Esimerkiksi Uudessakaupungissa Korsaarentie (mt 12492) jouduttiin sulkemaan liikenteeltä sunnuntai-iltana soratien velliinnyttyä pahasti. Tie saatiin liikennöitävään kuntoon poistamalla tieltä pehmentynyt maa-aines ja lisäämällä tielle mursketta.
10.4.2018 21.40
Syksyn runsaat sateet vaikuttavat teiden kuntoon ja tienpitoon edelleen. Tiet olivat veden kyllästämiä, kun pakkaset alkoivat.
Pakkasjakson aikana tiet olivat hyvässä kunnossa, mutta nyt keväällä jään sulaessa tierakenteissa muhiva vesi aiheuttaa ongelmia, todetaan ELY-keskuksen tiedotteessa.
Kevät on tänä vuonna myöhässä ja monin paikoin soratiet ovat vielä kokonaan jäässä. Vasta kevään edetessä nähdään, kuinka pahaksi routatilanne muodostuu.
Routa on tänä vuonna syvällä ja jää sulaa epätasaisesti, mikä aiheuttaa epätasaisuutta eli routavaurioita.
Päällystetyillä teillä routa näkyy teiden halkeiluna, kuoppina, painautumina ja routanousuina.
Sorateillä puolestaan tien pinta pehmentyy ja pahimmassa tapauksessa tien kantavuus heikkenee. Kun ojat ovat täynnä vettä ja sivuojien rummut ovat vielä jäässä, vesi hakeutuu helposti tielle asti. Seisova vesi lisää tien kulumista.
Lisäksi tien pinnan ollessa rikki, vesi pääsee tien rakenteisiin heikentäen tien kantavuutta.
Sorateillä esiintyy jo pintakelirikkoa etenkin aurinkoisilla paikoilla päiväaikaan. Runsaat sateet tässä vaiheessa pahentaisivat tilannetta merkittävästi.
Jos taas päivisin on tuulta ja aurinko paistaa ja öisin on pientä pakkasta, päästään vähemmillä vaurioilla.
Pintakelirikon aiheuttamia vaurioita ei pystytä korjaamaan muutoin kuin sorastamalla, koska tien runko on vielä jäässä eikä tietä voi sen vuoksi lanata.
Tilannetta hoidetaan tällä hetkellä sorastamalla ongelmapaikkoja.
Routavaurioista, pintakelirikosta ja tulvista pyritään varoittamaan tielläliikkujia liikennemerkein. Joskus vauriot ilmaantuvat kuitenkin niin nopeasti, ettei niitä ehditä merkitä.
Tielläliikkujien onkin syytä noudattaa varovaisuutta etenkin vähäliikenteisillä teillä liikkuessaan.
Teiden heikosta kunnosta ja liikenteen ongelmista voi ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle, puh. 0200 2100 (24 h/vrk).