotapahtuman järjestelyistä vastaa kansainvälinen The Endurance Rally Association, josta suomaisille tuttu nimi on Juha Kankkusen kartturinakin toiminut Fred Gallagher.

– Legendoja – niin autoja kuin ihmisiäkin – on aina mukava tavata. Saattaa olla, että pääsemme oikeisiin töihinkin, kun kisa-autot saapuvat Aasian tiettömiltä teiltä Suomeen, kertoo hyvinkääläinen toisen polven Detroitista itään -autopajan Santeri Palander. Yritys on erikoistunut englantilaisten ja amerikkalaisten autojen entisöintiin, huolto- ja korjaustöihin, ja on ennenkin ollut tositoimissa Peking-Pariisi-kisan autojen kanssa.

Varhain lauantaiaamuna 29.6. rallissa edelleen idän arvoituksellisten etappien jälkeen ajokunnossa olevat autot pyörähtävät näytillä Hyvinkään Vauhtipuistossa järjestettävissä jokamiehenluokan yleisissä SM-kilpailuissa. Sieltä matka jatkuu Lopelle Saukkolan EK:lle, yhdelle matkan aikana kellotettavista erikoistaipaleista. Sitten onkin kiirehdittävä Tallinnan-lautalle ja Euroopan läpi aina Pariisiin.

The Endurance Rally Association, www.endurorally.com.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän