Kuopion Savilahden robottibussi sai nimen

Kuopion Savilahdessa käynnistyy robottibussin testaaminen tänä keväänä. Kokeilu on kuuden kuukauden mittainen ja se tehdään yhteistyössä Remoted Oy:n kanssa, joka vastaa bussin toimittamisesta, kunnossapidosta ja operoinnista.

Kuopioon tuleva robottibussi on merkiltään Ohmio Lift ja siinä on 12 istumapaikkaa. Robottibussin käyttäminen on matkustajille ilmaista ja kyydissä on aina myös turvaoperaattori, joka avustaa matkustajia ja voi poikkeustilanteissa ohjata bussia.

Savilahden suunniteltu kokeilureitti kulkee edestakaisin Sarastuskaaren uudelta pysäköintilaitokselta Savon ammattiopiston ja KPY Novapoliksen kautta Itä-Suomen yliopiston Snellmania-rakennukselle. Kokeilu on osa EU-rahoitteista SHOW-hanketta (SHared automation Operating models for Worldwide adoption).

Vilkku älyllä = Välkky

Robottibussin nimen löytämiseksi järjestettiin ideakilpailu, sillä kuopiolaisilta on aiemminkin saatu runsaasti hyviä nimiehdotuksia ja mm. Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen Luola-nimi on löytynyt nimikilpailun ansiosta. Tälläkin kertaa haluttiin kuulla kuntalaisten ideat ja saada mahdollisimman paljon ehdotuksia robottibussin nimeksi.

Ja nimeäminen todella innosti! Kyselylomakkeen sekä Kuopion kaupungin ja Savilahden some-kanavien kautta ehdotuksia tuli kaikkiaan yli 900. Nimi-ideat olivat monipuolisesti erilaisia, erityisesti ehdotuksia tuli Savilahteen, Kuopioon ja Savoon sekä liikkumiseen ja joukkoliikenteeseen liittyen. Mukana oli myös runsaasti erilaisia muunnoksia ja versioita robottibussi-sanasta.

Savilahti-projektin ja Vilkku-joukkoliikenteen edustajista koostuva työryhmä valitsi ehdotuksista nimen Välkky, joka sai useita ääniä ideakilpailussa. Nimen perusteluissa todettiin muun muassa näin: Kuopion seudun joukkoliikenne on nimeltään Vilkku, niin älykäs joukkoliikenne on silloin Välkky eli ´Vilkku älyllä´.

Kaikkien Välkky-nimeä ehdottaneiden joukosta on arvottu yksi voittaja, joka pääsee robottibussin kyytiin avajaismatkalle Savilahdessa.

Välkky on matkalla Suomeen

Välkky on piakkoin saapumassa Euroopan mantereelle ja Antwerpenin satamaan, josta se matkaa Luxemburgin kautta kohti Suomea. Suomessa robottibussi viedään ensin Tampereelle Remoted Oy:n testattavaksi ja sitten Kuopioon. Tavoitteena on saada Välkky Kuopioon maaliskuun aikana.

Lue myös

Kuopioon tulossa robottibussi — ideoi bussille nimi!

Sähköinen robottibussi hoitaa kuljetukset Kempowerin Lahden tuotantoalueella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän