Lapsen päästäminen suojatielle useampikaistaisella tiellä voi olla vaarallista!

28.8.2018 16.27

Lasten turvallisuus suojateillä puhuttaa varsinkin näin syksyllä, kun liikenne koulujen läheisyydessä vilkastuu ja lapset taittavat koulutiensä ilman aikuisen valvontaa.

Toisinaan tarkkaamattomuus aiheuttaa suojateillä vaaratilanteita, mutta vahinkojen syynä voi olla myös autoilijoiden suojatiesääntöjen puutteellinen tuntemus.

Eräs yleisimmistä pulmista on, saako suojatien eteen pysähtynyt autoilija viittoa kädellä lasta ylittämään suojatien.

Autoklinikka teetti kesällä kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin kuinka autoilijat toimivat nähdessään lapsen lähtemässä ylittämään suojatietä.

88 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo näyttämällä lapselle viittomalla, että tien voi ylittää pysähdyttyään suojatien eteen useampikaistaisella tiellä.

Tällaisessa tilanteessa lasta ei kuitenkaan saisi viittoa ylittämään tietä.

— Suojatien eteen on tieliikennelain mukaan useampikaistaisella tiellä pysähdyttävä, jos sen eteen on pysähtynyt viereisellä kaistalla oleva auto. Käytännössä sääntöä ei valitettavasti aina noudateta. Suojatielle pysähtynyt autoilija ei voi laskea sen varaan, että viereiseltä kaistalta tuleva auto ymmärtää myös pysähtyä. Lapsi voi joutua vaaralliseen tilanteeseen, jos pysähtynyt autoilija viittoo lapsen ylittämään tien, mutta viereisellä kaistalla ajava auto ei pysähdykään, Miika Leppänen Autoklinikalta kertoo.

Liika kohteliaisuus voi aiheuttaa vaaratilanteen

Autoklinikan Leppänen huomauttaa, että syynä tien viittomiseen on usein huomaavaisuus lapsia kohtaan.

— Tien viittominen suojatiellä olevalle lapselle on melko luonnollinen reaktio, ja autoilija voi toimia näin asiaa sen kummemmin ajattelematta. Lapsi taas luottaa aikuisen ohjeistukseen eikä välttämättä osaa kiinnittää huomiota siihen, mitä toisella kaistalla tapahtuu. Aikuisen tulisikin olla tietoinen tällaisessa tilanteessa piilevästä riskistä ja pidättäytyäviittomasta lapselle tietä.

Autoilijan on hyvä hidastaa vauhtia ja terästää tarkkaavaisuutta aina suojatietä lähestyttäessä, jotta auton saa tarvittaessa pysäytettyä nopeasti.

Erityistä varovaisuutta on hyvä noudattaa varsinkin koulujen läheisyydessä, jossa liikkuu paljon lapsia.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1169 mannersuomalaista, ja otos kerättiin kesä- ja heinäkuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän