26.5.2018 09.59
Henkilökuljetusyritys Kovanen tuo markkinoille uuden sovelluksen, jonka avulla taksin voi tilata aikaisempaa nopeammin ja vain muutamalla klikkauksella.
Uusi, toukokuussa käyttöönotettu sovellus kertoo tilaajalle aina koko matkan tarkan hinnan etukäteen. Suomen lisäksi sovellus toimii Ruotsissa ja Norjassa, todetaan Kovasen tiedotteessa.
Sovelluksessa valitaan taksin koko matkustajien määrän mukaan. Jos matkustajia on esimerkiksi kolme, asiakas valitsee normaalin taksin ja maksaa sen kiinteän hinnan. Asiakas voi tilata sovelluksella kätevästi myös tarvittaessa tilataksin.
– Uudistamme samalla myös hinnoittelua. Tähän asti asiakas on maksanut kuljetuksesta sen mukaan, kuinka monta ihmistä taksissa matkustaa. Se on koettu epäselväksi ja osin kummalliseksikin. Meidän sovelluksellamme tilattaessa asiakas maksaa saman hinnan autosta, oli kyydissä sitten yksi tai neljä ihmistä, Kovasen toimitusjohtaja Topi Simola sanoo.
Kun asiakas on tilaamassa matkaa, hän valitsee sovelluksesta noutopisteen ja matkustuskohteen. Sovellus näyttää kartalla koko valitun reitin, ja matkaan voi myös lisätä väliosoitteen.
Maksutavaksi voi valita maksamisen autossa, sovellukseen kytketyn maksukortin tai laskun.
Myös taksin ennakkovaraus on mahdollista sovelluksen kautta.
Taksi tilataan parilla klikkauksella
- Valitse noutopiste.
- Valitse milloin matkustat.
- Valitse matkustuskohde.
- Valitse henkilöauto tai tilataksi ja paina tilaa.
Sovellus kertoo tilaajalle, kun taksi on matkalla. Se myös ilmoittaa taksin numeron, jotta oikean auton pystyy tunnistamaan helposti.
Matkan jälkeen asiakas voi antaa helposti palautetta muun muassa sovelluksesta ja kuljettajasta sovelluksen kautta. Sovellus on ladattavissa Apple- ja Android-puhelimille.