Lauantaina Pride-ruuhkaa Helsingissä

Helsingissä vietetään kuluvalla viikolla Helsinki Pride -viikkoa. Osana ihmisoikeustapahtumaa järjestetään lauantaina 29.6.2019 Helsinki Pride -kulkue, joka aiheuttaa liikennekatkoksia eri puolilla ydinkeskustaa.

Kulkueeseen odotetaan osallistuvan noin 100 000 henkilöä. Kulkueen mukana liikkuu useita rekkoja. Lisäksi kulkuetta seuraa sivusta suuri joukko yleisöä.

– Kulkue vaikuttaa sekä julkiseen että muuhun liikenteeseen. Suosittelemme välttämään omalla autolla ajamista keskustan alueella iltapäivän aikana. Myös muilla kulkuneuvoilla liikkuvien on syytä huomioida, että matkanteko saattaa kestää tavanomaista pidempään esimerkiksi liikennekatkojen ja poikkeusreittien vuoksi. Kaupungilla on ylipäänsä liikkeellä paljon ihmisiä, joten maltti on valttia, muistuttaa komisario Pasi Tuominen Helsingin poliisilaitokselta.

Lisätietoja kulkueen vaikutuksista julkiseen liikenteeseen saa HSL:n verkkosivuilta.

Kulkueen reitti (n. 2,5 km): Senaatintori–Aleksanterinkatu–Mannerheimintie–Eteläesplanadi–Kasarmikatu–Neitsytpolku–Kaivopuisto.

Osallistujat kokoontuvat Senaatintorille kello 11 alkaen, ja kulkue lähtee liikkeelle kello 12. Kulkue päättyy Kaivopuistoon, jossa järjestettävään puistojuhlaan odotetaan niin ikään kymmeniä tuhansia osallistujia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän